Mika Kaurismäen YÖ ARMAHTAA saa ensi-iltansa 8.10.2021

Tallinnan elokuvajuhlien kilpasarjassa syksyllä 2020 maailmanensi-iltansa saanut Yö armahtaa, kansainväliseltä nimeltään Gracious Night, saa viimein ensi-iltansa myös Suomen elokuvateattereissa 8.10.2021.

Yö armahtaa -elokuvassa kolme miestä jatkaa iltaa baarissa, jonka kohtaloa pandemiarajoitukset uhkaavat. Baarimikko Heikki (Pertti Sveholm) tarjoaa keskusteluapua ystävälleen, terveydenhoidon ensilinjassa työskentelevälle Ristolle (Kari Heiskanen), jolla on juuri päättynyt vaikea työvuoro. Ilta saa uuden käänteen, kun baariin pelmahtaa kännykkälaturia kaipaava muukalainen (Timo Torikka). 

Torikan, Sveholmin ja Heiskasen lisäksi elokuvassa nähdään Anu Sinisalo. Yö armahtaa -elokuvan ohjaaja Mika Kaurismäki on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Sami Keski-Vähälän kanssa. Elokuvan on tuottanut Mika Kaurismäen Marianna Films, joka myös levittää elokuvan Suomessa. Elokuvan kansainvälisestä myynnistä vastaa The Yellow Affair.

Yö armahtaa on niittänyt kansainvälistä menestystä jo ennen kotimaan ensi-iltaansa. Elokuva on myyty teatterilevitykseen Saksaan, jossa sen levittää arvostettu art house -elokuviin erikoistunut Arsenal Film Verleih. Saksassa Yö armahtaa saa ensi-iltansa elokuvateattereissa tämän vuoden joulukuussa. Elokuva on jo myyty myös HBO Eastern Europelle. Kansainvälisen myynnin neuvotteluita on käynnissä edelleen.

Kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Yö armahtaa on nähty Tallinnan elokuvajuhlien kilpailusarjan lisäksi Etelä-Koreassa JEONJU International Film Festivaleilla. Ennen Saksan elokuvateatteriensi-iltaansa Yö armahtaa tullaan näkemään myös kolmilla festivaaleilla Saksassa: Fünf Seen Filmfestivaleilla ja HEIMAT EUROPA Filmfestspiele -elokuvajuhlilla sekä avajaiselokuvana Filmkunstfest MV -festivaaleilla. Syyskuussa elokuva esitetään myös Sofian International Film Festivalilla Bulgariassa. Mika Kaurismäki edustaa elokuvaa paikan päällä sekä Sofiassa että Filmkunstfest MV -elokuvajuhlilla Schwerinissä.

Sveholm, Heiskanen ja Torikka näyttelivät pääosia myös Mika Kaurismäen samanhenkisessä elokuvassa Kolme viisasta miestä. Vuonna 2008 ensi-iltansa saaneessa, useilla festivaaleilla palkitussa ja moneen maahan myydyssä elokuvassa kolme nuoruudenystävää viettää jouluaattoiltaa karaokebaarissa. Yö armahtaa on kuitenkin tästä erillinen, itsenäinen ja myös eri metodilla tehty elokuva, jossa näyttelijäkolmikko nähdään myös eri roolihahmoissa.

Yö armahtaa -elokuvasta järjestetään lehdistönäytökset ja haastattelutilaisuus lähempänä elokuvan ensi-iltaa. Tarkemmat tiedot lehdistötilaisuuksista sekä elokuvan mediainfo ja lisää lehdistövalokuvia julkaistaan lähiviikkoina.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.