Suomalainen kasinoala voi hyvin ja kasvaa

Vaikka vuosi 2020 on tähän mennessä ollut tapahtumiensa varjolla yksi taloudellisesti negatiivisimmista sekä muutokseen ajavimmista vuosista, yksi asia on ja pysyy. Kasinoala jatkaa edelleen kasvuaan ja myös suomalaiset kasinoalan toimijat ovat mukana tässä kasvussa. Kun puhutaan Suomen kasinoalasta, monelle tulee ensimmäisenä mieleen Veikkaus. Vaikka Veikkauksella onkin monopoli Suomen sisäisillä pelimarkkinoilla, ei se kuitenkaan ole ainoa suomalainen kasinoalan toimija. Nettikasinoiden joukkoon mahtuu suuri määrä suomalaisia nettikasinoita, joita kaikkia ei välttämättä ensisilmäyksellä edes tunnista suomalaisiksi. Maltan, sekä viime aikoina myös lisääntyneen Viron, pelilisenssin alla toimii paljon suomalaisia kasino-operaattoreita, jotka tarjoavat kasinopelejä niin suomalaisille kuin muillekin pohjoismaalaisille sekä eurooppalaisille kasinopelaajille. Korona-aika onkin tuonut näille kasinoille paljon uusia asiakkaita, kun pelaajat ovat siirtyneet kauppojen automaattien parista pelaamaan pelejä verkkoon.

Kolmen tyyppisiä suomalaisia nettikasinoita

Vuosi 2020 on lähtenyt hyvin käyntiin myös suomalaisten kasinoalan toimijoiden kannalta, sillä vuoden ensimmäisellä puoliskolla on julkaistu jo useampi uusi suomalainen nettikasino. Uudet suomalaiset nettikasinot ovat olleet hyvin esillä uusien nettikasinoiden listoilla. Suomalaiset nettikasinot voidaan jakaa kolmenlaisiin kasinoihin sen perusteella, kenelle ne ovat tarjolla. Moni suomalainen nettikasino on suunniteltu suomalaisia pelaajia ajatellen ja ne ovatkin suunnattu vain ja ainoastaan heille. Pelivalikoima on bonukset on räätälöity suomalaisten pelaajien mieltymysten mukaisiksi ja käytössä ovat rahansiirtomenetelmät suosivat suomalaisia verkkopankkeja. Tällaiset nettikasinot tunnistaa yleensä siitä, että niillä on suomalainen nimi.

Toinen hyvin yleinen tyyppi suomalaisissa kasinoissa on pohjoismaalaisille pelaajille tarjolla oleva nettikasino. Pohjoismaalaiset, etenkin ruotsalaiset ja suomalaiset, ovat tunnetusti kovia kasinoiden ystäviä. Ruotsi on yksi suurimmista kasinomaista, sillä moni alan suurimmista pelinvalmistajista sekä suurimmista ja tunnetuimmista nettikasinoista tulee Ruotsista, ja ruotsalaiset yleensä suosivat pelaamista näillä kasinoilla, mutta nyt suomalaiset kasinot yrittävät myös tulla mukaan tähän rakoon. Se ei ehkä ole kaikkien helpoin tehtävä, mutta suomalainenhan tunkee tunnetusti vaikka läpi harmaan kiven.

Kolmas tyyppi suomalaisista nettikasinoista on eurooppalaisille pelaajille tarjolla olevat nettikasinot. Määrällisesti tällaisia nettikasinoita on suomalaisista nettikasinoista kaikkein vähiten ja uusista suomalisista nettikasinoista hyvin harva lähtee tälle linjalle. Kaksi edellä mainittua ovat paljon suositumpi vaihtoehto.

Suomalaisen nettikasinon tunnusmerkkejä

Vaikka kasinot ovatkin keskenään hyvin erilaisia, suomalaisilla nettikasinoilla on joitakin yhteisiä piirteitä, ja tämä on huomattavissa myös uusissa kasinoissa. Esimerkiksi kasinosivuston väritys on monella sinivalkoinen. Suuri osa suomalaisista kasinoista on rekisteröitymisvapaita, sillä pelaajat suosivat helppoutta ja nopeutta. Tämä johtuu paljon myös siitä, että Suomi on kärkipäässä verkkopankkitunnistautumisen käytössä. Siksi se on helppo valinta myös nettikasinoille.

Suomalaiset nettikasinot valitsevat pelivalikoimiinsa pelejä muutamalta, yleensä alle kymmeneltä pelinvalmistajalta. Heiltä valitaan mukaan parhaat pelit. Kun kasino on suunnattu tietylle pelaajaryhmälle, on turhaa haalia valikoimaan pelejä useilta kymmeniltä pelinvalmistajilta, mikä usein on nähtävissä nettikasinoilla, jotka on suunnattu niin sanotusti kaikille. Pelivalikoiman sekä peliaulan selkeys ja helppokäyttöisyys onkin yksi suomalaisten nettikasinoiden parhaimpia piirteitä.

Räätälöityjä tarjouksia ja suomalainen asiakaspalvelu

Sekä uudet että jo olemassa olevat suomalaiset nettikasinot tarjoavat erityisesti suomalaisten pelaajien toiveisiin räätälöityjä kasinobonuksia sekä tarjouksia. Monella kasinolla saattaakin tarjouksen edessä nähdä tekstin ’Vain suomalaisille pelaajille’. Pelaajat kokevat pelaamisen olevan turvallisempaa suomalaisilla nettikasinoilla, sillä ongelmatilanteissa on helpompaa saada apua, kun kasinolla on suomenkielinen asiakaspalvelu, joka palvelee vuoden jokaisena päivänä. Asiakaspalvelu onkin yksi niistä asioista, jotka kaikilla uusilla suomalaisilla nettikasinoilla tulee ehdottomasti olla kunnossa ja toiminnassa, kun kasino julkaistaan.