Suomalaisyhtye teki uuden version Suomen Euroviisukappaleesta

Melodista metallia soittava Symphony Of Shadows teki uuden version Suomen 1994 euroviisukappaleesta ”Bye Bye Baby”. Yhtye julkaisi samalla tähän kappaleeseen tehdyn musiikkivideon, jossa nousukautta elämään jäänyt tehtaanjohtaja yrittää saada kapinoivat työntekijät ruotuun.

Videon kuvaksissa. Kuvaaja Janne Nissinen ohjeistaa pizzan oikeoppista kuumentamista liekillä. Kuvassa vasemmalta oikealle; Janne Nissinen, Arttu Pelkonen, Eetu Pakarinen. Taustalla olevat henkilö on Timo Pelkonen

– Teemme parhaillaan debyyttilevyä ja halusimme irroitella nauhoitusten lomassa tekemällä jotain sellaista, mitä meiltä ei osata odottaa. Kappalehan on aivan mahtava, yhtye sanoo.

Videon on kuvannut sekä ohjannut Janne Nissinen.

Video on katsottavissa osoitteessa: https://youtu.be/HVRWxHPaw7Y

Symphony Of Shadows on vuonna 2015 perustettu Vantaalainen metallimusiikkiyhtye. Yhtyeen musiikkityylissä sekoittuvat tanssittavat konemusiikkikappaleet yhdistettynä heavy metal-musiikkiin modernilla tavalla, jota on vaikea verrata muihin. Yhtye julkaisi New Dawn nimeä kantavan EP:n syksyllä 2017.

Symphony Of Shadows – yhtyeen muodostavat: Jesse Yrjölä (laulu), Timo Pelkonen (kitara), Arttu Pelkonen (rummut), Jarmo Hyvärinen (basso), Osmo Lassila (koskettimet) ja Eetu Pakarinen (ääni -ja valoteknikko)

Bye Bye Baby on CatCat-duon esittämä musiikkikappale, joka edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa vuonna 1994. Laulun sävelsivät ja sanoittivat Markku Lentonen ja Kari Salli. Kappale sai loppukilpailussa 11 pistettä ja sijoittui 22. sijalle 25 finalistista.