Viihdettä koko rahan edestä

Onko teillä kotona televisiossa tavallisten kanavien lisäksi myös erilaisia suoratoistopalveluita? Netflix, Cmore, D-play, Viaplay, HBO Nordic….. niitähän on nykyään saatavilla vaikka mitä ja yleensä vain noin kymmenen euron kuukausimaksulla.

Toiset kanavat ovat parempia sarjojen ystäville, toiset elokuvien ystäville, dokkareille ja sitten on lisäksi ne urheilukanavat, joita on myös jo kymmeniä saatavilla. Nyt katsomme tarkemmin tuota urheilukanavien tarjontaa. Urheilukanavissa on nimittäin se erikoisuus, että eri lajit ovat hyvin jakautuneet eri kanaville, joten eri lajia seuraavien on tilattava 1-3 eri suoratoistopalvelua. Satunnaisesti myös pääkanavat ostavat otteluita omille kanavilleen tai näyttävät valikoidusti maksukanavien otteluita myös ilmaisilla kanavilla, mutta pääsääntöisesti nykyään joutuu maksamaan urheilun seuraamisesta, jos haluaa otteluita ja tapahtumia livenä seurata.

Urheiluviihteen maksimointi

Monesti itse urheilupaikalle matkanneena tulee mieleen, että oliko matka kuitenkaan ottelun tai tapahtuman arvoinen. Matka saattaa aiheuttaa lisästressiä autolla tai julkisilla matkustamisen ihanuudesta koska usein isoissa tapahtumissa on myös jonkin verran siitä aiheutuvaa liikenneruuhkaa. Toisaalla taas itsetapahtumassa jonottaminen on myös välillä ärsyttävää. Kerran vuodessa se on vielä siedettävää, mutta siitä useampi kerta hallilla, ja johon alkavat suoratoistopalvelut jo kiinnostaa. Varsinkin, jos oma joukkue ja areena sijaitsevat oikeasti pidemmän matkan päässä.

Yksi tapa maksimoida oma urheiluseuraaminen ja jännityksen maksimointi on esimerkiksi pelata urheiluvedonlyöntiä tai käydä kasinolla esimerkiksi todella pienellä rahalla minimumdepositcasinos.org sivustolla. Kasinopelaamisessa sinällään ei ole mitään pahaa, kunhan vain tiedostat itse mitä pelaat ja kuinka paljon pelaat ja otat molemmat pelitavat enemmänkin ajanvietteenä, kuin ansaintamahdollisuutena. Joskus tietenkin voi osua voittojakin, mutta sekä vedonlyönti että kasinopelit ovat pidemmän päälle useimmalle maksullisia ajanvietteitä, aivan kuten kaikki muukin kiva ja viihdyttävä toiminto elämässä.

Urheiluviihteen maksimointiin liittyy sitten myös tekniikka, eli mahdollisimman iso televisioruutu ja mahdollisimman nopea nettiyhteys. Varsinkin urheilulähetyksissä nopea ja oikeasti toimiva nettiyhteys on tärkeämpi kuin voit kuvitellakaan, kunnes ensimmäisen kerran katsot, vaikka jalkapallo-ottelua heikomman yhteyden päässä ja huomaat, kuinka jalkapallo liikkuessaan jättää jälkeensä valkoisen tai keltaisen vanan – aivan kuten lentokoneet taivaalla…

Urheilunseurantaa aktiivisessa mielessä

Jos talvella haluaisi tosissaan seurata saatavilla olevia urheilulajeja, olisi kätevää olla todella joustavat työajat. Sillä arkisin ja viikonloppuisin on tarjolla jalkapalloa alkuillasta aina lähes keskelle yötä asti ja yöllä alkavat sitten urheilulähetykset USA:n puolelta, eli baseball, koripallo, jääkiekko täyttävät urheilukanavien tuutit, kun Suomessakin virittäydytään amerikkalaisten selostajien tyyliin edetä otteluiden tuoksinassa.

Jos kuitenkin omat työajat ovat lähelle normaalia arkirytmiä, saattaa olla parempi jättää ne USA:n lajit joko jälkilähetyksiin tai sitten kokonaan viikonlopulle, jolloin otteluita voi sitten seurata yötä myöten. Ja jos olet tottunut katselemaan suosikkijoukkueesi otteita suoratoistokanavien tai netin kautta, laita ensi kerralla muutama euro vetoa oman joukkueesi puolesta niin huomaat jännityksen selkeän kasvun edelliseen seuraamiskertaasi verrattuna.

Urheiluviihde ja oma hyvinvointi

Miehiseen olemukseen usein liitetään urheilunseurannassa myös olut käteen ja makkara toiseen, eikä siinäkään ole mitään väärää. Itse suosittelemme ennen ottelua tai tapahtumaa pientä ulkolenkkiä kävellen tai hölkäten, jotta sitten television edessä istuminen sen parin tunnin ajan ei aiheuta turhia jumeja kehoon. Samoiten sen oluen sijasta voi juoda vaikka vettä, mehua tai smoothien tuon kävelylenkin jälkimainingeissa. Penkkiurheilijan arki voi hyvinkin olla yhdistelmä sopivaa pientä liikuntaa ja aktiivista urheilun seuraamista ruudun välityksellä. Varsinkin, jos olet maksanut parikin kuukausimaksua, niin kyllähän niitä pelejä on sitten myös seurattava sen mitä ehtii ja jaksaa – stressaamatta.