Aploodin Teatterifestivaaliviikko saapuu jälleen!

Aploodin Teatterifestivaaliviikko saapuu jälleen! Teatterifestivaalit järjestetään Åsvallassa 8.-14.4.2019.

Aploodin lukukausi 2018–2019 on sujunut vauhdikkaasti. Opetus on laajentunut kouluikäisten lisäksi varhaiskasvatusikäisiin ja aikuisiin. Oppilaita on ollut lähes puolitoista sataa kun Aploodi on oman normaalin taiteen peruopetuksen lisäksi pyörittänyt kolmessa lohjalaisessa koulussa Teatteritaidetta kouluihin –hanketta. Maaliskuun lopussa Aploodi osallistui Nuori Kulttuuri Teatris -alufestivaaleihin, josta jatkoon valittiin valtakunnalliseen Teatris –tapahtumaan Aploodin Improryhmä.

Nyt 7. kertaa pidettävillä Aploodin Teatterifestivaaleilla 8.-14.4.2019 esiintyy viikon aikana kahdeksan eri teatteriryhmää ja festivaaleilla nähdään yhteensä 19 esitystä.

Jokaisen ryhmän esitys on syntynyt osallistaen ja ovat kaikkien ryhmien yhteistyön tuloksia.

Vilperin union Draamaleikkiin mukaan –ryhmän A1 (7-11v.) näytelmä. Näytelmässä Vilperi näkee unta rohkeasta Aarnikotkasta, joka haluaa seikkailla. Aarnikotka etsii seikkailua pokemon Mewtwon, Helinä-tytön sekä viisaan kilpikonnan avustuksella. Seikkailu löytyy lähempää kuin kukaan olisi osannut arvatakaan!

Mimmi ja mursumelliton Yhdessä tekeminen ja kuvitteellinen maailman A2 (7-11v.)näytelmä, jossa nuori tyttö nimeltä Mimmi joutuu elämänsä seikkailuun, kun hän karkaa lähimetsään. Metsä ei olekaan mikään tavallinen metsä ja Mimmi törmää siellä mursuihin, sammakoihin ja noitiin. Mimmiä uhkaa noitien loitsu, joka muuttaa metsään eksyneet ihmiset mursuiksi! Vain yhteistyö ja sadesää voivat tuoda helpotusta tilanteeseen.

Salainen peilion Ilmaisun ilon A3 (7-11v.) näytelmä.Tarina kertoo Annasta, joka joutuu käänteiseen maailmaan kirpputorilta löytyneen peilin kautta. Peilimaailmassa näyttää samalta, mutta kaikki käyttäytyvät aivan nurinkurisesti! Anna lyöttäytyy yhteen aiemmin peilimaailmaan eksyneen kolmikon kanssa. Joukko pyytää apua peilimaailman haltijoilta, jotta he löytäisivät tiensä takaisin kotiin.

Sisi-siskot ja mystinen paketti  on Esiintymistaito –ryhmän A4 (7-11v.) näytelmäSilja ja Siiri perustavat etsivätoimiston nimeltä Sisi-siskot. Ongelmana on, ettei mysteereitä näy eikä kuulu, vaikka kuinka istuisi ja odottaisi! Vanhempien ja paikallisten kovisten epäilyt etsivien taidoista saavat Sisi-siskot liikkeelle. Ensimmäinen mysteeri tulee heitä vastaan paketin muodossa. Tämä on siskojen mahdollisuus osoittaa epäilijöille etsiväntaitonsa sekä nujertaa kovisjengin kiusoittelut kertaheitolla.

Aaveita vain on teinien ja nuorten (12-17v.) Esiintymistaito –ryhmän B1 näytelmä. Tarina kertoo pienen kylän aavekartanosta, jossa alkaa tapahtua kummia! Talossa asuvat aaveet ovat kilttejä, mutta pelkäävät ihmisiä. Aaveet ovat kuitenkin herkkuja vailla ja säikäyttelevät tästä syystä kyläläisiä! Aavekartanon arvoitusta selvitetään koko kylän voimin ja ratkaisun avaimet löytyvät hernekeitosta.

Improvisaatio-ryhmän B2 (12-18v.) esitys perustuu showimpron tekniikoihin, joka kutkuttelee yllätyksellisyydessään nauruhermoja.

Siskoni munon teinien ja nuorten (12-17v.) Roolityön perusteet ryhmän B3 näytelmä. Tarina kertoo sisarusparien elämästä ja vuodesta. Näytelmässä luodataan sisaruussuhteita, perhesuhteita ja erilaisia elämäntilanteita eri näkökulmista. Rooleissa on eroja liittyen luonteenpiirteisiin, elämäntilanteisiin ja sisarusstatuksiin. Draamassa sidotaan lopulta sisarusten elämät osaksi laajempaa ja yhteistä tarinaa.

Improvisoidun näytelmän muusikon kanssa esittävät Aploodin edistyneet impronuoret yhdessä kokeneiden aikuisimproajien sekä loistavan muusikon kanssa. Yleisön ideoista lähtee näytelmä liikkeelle ja kaikki syntyy paikan päällä roolihahmot, tarina, laulut… Tervetuloa mukaan ratkiriemukkaaseen seikkailuun!

Aploodi toimii tällä hetkellä Åsvallassa, joka on soveltunut teatterin toimintaan hyvin. Tulevaisuudelta teatteri toivoo kuitenkin toimitiloja teatteritaiteen perusopetukselle Lohjalla, jossa on teatteritekniikka sekä varastointitilat teatterin lavasteille, puvustukselle ja tarpeistolla, jotta lasten ja nuorten teatteritaiteen perusopetus voi edelleen kehittyä. 

Aploodi on osallistunut aktiivisesti  Lohjan taiteen perusoppilaitosten yhteistoimintaan ja ollut mukana kehittämässä laaja-alaista taidetoimintaa Lohjalla kuten Lasten kulttuuritapahtumaa, Lasten kulttuuripolkua, Nuoren Kulttuurin Teatrista ja Aploodin Teatterifestivaaleja. Lisäksi Aploodi tekee yhteistyötä Lohjan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kanssa ja toteuttaa draamatyöpajoja päiväkodeissa ja kouluissa, joista on saatu erittäin hyviä tuloksia koululuokkien ryhmissä toimimisen tueksi.

Aploodin Teatterifestivaaliviikolla 8.-14.4.2019 nähdään yli 80 esiintyjän voimin kahdeksan erilaista näytelmää ja yhteensä 19 esitystä!

APLOODIN TEATTERIFESTIVAALIVIIKKO 

MA-SU 8.-14.4.2019 Lohjalla 

MAANANTAI 8.4.

KLO 17.30 Improryhmä 

TIISTAI 9.4.

Klo 17:30 Siskoni mun

KESKIVIIKKO 10.4.

Klo 16:45 Vilperin uni

Klo 18:00 Salainen peili

Klo 19:15 Aaveita vain

TORSTAI 11.4.

Klo 17:45 Mimmi ja mursumellit

Klo 18:30 Sisi-siskot ja mystinen paketti

PERJANTAI 12.4.                                                        

Klo 19 Improvisoitu näytelmä muusikon kanssa

LAUANTAI 13.4.

Klo 12:00      Tervetuloa festivaaliviikonloppuun                              

Klo 12:15      Mimmi ja mursumellit

Klo 13:00      Salainen peili

Klo 14:00      Improryhmä

Klo 15:00      Siskoni mun

Klo 16:00      Improvisoitu näytelmä muusikon kanssa

SUNNUNTAI 14.4.

Klo 11           Vilperin uni

Klo 11:45      Sisi-siskot ja mystinen paketti

Klo 12:30      Aaveita vain

Klo 13:30      Improryhmä

Klo 14:30      Siskoni mun

Klo 15:30      Improvisoitu näytelmä muusikon kanssa

OHJAAJAT – Sari Rautakoski ja Iida Hännikäinen

ESITYKSET ÅSVALLASSA Nummentie 39, Lohja

KE-SU paikalla partiolaisten teatterikahvio

TEATTERI APLOODI

Lippuvaraukset teatteri.aploodi@gmail.comtai 044 537 2300 

www.aploodi.net

Liput 7 €/esitys, koko viikon festivaalipassi 15,-€ . Lippujen lunastus paikan päällä. Pyydämme ystävällisesti varaamaan käteismaksun. Kiitos.

Teatteri Aploodi

teatteri.aploodi@gmail.com

044 537 2300

www.aploodi.net

Teatteritaiteen perusopetusta Lohjan seudulla