Taneli Mustosen elokuva The Twin – Paha kaksonen yllätyshitiksi Latinalaisessa Amerikassa

Suomalaiselokuva The Twin – Paha kaksonen on noussut viiden tällä hetkellä suosituimman elokuvan joukkoon Meksikon elokuvateattereissa. Ohjaaja Taneli Mustosen (Bodom, Luokkakokous, Ella ja kaverit) kauhutrilleri sai ensi-iltansa Meksikossa perjantaina yli 700 valkokankaalla ja on kerännyt maassa tähän mennessä jo yli 110 tuhatta katsojaa.

The Twin – Paha kaksonen nähdään tänä kesänä elokuvateattereissa eri puolilla maailmaa ainakin 33 eri maassa. Elokuva on kesäkuussa menestynyt lippuluukuilla esimerkiksi Argentiinassa ja Perussa, joissa se on noussut avausviikollaan kolmen suosituimman elokuvan joukkoon. Muualla Latinalaisessa Amerikassa elokuva on yltänyt vähintään kuuden suosituimman joukkoon.

Myöhemmin heinäkuussa Mustosen suomalainen kauhuhitti on tulossa elokuvateattereihin vielä lukuisissa muissa maissa, kuten Koreassa, Italiassa, Kolumbiassa ja Brasiliassa.

The Twin – Paha kaksonen on kautta aikain kolmanneksi laajimman kansainvälisen elokuvateatterilevityksen saanut kotimainen elokuva. Suomen elokuvasäätiön tilastojen mukaan suomalaisista elokuvista vain kaksi Aki Kaurismäen elokuvaa on aiemmin saanut useammassa maassa kaupallisen elokuvateatterilevityksen. Suurin osa maailmalle myydyistä suomalaiselokuvista päätyy Suomen ulkopuolella levitykseen suoratoisto- ja vuokrauspalvelujen kautta.

”Pyrimme tällä elokuvalla alusta asti merkittävään kansainväliseen levitykseen”, kertoo elokuvan tuottaja Aleksi Hyvärinen. ”Tuntuu tietysti hienolta, että vuosien työ palkitaan näin, ja Suomesta ponnistava elokuva kiinnostaa yleisöjä ympäri maailmaa.”

The Twin – Paha kaksonen sai ensi-iltansa Suomessa huhtikuussa, ja se on edelleen nähtävissä valikoiduissa elokuvateattereissa. Englanninkielisen, Suomeen sijoittuvan elokuvan pääosassa loistaa Hollywood-tähti Teresa Palmer, joka tunnetaan päärooleistaan mm. menestyselokuvissa Lights Out, Berlin Syndrome ja Hackshaw Ridge sekä suursarjassa A Discovery of Witches.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Taneli Mustonen ja Aleksi Hyvärinen, joka on myös tuottanut elokuvan kaksikon yhteiselle Don Films -tuotantoyhtiölle. Yhtiön muita elokuvia ovat esimerkiksi katsojahitit Bodom ja Se mieletön remppa sekä syksyllä elokuvateatterit valloittava Taru Mäkelän joulukomedia Kulkuset Kulkuset. Elokuvan levittäjänä Suomessa toimii Nordisk Film, jonka lisäksi tuotantoa ovat rahoittaneet mm. Suomen elokuvasäätiö, MTV, Pohjoismainen elokuva- ja TV-rahasto sekä AMC Networksin alainen Shudder.

SYNOPSIS
Jokaisen vanhemman pahin painajainen on vasta alkusoittoa Rachelin koettelemuksille, kun lapsensa auto-onnettomuudessa menettänyt perhe päättää muuttaa syrjäiseen Suomeen aloittaakseen elämänsä alusta. Pian muuton jälkeen Elliotin käytös saa yhä pimeämpiä ja synkempiä piirteitä. On kuin jokin olisi saanut Elliotista otteen, uskotellen olevansa hänen kuollut veljensä. Lopulta äidille valkenee, että Elliotin yöllinen vieras ei olekaan hänen kuollut veljensä — vaan jotain paljon pahempaa… 


Elokuva sai ensi-iltansa elokuvateattereissa Suomessa 6.4.2022.

DON FILMS

Don Films on suomalainen, tuottaja Aleksi Hyvärisen ja ohjaaja Taneli Mustosen vuonna 2010 perustama elokuva- ja tv-tuotantoyhtiö. Yhtiö tunnetaan muun muassa palkitusta Bodom-kauhuelokuvasta, joka nousi arvostelu- ja myyntimenestykseksi niin kotimaassa kuin kansainvälisesti sekä kiersi lukuisat merkittävät elokuvafestivaalit mukaan lukien SXSW:n, Lontoon elokuvajuhlat ja Sitgesin elokuvafestivaalin. Parhaillaan Don Filmsilla on tuotannossa Taru Mäkelän uusi komediaelokuva Kulkuset kulkuset, joka saa ensi-iltansta elokuvateattereissa syksyllä. Yhtiön vuonna 2020 yhdessä Solar Filmsin kanssa tuottama elokuva Se mieletön remppa oli ohjaaja Mustosen ohjaamista elokuvista jo kolmas, joka nousi kymmenen kautta aikain eniten lippuja avausviikollaan myyneiden kotimaisten elokuvien joukkoon. Don Films tunnetaan myös kansainvälisistä yhteistuotannoistaan, joista muun muassa lukuisia kansainvälisiä elokuvapalkintoja niittänyt draamaelokuva Arytmia nähtiin myös Suomen elokuvateattereissa vuonna 2017. Maailmalla Mustosta ja Hyväristä edustaa agentuuri ICM Partners.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.