Suomalaiset elokuvat ja sarjat positiivisessa nosteessa – kansainväliset katsojat vihdoin löydetty

Audiovisuaalinen toimiala Suomessa on kasvanut ja kansainvälistynyt vauhdilla viimeisen viiden vuoden aikana. Merkittävä rooli on ollut käsikirjoitetun sisällön budjettien kasvulla, jonka on mahdollistanut kansainväliset investoinnit sekä Business Finlandin vuonna 2017 aloittanut tuotantokannustin. Toimialalle rakennetaan nyt poikkeuksellista kasvusopimusta, joka tuo yhteen julkisen ja yksityisen sektorin toimijat kiihdyttämään alaa entistä kovempaan kasvuun.

Globaali televisio- ja elokuvamarkkinoiden murros näkyy suomalaisessa tuotannoissa. Suoratoistopalvelut avaavat uusia jakeluväyliä ja rahoitusta on entistä enemmän tarjolla, mutta myös tuotantoprosessit sekä osaamistarpeet muuttuvat.

– Suomi on astunut vahvemmin esiin tuotantomaana ja saanut vahvaa jalansijaa. Rohkaisevia esimerkkejä kansainvälisesti menestyneistä suomalaisista tuotannoista ovat esimerkiksi rikosdraamasarjat Sorjonen ja Karppi sekä elokuvat Pahanhautoja ja Tove, Business Finlandilla av-tuotantojen edistämisen parissa työskentelevä Hanna Vuorinen kertoo.

VTT:n 2021 joulukuussa Business Finlandille tekemän selvityksen mukaan suomalaisten tuotantoyhtiöiden liikevaihto on kasvanut vuodesta 2016 vuoteen 2019 yli 40 prosenttia.* Selvityksessä todettiin, että toiminta on myös merkittävästi kansainvälistynyt. EU-vientitulot ovat vuosina 2016–2019 kasvaneet 97 prosenttia 21,6 miljoonasta 43 miljoonaan euroon. Tuontimenot ovat vastaavasti kasvaneet viennin mukana 102 prosenttia 21,6 miljoonasta 43 miljoonaan. Kansainvälistyminen on luonut edellytykset toimialan kasvulle, joka vaikutti positiivisesti selvityksessä myös tutkittujen yritysten työllistämään henkilömäärään.

– Toimialalla on merkittävä yhteiskunnallinen potentiaali ja se tukee maakuvatyötä sekä kulttuurivientiä. Alan koulutukseen, kestävään kehitykseen ja kansainvälistymiseen panostamalla saadaan jatkettua tätä hyvää kasvua, Vuorinen jatkaa.

Yhteisellä työllä tulevaan menestykseen

Vuoden 2022 aikana rakennetaan AV-alan kasvusopimus, joka toimii tien viitoittajana myös muiden luovien alojen kasvusopimuksille. Sopimuksen rakentamiseen osallistuu ja sitoutuu laaja joukko julkisia ja yksityisiä toimijoita, mm. TEM, OKM, Suomen Elokuvasäätiö, Business Finland ja av-tuottajien järjestö (Audiovisual Producers Finland) APFI. Mukana kehittämistyön koordinoinnissa on myös Film Tampere.

– Kasvusopimus on uudenlainen dialogi- ja yhteistyömalli julkisen sektorin ja elinkeinoelämän välillä, jossa huomioidaan kokonaisvaltaisesti alan eri ulottuvuudet. Kasvusopimuksen tavoitteena on käytännön toimin tukea alan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Elokuvasäätiö kannustaa kaikkia toimialan yrityksiä mukaan hankkeeseen, koska yhteinen työ kantaa tulevaan menestykseen, sanoo Elokuvasäätiön toiminnanjohtaja Lasse Saarinen.

Lisätietoa kasvusopimuksesta Creative Business Finlandin sivuilta.

*Tuotantoyhtiöiden liikevaihto 2016 309M -> 2019 441M. Selvitys rajattiin koskemaan APFI ry:n jäsenyrityksiä sekä niitä toimialojen 5911 ja 5912 yrityksiä, joiden keskimääräinen liikevaihto oli yli 50 000 euroa.  Vuoden 2019 osalta selvityksessä tutkittiin 754 yhtiön talouslukuja. Audiovisuaalisella alalla virallinen Tol-luokitus on ongelmallinen ja toimialaa voi tarkastella myös toisenlaisella rajauksella.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.