Parhaat brändit eSports-vedonlyöntiin

Urheilu on erittäin laaja-alainen asia. Erityisen vanhoina aikoina urheiluksi miellettiin lähinnä juokseminen ja puhtaan fyysinen lihasten käyttäminen olympialaisten suosituimmissa lajeissa. Tämän jälkeen suurta suosiota alkoivat saamaan erilaiset pallopelit ja muunlainen joukkueurheilu. Seuraavaksi vuorossa oli autourheilu, jota monet puristit ja vääräleuat kritisoivat jo vääränlaiseksi urheiluksi. Viimeisenä mukaan on tullut eSports, joka entisestään on saanut osan urheilun ystävistä varpailleen.

Tänä päivänä urheilu ymmärretään ennen kaikkea sen kilpailullisten periaatteiden mukaan. Pärjääminen lajissa kuin lajissa vaatii nimittäin kovaa keskittymistä, runsasta harjoittelua sekä ideaalitilanteessa vahvaa mieltä ja kehoa. Nämä asiat pätevät myös eSportsiin, jossa täytyy huipputasolla pärjätäkseen yhtä lailla olla hyvissä mielen ja sielun voimissa. Tässä artikkelissa esittelemme kuitenkin joukon nimenomaan penkkiurheiluna tapahtuvaan eSportsiin soveltuvia parhaita vedonlyöntisivuja!

eSports-vedonlyönti pähkinänkuoressa

Ennen kuin lähdemme listaamaan parhaita brändejä eSportsiin liittyvään vedonlyöntiin, lienee syytä ensin hieman esitellä aihetta lähemmin. Yksi tärkeimmistä asioista tietää on, että eSportsiin tapahtuva vedonlyönti ei sinällään juuri eroa tavanomaisesta vedonlyönnistä. Aivan samalla tavalla myös eSportsiin voi luoda sekä niin sanottuja prematch-vetoja että live-vetoja. Asiakkaan ei siis välttämättä tarvitse edes ehtiä ottelun alkuun mukaan, vaan vetoa voi lyödä yhtä hyvin myös ottelun käänteitä seuratessaan.

Kohteet voivat olla hyvin erilaisia eri eSports-peleissä. Siinä missä koripallossa voidaan veikata kolmen pisteen korien määriä ja mahdollisia syntyhetkiä, eSportsissa saatetaan esimerkiksi Counter-Strikessa veikata yksittäisten pelaajien tai joukkueiden tappolukuja. Jos puolestaan haluat lyödä vetoa vaikkapa jonkin FIFA- tai NHL-pelin eSports-tapahtumaan, tapahtuu betsaaminen jälleen enemmän jalkapallon ja jääkiekon asettamien raamien ja sääntöjen puitteissa.

Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että eSports-vedonlyönti on erittäin monimuotoista ja monipuolista ja viime kädessä betsaaja yksin päättää, millaisiin kohteisiin ja eSportsin alalajeihin hän tahtoo vetonsa asettaa.

Uudet vedonlyöntisivut valokeilassa

Ah, joko haluat artikkelin pihvin pariin? Uudetvedonlyöntisivut.com listaa lukuisia loistavia pelipaikkoja. Seuraavassa on niistä pienoinen kolmen vanhan suosikin otos!

Mr Green Casino suosittu eSporttaajien keskuudessa

Jos rahapelaaminen on sinulle tuttua puuhaa jo pidemmältä aikaa, olet todennäköisesti kuullut hauskan vihreän hattupäisen herran eli Mr Greenin kasinosta.

Mr Green Casino on ollut olemassa jo vuodesta 2007, ja se olikin näin ollen yksi ensimmäisistä suomalaisille nettikasinopelaamista tarjoavista pelipaikoista. Vedonlyönti muistaaksemme otettiin sivustolle mukaan vasta hieman myöhemmin, mutta sitäkin ollaan saatu harjoittaa kyseisessä paikassa tässä vaiheessa jo varmasti yli 10 vuotta.

Mr Green on tullut alalla tunnetuksi eritoten sen valtavista pelivalikoimista, huimista bonuseduista ja taatusta eurooppalaisesta turvallisuudestaan. Tänä päivänä se tarjoaa asiakkailleen myös muhkean määrän erilaisia eSports-vedonlyöntikohteita, joista varmasti riittää hupia pitkäksi aikaa.

Comeon Casino myös suomalaisten suosikkipaikkoja

Comeon Casino on niin ikään toiminut kotimaisilla markkinoilla jo valtavan pitkän aikaa. Tämä niin ikään sekä vedonlyöntiin että kasinopelaamiseen keskittynyt pelipulju julkaistiin vuonna 2008, ja se on ollut härmäläisten huulilla siitä asti. Jotkut parhaalla muistilla varustetut yksilöt ehkäpä muistavat jopa ajan, kun kotimainen viihdetaiteilija Roope Salminen toimi kyseisen kasinon etusivun mainoskasvona.

Comeon Casino on kaiken kaikkiaan erittäin luotettava pelipaikka, jolta ei myöskään ole aikojen saatossa erinomaisia bonustarjouksia puuttunut. Mukavana ekstrana kaikki sivustolla asioivat kerryttävät jatkuvasti pelejä pelatessaan sivuston omia pisteitä, joilla pystyy vähitellen ostamaan ilmaisvetojen ja ilmaiskierrosten kaltaisia lisäbonuksia sivuston omasta nimikkokaupasta.

Comeon Casinoa ei kannata ohittaa, jos eSports kiinnostaa. Kohteita on vaikka millä mitalla aina suomalaisista tapahtumista kansainvälisiin spektaakkeleihin.

LeoVegas Casino edustaa ruotsalaista laatutyötä

Kun näin urheilukontekstissa liikutaan, tekisi tietysti mieli hieman naljailla länsinaapurimme hannuhanhille. Mokomat onnekkaiden tähtien alla syntyneet ruotsalaiset kun tuntuvat olevan niin piinallisen hyviä kaikessa. Oli kyse sitten Euroviisuista, viennistä, huonekaluista tai lihapullista, svenssonit hoitavat kaiken tämä kadehdittavan mallikkaasti.

Myös pelimarkkinoilla ruotsalaiset ovat omassa luokassaan, ja LeoVegas Casino on tästä jälleen yksi osuva esimerkki. Samannimisen yrityksen LeoVegas AB julkaisema pelimesta on seissyt jämäkästi pystyssä aina vuodesta 2011 saakka, eikä sen tähti ole tänä aikana näyttänyt minkäänlaisia himmenemisen merkkejä.

LeoVegas on listauksemme kolmas ja viimeinen täyden palvelun nettikasino. Myös tämä toimija taitaa kaiken mahdollisen aina kasinopelaamisesta vedonlyöntiin – sekä tietenkin sen myötä myös eSportsiin. Jälleen luvassa on eurooppalaisilla lisensseillä kuorrutettua laatua ja alan parhaita ja anteliaimpia tervetuliaisbonuksia ja muita etuja.

Lopuksi

Jos eSports-vedonlyönti kiinnostaa edes ajatuksena, ovat nämä listamme kolme kasinoa ilman muuta kokeilemisen arvoisia paikkoja. Erityisesti suosittelemme toki vierailemaan edellä linkittämällämme kattosivustolla, josta löytyy vielä entistäkin enemmän tietoa ja taatusti laadukkaita eSports-pelipaikkoja.

Jos muutenkin tykkäät vedonlyönnistä, tunnet varmasti olosi kotoisaksi myös eSports-vedonlyönnin parissa. Omaan budjettiin sopivan pienen rahapanoksen asettaminen vie otteluiden seuraamisen ja suosikkien kannattamisen uusiin sfääreihin. Lisäjännitys tekee kokemuksesta kokonaisvaltaisesti viihdyttävämmän ja mielenkiintoisemman, kunhan vain panokset pysyvät tarpeeksi maltillisina ja viileys ja maltti matkassa!

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.