Onnellinen loppu – uudestaan ja uudestaan…

Onnellinen loppu – uudestaan ja uudestaan…

Lopputekstien pyöriessä musiikin tahtiin elokuvan lopussa on jotenkin tyhjä olo. Muutaman tunnin aikana on itse uppoutunut tarinan sisälle niin, että tuntuu kuin itsekin olisi tullut pitkän matka päähän. Tämä kertoo siitä, että elokuva valinta on ollut täydellinen. Elokuvat ovat tulleet aina vain lähemmäksi meitä. Uutuudet löytyvät välittömästi muutaman napautuksen päässä älytelevisiosta ja elektroniikan avulla on mahdollista saada yhtä laadukas kokemus näiden parissa omalta kotisohvalta kuin elokuvateatterissa. Mitkä ovat sitten ne elokuvat ja sarjat joiden pariin…

Lue lisää

Parhaat Power woman -elokuvat

Parhaat Power woman -elokuvat

Joulun ajan hempeilyt ja perhekeskeisyys sekä mahdollisesti kaavoihin kangistuneet sukupuoliroolit keittiön puolella voivat ajaa naispuoliset perheenjäsenet hakemaan lohtua voimanaisten parista. Onko olosi matalaksi litistetty kuin kaulittu piparkakkutaikina? Lässähtänyt joulupulla? Tuuleta mieltäsi ja mielikuvitustasi näiden elokuvien parissa, niin saat roolimalleiksi muitakin naisia kuin aiempien sukupolvien pirttien lämmittäjät. Sukulaisnaisesi ovat varmasti olleet upeita hahmoja ja tehneet ajassaan sen minkä silloin on ollut välttämätöntä perheen selviytymiselle, mutta ajat ovat nyt toiset. Uusia kokemuksia ja vahvoja naishahmoja Ajatuksesi voivat…

Lue lisää

Parhaat hurmuri-elokuvat talvi-iltoihin

Parhaat hurmuri-elokuvat talvi-iltoihin

Romanttiset komediat ovat vallanneet television joulun aikaan ja harva niiltä on pystynyt välttymään. Onhan se ihanaa käpertyä oman kullan kainaloon ja katsoa yhdessä herkästä rakkaudesta ja haikeasta kaipuusta kertovia elokuvia.Nenäliinoja kuluu ja oma parisuhdekin tuntuu hetken aikaa ylevän ainutlaatuiselta, suurelta rakkaustarinalta, jossa vain te kaksi olette kohdanneet loputtoman ihmismeren keskellä. Rakkaus on ihmeellistä, kieltämättä. Katso sokerikuorrutteen alle Välillä on kuitenkin tarpeen ravistella romanttisia mielikuvia rakkaudesta ja tuulettaa sokerikuorrutettuja tarinoita miesten ja naisten välisistä suhteista. Joulun…

Lue lisää

Karuimmat talvielokuvat, joilla ei ole mitään tekemistä joulun kanssa

Karuimmat talvielokuvat, joilla ei ole mitään tekemistä joulun kanssa

Halusimme listata lukijoillemme pari talvista elokuvaa, jotka vievät kauaksi jouluelokuvien makeasta maailmasta. Nämä kuvat ovat syntyneet keskellä talvista maisemaa ja sen usein armottomina nähtyjä piirteitä: kylmyyttä, jäätä ja tuulta, vähäisiä selviytymisen mahdollisuuksia. Talvessa ihmisluonnon lujuus punnitaan, kun selviytyminen on hiuskarvan varassa ja luonnossa liikkujia uhkaavat niin jää, lumi, nälkä kuin armottomat kanssaeläjät. Television tarjonta talvielokuvien suhteen on ollut ihan hyvällä tolalla viime aikoina. Samoin leffateattereissa pyörinyt Erämaan kutsun uusin filmatisointi tyydytti lumesta, jäästä ja erämaan…

Lue lisää

Nikotiinipussit sekä pussinuuska

Nikotiinipussit sekä pussinuuska

Yli miljardi ihmistä tupakoi maailmassa, se on noin 20 prosenttia koko planeettamme väestöstä, joka on todella paljon. Perinteisten askillisien tupakoiden rinnalle on myös vuosien saatossa tullut lukuisia muita nikotiinituotteita, näihin lukeutuu mm. Sähkötupakka, nikotiinipurukumit, nuuska, nikotiinisuihkeet sekä tabletit. Pääsääntöisesti nikotiinipurukumeja, tabletteja sekä suihketta käytetään apuna lopettamiseen ja taas sähkötupakka korvaa sen tavan hengittää sitä savua mutta höyryn muodossa, joka on vaarattomampi kuin perinteinen tupakka. Tupakointi on monelle aikuiselle viihdesidonnaista, tarkoittaen että poltetaan ainoastaan kun ollaan…

Lue lisää

BookBeatilla yhteensä yli 300 000 maksavaa asiakasta

BookBeatilla yhteensä yli 300 000 maksavaa asiakasta

Viimeksi kuluneen kuukauden aikana BookBeat on ollut suositumpi kuin koskaan: palvelun käyttäjämäärä on ylittänyt 300 000 maksavaa asiakasta ja uusien rekisteröitymisten määrä kasvaa nopeasti. Käyttäjämäärien kasvua on seurannut kirjojen kulutuksen korkeasuhdanne — BookBeatissa on huhtikuussa kulutettu enemmän kirjoja kuin koskaan vuonna 2016 tapahtuneen lanseerauksen jälkeen. Suomen BookBeat-käyttäjät ovat nyt kuunnelleet ja lukeneet kirjoja kaikkiaan yhteensä yli 60 miljoonaa tuntia. – Lanseerasimme Ruotsissa ja Suomessa vuonna 2016 ja meiltä kesti kaksi vuotta ylittää sadan tuhannen käyttäjän määrä. Nyt, neljässä…

Lue lisää

Lisääntyvä nettiviihde

Lisääntyvä nettiviihde

Netin viihdepalvelut lisääntyvät ja laajenevat. Laskeeko sitten suoratoiston nettipalveluksi on hiustenhalkomista, mutta tässä otamme sen erikseen käsittelyyn. Sillä samalla kun netti ja suoratoisto tuovat entistä enemmän viihdettä, on viihde meillä arkena aina mukana älypuhelimemme mukana, josta voimme katsoa vaikka elokuvaa bussia odotellessa. Kasinot ilman tiliä yleistyy myös, sillä monet nuoremmat aikuiset haluavat tavan päästä pelaamaan ensistä nopeammin ja he eivät välttämättä ole hirveän kiinnostuneita kirjoittelemaan erilaisia tietoja itsestään. Asiakkuus syntyy pelaajan talletuksen yhteydessä automaattisesti, ja…

Lue lisää

Matkakohteena Olbia, smaragdirannikon tuntematon helmi

Matkakohteena Olbia, smaragdirannikon tuntematon helmi

Italia on monelle tuttu matkakohde, mutta sen länsipuolella oleva hieman tuntemattomampi Sardinia on myös mainio matkakohde. Sardinia on muinoin ollut oma valtionsa ja osaksi sen vuoksi kulttuuri ja ruoka eroaa paljon manner Italiasta. Paljon nähtävää ja koettavaa Sardinialainen ruoka ja paikalliset viinit vievät kielen mennessään ja jo ihan niiden vuoksi saarelle kannattaa matkustaa. Eteläosassa sijaitseva Cagliari on tunnetumpi saaren pääkaupunki, mutta vielä mukavampi matkakohde on koillisrannikolla oleva Olbia. Olbia on mukavan kompakti matkakohde. Lentokenttä on…

Lue lisää

Portugalin Cascaisin, Lissabonin rannikon kohdekatsaus

Portugalin Cascaisin, Lissabonin rannikon kohdekatsaus

Cascais on muinainen kalastuskylä vain 24km Lissabonista Estoril-rannikkoa pitkin. Kalastusalukset lähtevät edellee nmerille täältä, tarjoen paikallisia kaloja kaupungin asukkaille. Lomasesongin aikana paikalliset asettavat kojuja teiden varsille myyden paikallisia käsitöitä ja epätavallisia tuliaisia. Cascais on vilkas kohde rennolla ilmapiirillä, tarjoten erinomaisen paikan Lissabonin rannikon vierailulle. Cascaisin viehättävä vanhakaupunki tarjoaa mukulakivillä päällystettyjä katuja, 1500-luvun linnakkeen, kirkkoja, museoita, eläintarhan, härkätaisteluareenan, puiston, ja sataman. Cascais tarjoaa paljon vaihtoehtoja ulkona syömiselle, paikallisia tavernoita ja kahviloita. Illat on mahdollista viettää baareissa…

Lue lisää

Tarina suomalaisesta numero kahdeksasta, Teemu Selänteestä

Tarina suomalaisesta numero kahdeksasta, Teemu Selänteestä

Moni nuori aloitteleva jääkiekkoilija unelmoi pelaavansa vielä jonakin iltana taalajäillä eli NHL:ssä kuten Teemu Selänne ja niin monet muut suomalaiset ammattikiekkoilijat. Teemu Selänne eli Finnish Flash on vain se kaikkein tunnetuin suomalainen jääkiekkoilija maailmalla, eikä syyttä.  Teemu ehti pelata ammattilaisjäillä peräti 1451 ottelua ja teki niissä 684 maalia. Mikä teki Teemusta supertähden? Teemu Selänne oli luonnonlahjakkuus, mutta lahjakkuus ei pelkästään riitä. Onnistumiseen tarvitaan myös onnea ja oikeata ajoitusta, ja siinä Teemu osui juuri oikeaan saumaan…

Lue lisää