Tampereen Teatterin syksyssä uusia tekstejä ja klassikoita

Tampereen Teatterin syyskausi käynnistyy uuden teatterinjohtajan Mikko Kannisen johdolla poikkeustilanteessa, jossa katsomopaikat on vähennetty alle puoleen normaalista. Ohjelmistossa nähdään kantaesityksiä ja klassikoita. Luvassa on neljä omaa ensi-iltaa, yhteistuotantoja ja lukuisia vierailuesityksiä. Kevätkauden 2021 ohjelmistossa nähdään suurtuotanto Saatana saapuu Moskovaan.

Pauliina Rauhalan Synninkantajat kantaesityksenä

Ensi-iltakauden avaa 2. syyskuuta Frenckell-näyttämöllä Maia Häklin käsikirjoittama ja ohjaama Synninkantajat, joka perustuu Pauliina Rauhalan samannimiseen romaaniin. Se sijoittuu 1970-luvun loppuun pieneen suomalaiseen kylään ja Aaronin lestadiolaisperheeseen. Maa ympärillä muuttuu, mutta tämä perhe on turvassa. Samaan aikaan nuori Auroora kamppailee rajat ylittävän rakkauden kanssa. Rooleissa nähdään Antti Tiensuu, Aliisa Pulkkinen, Esa Latva-Äijö, Eeva Hakulinen, Sara-Maria Heinonen ja Konsta Laakso.

Suomen kantaesityksenä Peter Pan menee pieleen

Päänäyttömällä nähdään 9. syyskuuta Suomen kantaesitys Henry Lewisin, Jonathan Sayerin ja Henry Shieldsin käsikirjoittamasta hulvattomasta komediasta Peter Pan menee pieleen (Peter Pan Goes Wrong). Tekijöiden aiempi hitti Näytelmä joka menee pieleen sai Suomen kantaesityksen Tampereen Teatterissa vuonna 2016, ja se valloittaa Suomea yhä uusissa teattereissa. Peter Pan menee pieleen tuo Polyteknisen Draamaseuran jäsenet jälleen teatterin lavalle. Luvassa on posketonta menoa, taistelua valokeilasta, lentämistä ja yhteentörmäyksiä. Suomennoksesta vastaa sanaleikkien mestari Mikko Koivusalo. Ohjauksesta vastaa pieleen menneiden näytelmien konkari Mika Eirtovaara, joka ohjasi myös Näytelmä joka menee pieleen -kantaesityshitin. Rooleissa nähdään unelmatiimi: Matti Hakulinen, Mikko Nousiainen, Ville Majamaa, Ola Tuominen, Pia Piltz, Timo Välisaari, Mari Turunen, Arttu Ratinen, Osku Ärilä, Elisa Piispanen ja Annika Junno.

Antti Reini tähdittää Agatha Christien kaikkien aikojen rikostarinaa

Anna-Elina Lyytikäinen ohjaa päänäyttämölle ensimmäisen jännitysnäytelmänsä. Agatha Christien kaikkien aikojen rikostarina Eikä yksikään pelastunut (And Then There Were None) saa ensi-illan 15. lokakuuta päänäyttämöllä. Suomennoksesta vastaa Aino Piirola. Näytelmää tähdittää kansainvälisestä elokuvaurastaan tunnettu Antti Reini, joka näyttelee nyt ensimmäistä kertaa isossa suomalaisessa teatterissa. Muissa rooleissa nähdään Ola Tuominen, Elina Rintala, Pia Piltz, Antti Tiensuu, Arttu Ratinen, Matti Hakulinen, Kirsimarja Järvinen, Jukka Leisti ja Ville Majamaa. Christien klassikkonäytelmän tapahtumat käynnistyvät, kun kymmenen vierasta saapuu syrjäiselle saarelle salaperäisen isäntäparin kutsumana. Näytelmän edetessä epäilyn, syyllisyyden ja suljetun tilan teemat punoutuvat mestarillisesti yhteen. 

Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? tuo avioliiton valtapelit näyttämölle

Kaikkien aikojen parhaimmaksi kehuttuun näytelmään ja avioliittodraamojen esikuvaan tarttuu ohjaaja Marika Vapaavuori. Edward Albeen moderni klassikko Kuka pelkää Virginia Woolfia? saa ensi-iltansa 21. lokakuuta Frenckell-näyttämöllä. Suomennoksesta vastaa Reita Lounatvuori, ja rooleissa nähdään vahva nelikko: Ritva Jalonen, Esa Latva-Äijö, Linda Wiklund ja Kai Vaine. Näytelmäklassikon ainesosina toimivat avioliiton sisäiset julmat valtapelit ja paljastuvat totuudet. Kuka pelkää Virginia Woolfia? on näytelmä unelmista, rakkaudesta ja riippuvuudesta; siitä kaikesta mistä parisuhteet on tehty.

Niskavuoren Heta palaa ohjelmistoon

Jännitysnäytelmä Piina ja  Mari Turusen ja Kaisa Helan Häpeä! – Nolo komedia jatkavat ohjelmistossa toista vuottaan. Varsinaiseksi ikihitiksi noussut joulunäytelmä Saiturin joulu viihdyttää päänäyttämöllä jo yhdeksättä vuotta. Keväällä ensi-illassa nähty ja upeat arvostelut saanut Niskavuoren Heta palaa ohjelmistoon kevätkaudeksi 2021.

Saatana saapuu Moskovaan on kevään 2021 suurtuotanto

Keväällä 2021 Tampereen Teatterissa nähdään uusi sovitus Mihail Bulgakovin klassikkoteoksesta Saatana saapuu Moskovaan. Sen ohjauksesta ja sovituksesta vastaa vahvojen tarinoiden ja henkilökuvien tulkki Antti Mikkola, joka on Tampereen Teatteriin ohjannut aiemmin yleisö- arvostelumenestykset Huojuva talo ja Piina. Nyt luvassa on mestarillinen tarina pelkuruudesta, totuudesta, rakkaudesta ja paholaisesta.Rooleissa nähdään koko Tampereen Teatterin ensemble, eturivissä Esa Latva-Äijö, Jukka Leisti, Pia Piltz ja Antti Tiensuu.

Yhteistuotantoja teatterin näyttelijöiden kanssa

Jukka Leistin ja Olavi Virta Ensemblen intiimin musiikkiesityksen ensi-ilta jouduttiin keväältä perumaan. Olavi Virta Ensemble Plays Georg Ots etc. uusi ensi-ilta on 19. elokuuta Kulttuuriravintola Kivessä. Luvassa on Georg Otsin ja Olavi Virran tunnetuksi tekemiä kappaleita uudelleen sovitettuina sekä Leistin kirjoittamia runoja ja ajatelmia. Kokoonpano: Jukka Leisti laulu, Ari Kankaanpää kitara, Janne Salkolahti kosketinsoittimet, Raimo Salmi valaistussuunnittelu.

Aliisa Pulkkinen asettuu näyttelijätär Ainailonan nahkoihin uudessa Joutsenlauluni-monologiesityksessä. Liisa Urpelaisen ja Lauri Siparin kirjoittama näytelmä saa kantaesityksen 28. lokakuuta Kulttuuriravintola Kivessä. Näyttelijätär Ainailonan hauskan ja haikean kuolinsiivouksen ohjaa Jotaarkka Pennanen.

Turvallisesti teatteriin

Tampereen Teatterin ohjeet turvalliseen teatterikäyntiin löytyvät teatterin verkkosivuilta
https://tampereenteatteri.fi/turvallisesti-teatteriin/

Muutoksia käytäntöihin mm.:
• Päänäyttämön ja Frenckell-näyttämön katsomopaikat on vähennetty alle puoleen normaalista, Kulttuuriravintola Kiven katsomo rajoitettu 50 paikkaan.
• Päänäyttämö ja Frenckell on jaettu lohkoihin, joihin jokaiseen on oma sisäänkäynti, ravintola- ja wc-tila.
• Numeroidut paikat eivät ole käytössä, vahtimestarit ohjaavat katsojat saliin tulojärjestyksessä.
• Eturivi kokonaan pois käytöstä, salissa istutaan joka toisella istuimella.
• Narikka pois käytöstä.
• Henkilökunnalla visiirit ja/tai kasvomaskit.

Ohjeita katsojalle:
• Älä tule sairaana teatteriin (sairaustapauksessa lipun voi vaihtaa vielä kahta tuntia ennen esitystä toiselle päivälle)
• Muista turvaetäisyys 
• Yski ja aivasta nenäliinaan tai hihaan
• Muista käsihygienia
• Suosittelemme käyttämään kasvomaskia