- Nightwish jäi määräämättömälle tauolle
- Factory by the Lake – uusi kaupunkitapahtuma Suomessa
- Hockey Night Perjantai sytyttää viikonloppuun tammikuusta alkaen
- MTV Katsomon joulukuun kärkitärpit: Aallonmurtajan päätöskausi, tuore brittiuutuus Archie, ranskalaissarja Remember, rikossarjat Sherwood ja Totuus, uusi Beck-elokuva sekä urheilussa mm. Mestarien liigan lohkovaihe huipentuu
- Aikuisten digitaalinen irtiotto illassa
JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii avaa elokuvavuoden 2022
Voimassa olevien kokoontumisrajoitusten vuoksi JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii ensi-ilta siirtyy elokuulta tammikuulle avaten elokuvavuoden 2022. Tuleva vuosi näyttää elokuvan lisäksi JVG:llä kiireiseltä myös musiikin saralla.
”Haluamme siirrolla varmistaa, että kaikki halukkaat näkevät leffan silloin, kun se julkaistaan. Toivottavasti ensi vuosi näyttää paremmalta ja pääsemme isolla joukolla nauttimaan kotimaisesta elokuvasta teattereihin”, kommentoi siirtopäätöstä elokuvan tuottaja Seppo Kerkelä Cocoa Playsta.
JVG on taltioinut matkaansa yli 10 vuoden ajan. Materiaalista on koostettu koko illan elokuva, jossa mukana on livemateriaalin ohella myös JVG:n eli Jare Brandin ja Ville Gallen sekä yhtyeen tarinaa rakentamassa olleiden taustavaikuttajien ja perheenjäsenten haastatteluja ja tarinoita. Ääneen pääsevät muun muassa promootiopäällikkö Inka Laitinen, yhtyeen ystävä jääkiekkoilija ja ’Häissä’-biisissä vieraileva Siim Liivik, levy-yhtiön A&R Lasse Kurki, Ville Gallen veli ja isä, Jare Brandin äiti, rap-kollegat Cheek, Juno ja Pyhimys sekä PME Recordsin edustajat Antti Kosonen ja Andrei Kipahti.
Elokuvan tuottaa Cocoa Play ja ohjaavat Taito Kawata ja Miika Särmäkari. Elokuvan levittää SF Studios ja se tulee elokuvateatterilevityksen jälkeen yksinoikeudella katsottavaksi Elisa Viihteen vuokraamoon ja Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalveluun.