Eteläkorealainen Parasite teki historiaa

Jos aikaisempina Oscar-vuosina on puhuttu siitä, ettei millään muulla kielellä voi voittaa Oscaria, nyt voidaan nuo puheet unohtaa.

Parhaan elokuvan Oscar-palkinnon on saanut eteläkorealainen Parasite. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun ei-englanninkielinen elokuva voittaa palkinnon. Parasite keräsi kaikkiaan neljä palkintoa. Parhaan elokuvapalkinnon lisäksi se palkittiin parhaana vieraskielisenä elokuvana ja parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Bong Joon Ho sai Oscarin parhaasta ohjauksesta.

Ohjaaja Bong Joon-ho on kommentoinut aiemmin, että elokuvan juuret ovat tiukasti eteläkorealaisessa yhteiskunnassa. Se kertoo mustalla huumorilla maan rikkaiden ja köyhien elintasoeroista.

Muutenkin Oscar-pystien tilaisuudessa oli etukäteen jälleen muutama suosikki kahmimaan useampia pystyjä, ja Parasite oli yksi näistä.

Paras miespääosa Jokerille

Parhaan miespääosan Oscar-palkinnon voitti Joaquin Phoenix elokuvasta Joker. Phoenix oli ennakkosuosikki palkinnon saajaksi. Phoenix on palkittu fyysisestä roolistaan aiemmin jo muun muassa Golden Globe – ja Bafta-palkinnoilla.

Joker kertoo Batmanin häiriintyneen verivihollisen tarinan, ja olemme uutisissamme kertoneet elokuvasta jo aiemmin.

Paras naispääosa Judylle

Parhaan naispääosan Oscarin on puolestaan saanut Renée Zellweger. elokuvasta Judy. Myös Zellweger oli ennakkosuosikki.

Judy kertoo legendaarisesta laulaja-näyttelijä Judy Garlandista, joka nousi rakettimaisesti kansainväliseksi elokuvatähdeksi Ihmemaa Ozin pääosan myötä.

Oscar-palkinnot:

Paras elokuva:

Parasite / Kwak Sin Ae, Bong Joon Ho

Naispääosa:

Renée Zellweger / Judy

Miespääosa:

Joaquin Phoenix / Joker

Ohjaus:

Bong Joon Ho / Parasite

Alkuperäiskappale:

(I’m Gonna) Love Me Again / Rocketman / Elton John, Bernie Taupin

Alkuperäismusiikki:

Joker / Hildur Guðnadóttir

Vieraskielinen elokuva:

Parasite / Bong Joon Ho, Etelä-Korea

Maskeeraus:

Bombshell – hiljaisuuden rikkojat / Kazu Hiro, Anne Morgan, Vivian Baker

Visuaaliset tehosteet:

Taistelulähetit – 1917 / Guillaume Rocheron, Greg Butler, Dominic Tuohy

Leikkaus:

Ford v. Ferrari / Michael McCusker, Andrew Buckland

Kuvaus:

Taistelulähetit – 1917 / Roger Deakins

Äänimiksaus:

Taistelulähetit – 1917 / Mark Taylor, Stuart Wilson

Äänisuunnittelu:

Ford v. Ferrari / Donald Sylvester

Naissivuosa:

Laura Dern / Marriage Story

Lyhytdokumentti:

Learning to Skateboard in a Warzone (If You’re a Girl) / Carol Dysinger, Elena Andreicheva

Dokumentti:

American Factory / Steven Bognar, Julia Reichert, Jeff Reichert

Pukusuunnittelu:

Pikku naisia / Jacqueline Durran

Lavastus:

Once Upon a Time in Hollywood /Barbara Ling, Nancy Haigh

Lyhytelokuva:

The Neighbours’ Window / Marshal Curry

Sovitettu käsikirjoitus:

Jojo Rabbit / Taika Waititi

Alkuperäiskäsikirjoitus:

Parasite /Bong Joon Ho, Han Jin Won

Animaatiolyhytelokuva:

Hair Love

Animaatio:

Toy Story 4

Miessivuosa:

Brad Pitt / Once Upon a Time in Hollywood