Parhaat suomalaiset TV-sarjat – katsottavaa karanteeniin

Koronavirus on pyöräyttänyt meidän jokaisen elämän ympäri, ja moni meistä joutuu vielä totuttelemaan uuteen kotiin painottuvaan arkeen. Kun sekä työ- että vapaa-aika täytyy viettää kotona, eikä ystäviäkään voi kutsua kylään, monet meistä kääntyvät television ja suoratoistopalveluiden puoleen.

Finnpanelin TV-mittaritutkimuksen mukaan kotimainen katsoja viettää television ääressä keskimäärin 3 tuntia ja 23 minuuttia päivässä. Viime vuosina erityisesti suoratoistopalveluiden käyttö on lisännyt suomalaisten TV-ruutuaikaa. Television katseluksi tutkimuksessa luettiin myös esimerkiksi Ruudun, Areenan ja muiden TV-kanavien sähköisten versioiden katselu älypuhelimella tai tabletilla.

Vaikka suomalaiset katsovat televisio-ohjelmia huomattavan paljon, on mediassa harvemmin esillä kotimaisia TV-sarjoja, elokuvia, tai muuta kotimaista viihdettä.

Näinä vaikeina aikoina joudumme keksimään mielikuvituksellisia tapoja viettää aikaa kotona. Kun olet siivonnut koko talon, lukenut jokaisen kirjan ja kolunnut myös läpi uudet kasinot, tämä artikkeli rientää apuun. Olemme koonneet tähän artikkeliin neljä vaikuttavaa suomalaista TV-sarjaa, jotka yltävät helposti maailman huippusarjojen tasolle viihdyttävyydessään.

1.  Syke

Syke on suomalainen televisiodraamasarja, jossa seurataan suurkaupungin keskussairaalan traumaosaston työntekijöiden elämää. Ensimmäisellä kolmella tuotantokaudella sarjassa päähenkilöinä oli neljä sairaalan traumaosastolla työskentelevää hoitajaa. Neljännellä tuotantokaudella alettiin näyttää kohtauksia myös sairaalan ulkopuolelta, potilaiden ambulanssimatkalta, ja viidennellä tuotantokaudella siirryttiin seuraamaan koko traumaosaston toimintaa ja henkilökuntaa.

Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin vuonna 2014 Yle TV2 -kanavalla, ja se keräsi yli 500 000 katsojaa. Sykettä on tuotettu vuoden 2020 lokakuuhun mennessä 8 tuotantokautta, ja sarja jatkuu edelleen. Nelonen osti oikeudet sarjan esittämiseen vuonna 2018, viidennestä tuotantokaudesta alkaen. Ensimmäiset neljä tuotantokautta ovat katsottavissa Yle Areenassa ilmaiseksi.

Syke on esityshistoriansa aikana saanut lukuisia Kultainen Venla -ehdokkuuksia ja jopa voittanut Kultainen Venla -palkinnon vuonna 2016 Paras TV-ohjelma kategoriassa. Sarja on saanut myös kansainvälistä tunnustusta, kun ruotsalainen ja brittiläinen tuotantoyhtiö ostivat sen optio-oikeudet. Sykkeestä on lisäksi tehty remake-versiot Ruotsissa, Slovakiassa ja Ranskassa.

2.  Sorjonen

Sorjonen alkaa, kun keskusrikospoliisin tutkija Kari Sorjonen muuttaa perheineen pieneen Itä-Suomalaiseen rajakaupunkiin. Sorjonen toivoo voivansa keskittyä paremmin perheeseensä pienessä kylässä, mutta kohtaa ongelmia perhe-elämän ja työnsä, raakojen murhien selvittämisen, yhdistämisessä. Jokaisella sarjan kolmesta kaudesta käydään läpi viisi erillistä rikosta.

Sorjonen on Suomen ensimmäinen Nordic noir -sarja. Nordic noir on rikosfiktiogenre, jonka pääpiirteitä ovat vahva, rikoksia selvittävä päähenkilö, joka on useimmiten poliisi, sekä sarjan tapahtumapaikan sijoittuminen Pohjoismaihin. Genreen kuuluu melankolinen tunnelma ja kulahtaneet maisemat, jotka toimivat kontrastina voimakkaille tunteille, joita kuvaukset järkyttävistä rikoksista herättävät.

Sorjonen-sarjan on luonut Miikko Oikkonen, joka on valmistellut sarjaa tutkimalla muun muassa tunnettuja suomalaisia rikostapauksia. Kari Sorjosta sarjassa näyttelee Ville Virtanen, ja Sorjosen vaimoa Pauliina Sorjosta näyttelee Matleena Kuusniemi. Ville Virtanen ja sarjan toinen päänäyttelijä, Anu Sinisalo, voittivat vuonna 2016 Parhaan päänäyttelijän Kultainen Venla -palkinnon.

Sorjonen on saanut paljon kansainvälistä huomiota, se oli muun muassa vuonna 2016 ainoa pohjoismaalainen sarja Cannesin MipTV-festivaaleilla. Sorjosta esitetään myös Saksalaisessa ja Ranskalaisessa televisiossa, ja Netflix on ostanut sen esitysoikeudet. Sarjan englanninkielinen nimi on sarjan pääasiallisen tapahtumapaikan inspiroimana Bordertown.

3.  Helppo elämä

Helppo elämä on MTV3-kanavalla vuosina 2009–2011 esitetty draamasarja. Sarja kertoo suomalaisesta Mikkosten perheestä, jonka elämä vaikuttaa täydelliseltä ulkopuolisin silmin tarkasteltuna. Perheen vanhemmat Tapio ja Jaana Mikkonen asuvat hienolla asuinalueella, ja heillä on kaksi lasta, Jari ja Päivi. Perheen aikuiset hankkivat toimeentulonsa varastamalla, huijaamalla ja juonittelemalla. Tapio ja Jaana haaveilevat kuitenkin tavallisesta elämästä, ja koittavat kasvattaa lapsistaan kunnollisia kansalaisia, ja sopeutua naapurustoon.

Helppo elämä oli menestys ensimmäisestä jaksosta lähtien, jolloin se tavoitti 904 000 katsojaa. Katsojaluvut pysyivät vahvoina koko ensimmäisen kauden, ja sarjan kriitikoilta saama palaute oli positiivista. Vuonna 2010 Helppo elämä oli Venla-gaalassa ehdolla viidessä kategoriassa, joista se voitti kolme. Vuonna 2011 sarja voitti myös Kultainen Venla -palkinnon.

Vain vuosi sarjan debyyttijakson jälkeen Warner Brothers osti sarjan pohjoisamerikkalaiset oikeudet. Warner Brothers on suunnitellut tekevänsä sarjasta Easy Living -nimisen remake-version.

4.  Salatut Elämät

Salatut elämät, kansan keskuudessa “Salkkarit”, on vuonna 1999 alkanut suomalainen saippuasarja. Sarjassa seurataan kuvitteellisen Pihlajakadun asukkaiden elämää Helsingin Ullanlinnassa. Sarjassa esiintyvien henkilöiden elämää seurataan niin arkisissa askareissa kuin elämää mullistavissa dramaattisissa käänteissä, joita katsojat pääsevät seuraamaan kärpäsenä katossa. Salatut elämät on suomalaisten sarjojen ehdoton klassikko, jota on tehty yli 3800 jaksoa, mikä tekee siitä pisimpään esitetyn pohjoismaisen televisiodraaman. Salatut elämät tulee jatkumaan 2023 kesään asti.

Sarjasta on syntynyt lisäksi lukuisia spin-off ja spin-off sisarsarjoja: Romeo & Rafael Desperados, Lillukanvarsia, Tuuliranta, Young Man Cash Man, Young Girl Dream Girl, Satula, Bikineitä ja timantteja, Pihlajakadun tuhmat tädit, Kämppä tyhjänä, Pihlajasatu, Pahainpäivä, Soppatykkimiehet, MC Taalasbiili, Ullalla on asiaa ja Rantabaari. Sarjasta saivat alkunsa lisäksi elokuvat Nightmare – Painajainen merellä sekä Nightmare 2 – Painajainen jatkuu.

Kirjoja sarjan henkilöistä on julkaistu 15 kappaletta. Kirjojen tapahtumat ovat televisiossa näyttämättömiä tapahtumia. Salatut elämät -sarjan hahmojen lempireseptit on myös koottu keittokirjaan. Myös itse sarjan tekemisestä on kirjoitettu päiväkirjamuotoinen kirja, Salatut elämät: Päiväkirja matkasta tähtien ja tarinoiden maailmaan.

Kirjojen, spin-off -sarjojen ja elokuvien lisäksi Salatut elämät on inspiroinut lukuisia YouTube-sarjoja, jotka löytyvät Salattujen elämien YouTube-kanavalta, sekä oheismateriaaleja kuten lautapelin.

Erityismaininta Salatuille elämille on annettava erityisesti, koska sarja on ollut monelle suomalaiselle ensimmäinen kosketus moneen tärkeään yhteiskunnalliseen aiheeseen, joita sarjassa on käsitelty alusta asti rohkeasti, usein ensimmäisten joukossa. Tämä tekee sarjasta hyvin mielenkiintoista seurattavaa.

Suomalainen televisio on täynnä katseltavaa, jos vain jaksaa etsiä. Monia suomalaisia sarjoja ja elokuvia voi katsella tänä päivänä sekä kansainvälisissä että kotimaisissa suoratoistopalveluissa. Tämän listauksen sarjoista esimerkiksi SYKE, Sorjonen ja Hyvä elämä ovat vähintään osittain katsottavissa Areenassa. Salattuja elämiä voi seurata MTV3-kanavalta ilmaiseksi.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.