Sukella uusiin maailmoihin dokumenttielokuvien avulla

Dokumentit herättävät ajatuksia ja voivat muuttaa maailmaa. Ne mahdollistavat uusiin ihmisiin, luontoon, eläimiin, historiaan, politiikkaan, tarinoihin, ja elämäntyyleihin tutustumisen kotisohvalta käsin. Esimerkiksi luontodokumenttien avulla voimme tarkastella, millaista toisella puolella maapalloa elelevien eläinten elämä on ja historiaa käsittelevien dokumenttien avulla voimme saada selville, millaista elämä oli menneisyydessä ja mitkä historialliset tapahtumat vaikuttavat edelleen nykypäivään.

Dokumentit voivat myös herättää keskustelua ajankohtaisista asioista ja saada aikaan vuoropuhelun dokumenttielokuvan kohteen ja yleisön välillä. Dokumentti-iltama on myös mainio syy kutsua ystäviä kylään. Dokumenttien herättämistä ajatuksista keskustelu on yhtä tärkeää kuin itse varsinaisen dokumentin katsominen. Miksipä et siis järjestäisi kotonasi ystäviesi ja kavereidesi kanssa dokumenttimaratonia?

Dokumenttien avulla voitte oppia yhdessä uusia asioita, perehtyä toisen ajatusmaailmaan, keskustella dokumenttien herättämistä ajatuksista. Muutokset yhteiskunnassa lähtevät yksilöistä ja ne voivat myös saada aikaan muutoksia. Se on varsin  tehokas tapa aloittaa keskusteluja ajankohtaisista ja mielenkiintoisista asioista.

YleAreenassa on tällä hetkellä paljon mielenkiintoisia dokumentteja. Tässä muutamia poimintojamme ja suosituksiamme:

John & Yoko: Above Us Only Sky

Michael Epsteinin ohjaama dokumentti sisältää paljon ennen näkemätöntä materiaalia arkistoista Lennonin ja hänen puolisonsa Yoko Onon luovista projekteista ja tarjoaa mainion mahdollisuuden taiteilijan ja muusikon elämään tutustumiseen.

Pahuuden anatomia

Pahuuden anatomia sukeltaa sarjamurhaajien mielen syövereihin. Asiantuntijat tutkivat, mikä tekee ihmisestä pahan tai väkivaltaisen. Mikä tekee ihmisestä pahan? Mitä on pahuus?

Ei vanhene koskaan: Bodomjärvi – kansakunta hypnoosissa

Åke Lindmanin mielenkiintoinen dokumentti tutkii Suomen kuuluisinta henkirikosta. Vuonna 1960 tapahtunut kolmoismurha ei koskaan selvinnyt.

Manson ja pahuuden kultti

Charles Manson johti 60-luvulla kulttia, joka teki useita raakoja murhia. Dokumentti tutkii mahdollisia syitä ja motiiveja ja sisältää paljon mielenkiintoista arkistomateriaalia.

Prisma: Levä – tulevaisuuden raaka-aine 

Levillä on huono maine, sillä ne saastuttavat järviä ja lampia. Tämä dokumentti tutkii, miten levät voi ottaa hyötykäyttöön esimerkiksi ruokatarvikkeiden tuotannossa, lääketieteessä ja bioenergian raaka-aineena.

Marianne & Leonard: sanoja rakkaudesta 

Nick Broomfieldin ohjaama dokumenttielokuva tutkii Leonard Cohenin ja Marianne Ihlenin suhdetta. Leonard Cohenin laulut So Long, Marianne ja Bird on a Wire kertovat Mariannesta. 60-luvulla alkanut ja päättynyt suhde kesti vain muutaman vuoden, mutta se jätti pysyvät jäljet niin Coheniin kuin Ihleniinkin.

iHuman

Mitä on keinoäly ja millaiselta sen tulevaisuus näyttääkään? Dokumentti keskittyy keinoälyn tarjoamiin mahdollisuuksiin sekä siihen, millaiselta tulevaisuus näyttää.

Dokumenttielokuvat ovatkin parhaimmassa tapauksessa ja oikein tehtyinä varsin tehokkaita työkaluja, jotka auttavat katsojia ja yleisöä ymmärtämään maailmaa, toisia ihmisiä ja historiaa paremmin. Syksy tarjoaa mainion tilaisuuden eri kanavien dokumenttitarjontaan tutustumiseen. Sijoittaminen verkossa on mainio tapa ansaita rahaa samalla, kun keskityt dokumenttien katseluun ystäviesi kanssa tai vaikka yksinkin.

Täältä löydät lisätietoa aiheesta. Bittirahoihin sijoittaminen on varsin jännittävä aktiviteetti, sillä niiden kurssi voi vaihdella suurestikin lyhyen ajan sisällä. Tämä tarkoittaa, että sinun olisi pidettävä tarkasti silmällä bittirahojen kurssien muuttumista. Kaipaatko lisätienestejä ja ideoita säästöjen kerryttämiseen? Tarvitset vain rohkeutta, kiinnostusta bittirahoja kohtaan, ja uteliaisuutta. Muistathan, että sinun ei kuitenkaan koskaan tulisi sijoittaa enempää kuin sinulla on varaa hävitä. Sijoittamiseen liittyy aina riski, olipa kyse sitten pienistäkin summista.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.