Star Wars – The Rise of Skywalker arvostelu – Sisältää juonipaljastuksia

Toissapäivänä se tapahtui, tarina joka sai alkunsa 70-luvun lopussa sai huikean päätöksen keskiviikkona. Katsojien mielipiteet ovat hyvin jakautuneita mutta tosifaneille tämä oli huikea kokemus.

Ehkä yksiä tärkeimpiä elokuvahistorian hetkiä, tämä neljän vuosikymmenen matka on ollut eeppinen eikä Skywalker saagan viimeinen osa siitä poikkea. Elokuvan juoni oli yllätyksiä täynnä, osa tuli aivan puskan takaa ja osa oli jo hieman ennalta arvattavissa.

Elokuvan aikana paljastui myöskin nuoren Reyn isoisä ja näin ollen vanhemmat ja miksi he hylkäsivät lapsensa. Elokuvan lopussa Rey löysi harmonian ja tasapainon kaaoksen jälkeen ja elokuvan lopetus oli varsin tunteikas. On tietenkin aivan ymmärrettävää että elokuva ei kaikille maistunut, suurinosa elokuvasta oli aikalailla ”fan-service”.

Elokuvan juoni ja mietteitä siitä

J.J Abrams todella yllätti tällä teoksella. Disney jo aikaisemmin kertoi että edesmennyt Carrie Fisher tullaan myös näkemään ja että vaikka hänen osuus oli vanhoista, käyttämättömistä otoksista aikaisemmista elokuvista, tuntuisi ne myös luonnollisilta ja niin ne olivatkin. Tuntui juuri siltä että otokset olisi tarkoitettu tähän elokuvaan eikä aikaisempiin joka oli todella mukava yllätys epäilyksien jälkeen.

Traileritkin vihjasivat Keisari Palpatinen paluun ja voi pojat, vaikka olikin hienoa nähdä Palpatine taas elävänä niin jotain silti jäi uupumaan.

Moni kritisoi Reyn ja Palpatinen välistä kaksintaistelua ja sitä kuinka helposti se päättyi mutta tässä pitää kuitenkin tietää monta eri asiaa Star Wars universumin voimasta, midiclorianeista sekä valoisan ja pimeän puolen eroista. Elokuvan alussa jo hieman vihjataankin Reyn alkuperästä kun Rey ja Kylo jälleen kerran kilpailee kumpi on voimakkaampi voimassa, kuten ”The Last Jedi” elokuvassa he vetivät valomiekkaa eri suuntiin käyttäen voimaa sen vetämiseen. Tällä kertaa Rey joka oli sillä hetkellä tunteellisesti epävakaa päästi sormistaan voimasalaman (jonka vain harva osaa)

Myös Billy Dee Williams nähtiin kun hän palasi Kenraali Lando Carlissianin rooliin, tämä loi hyvin nostalgisen tunteen katsojalle, varsinkin kun juoni eteni ja elokuvan lopussa kun viimeinen taistelu oli käynnissä niin vaikutti hetken aikaa siltä että vastarinta olisi häviämässä mutta kun kyse on Star Wars elokuvasta niin näin ei kuitenkaan käynyt.

Arvostelu

Näyttelijöiden suoritus 9/10

Näyttelijät olivat täydellisesti uppoutuneet rooleihinsa ja se näkyi mutta valitettavasti osa elokuvan käsikirjoutuksista ei sopinut, varsinkin tietyt humoristiset kohdat eivät vain sopineet tilanteeseen joka pudottaa hieman pisteitä muuten täydellisestä suorituksesta

Juoni 7/10

Vaikkakin juoni sekä tarina oli hyvä sekä tunteikas niin jotain jäi uupumaan, vaikka Hardcore fanit elokuvasta pitikin niin elokuva ei silti kaikkia miellyttänyt. Varsinkin kun niin moni ei ole täysin perillä Star Wars universumin yksityiskohdista sekä tiettyjen asioiden taustoista eikä tämä uusi trilogia niitä edes viitsinyt avata. Henkilökohtaisesti nautin elokuvasta mutta kokonaiskuva, kaikkia katsojia ajatellen antaa tämän tuloksen.

Mitä seuraavaksi?

Jatkosta tiedämme sen verran että ainakin yksi uusi trilogia on tulossa, pari standalone elokuvaa joista toisen ohjaa MCU:n Kevin Feige. Myös Obi-Wan saa oman sarjansa ja jota näyttelee prequel elokuvista tuttu Ewan McGregor. Star Wars fanit odottavat innolla tätä sarjaa, eikä ihme koska tällä hetkellä käynnissä oleva Mandalorian onkin ollut iso hitti.

Myös animaatiosarja Star Wars The Clone Wars sai Disneyltä vihreän valon finaalikaudelle jota emme koskaan saaneet silloin kun sarja lopetettiin 2014.

Peliuutiset kaukaisesta galaksista löydät osoitteesta http://eepelit.fi