Julkkisvieraat joutuvat hullunkurisiin haasteisiin FOX:n uudessa, hulvattomassa viihdeohjelmassa

FOX-kanavalla alkaa tiistaina huippusuosittuun formaattiin perustuva Melkein mensa -viihdeohjelma, jota juontaa Juha Perälä. Nopeatempoisessa hyvän tuulen show’ssa toisena vakiokasvona nähdään Eero Ritala. Joka jaksossa mukana on kolme julkkisvierasta, jotka laitetaan mitä hulvattomimpien tehtävien eteen. 

Kussakin jaksossa vieraina nähdään Suomen tunnetuimpia julkisuudesta tuttuja henkilöitä. Heidän tehtävänään on vastata kysymyksiin, joihin vaikeus- ja hauskuuskerrointa tuovat odottamattomat tilanteet ja haastavat asusteet. 

Kauden avausjaksossa kisailemassa nähdään näyttelijät Nina Lahtinen ja Ulla Virtanen sekä juontaja Ile Uusivuori. Aihepiirinä on pallot ja musiikki. 

Toisessa jaksossa puolestaan visailemassa ovat bloggaaja ja juontaja Veronica Verho, laulaja Benjamin Peltonen ja rokkari Archie Cruz. Jakson aihepiireinä ovat politiikka ja bodybuilding.

 Melkein mensa perustuu norjalaiseen hittiformaattiin Huskestue, joka on pyörinyt Norjan TV2:lla jo vuosia ja joka on voittanut muun muassa maan parhaan viihdeohjelman Gullruten-palkinnon. 

Melkein mensa alkaa FOX-kanavalla tiistaina 18.8. klo 20.00. Jaksot ovat jälkikäteen nähtävissä Ruutu-suoratoistopalvelussa maksutta. 

Lähde: ePressi