Vinokino nostaa esiin pohjoismaista elokuvaa

Vinokino, Suomen ainoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tarinoihin keskittyvä elokuvafestivaali, järjestetään Turussa 11.–14.10. ja Helsingissä 9.–11.11. Turussa elokuvaesitykset ovat tänä vuonna ensimmäistä kertaa Logomon Move 2 -salissa, ja Helsingissä näytökset järjestetään tuttuun tapaan Kino Andorrassa. Pääfestivaalien lisäksi muutamia näytöksiä järjestetään Oulussa ja Tampereella. Syksyllä Vinokino järjestää myös maksuttomia dokumenttinäytöksiä Turussa ja Helsingissä.

Vinokino tarjoaa jälleen monipuolisen valikoiman pitkiä ja lyhyitä HLBTIQ-aiheisia fiktio- ja dokumenttielokuvia. Tänä vuonna esiin nousee vahvasti pohjoismainen osaaminen. Jopa kolmasosa ohjelmistosta on pohjoismaista alkuperää. Kaikki viisi pohjoismaata on edustettuna joko lyhyen tai pitkän elokuvan muodossa. Tarjolla on sympaattinen norjalainen draamakomedia Going West, tunnelmallinen islantilainen kauhudraama Rift sekä huonoa makua edustava ruotsalainen kauhukomedia Housewife Alien vs. Gay Zombie. Turun näytös on myös jälkimmäisen maailmanensi-ilta. Myös yksi festivaalin kolmesta lyhytelokuvanäytöksestä on omistettu pohjoismaiselle elokuvalle.

Lisäksi Turun festivaalin avaa ilmaisnäytös kotimaisesta queer-elokuvasta A Moment in the Reeds, ja vain Turussa ja Tampereella on mahdollisuus nähdä Joachim Trierin ohjaama voimakas ja visuaalisesti upea draama Thelma, joka on myös yksi tämän vuoden Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoehdokkaista.

Pohjoismaiden vastapainona on laadukas kattaus elokuvia eri puolilta maailmaa. Mukana on niin komediaa kuin draamaa. Huumoripuolta edustavat amerikkalaiset komediat Wild Nights With Emily ja Ideal Home. Edellinen on Molly Shannonin tähdittämä hullunkurinen komedia runoilija Emily Dickinsonin elämästä. Jälkimmäinen on lämminhenkinen komedia, jossa Steve Coogan ja Paul Rudd näyttelevät pariskuntaa, jonka elämä kääntyy ylösalaisin, kun he joutuvat yllättäen huolehtimaan 10-vuotiaasta pojasta.

Vakavampaa puolta edustaa muun muassa koskettava brittidraama Just Charlie, joka on transteinin ja hänen perheensä kasvutarina ja brasilialainen draama Hard Paint, joka voitti parhaalle HLBTIQ-aiheiselle elokuvalle jaettavan Teddy-palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla alkuvuodesta. Vinokinon ohjelmistoon kuuluu myös toinen brasilialainen elokuva, joka sai Teddy-palkinnon tänä vuonna. Nimittäin Bixa Travesty valittiin parhaaksi queer-dokumentiksi. Huomionarvoinen on myös World Shorts -lyhytelokuvakooste, joka sisältää sateenkaarevia tarinoita kuudesta eri maanosasta.

Lisätietoja: http://www.vinokino.fi/