Parasta HBO Maxilla

Parasta HBO Maxilla

HBO Max on HBO Nordicin uudempi versio, jonka on tarkoitus korvata edeltäjänsä. HBO Maxin tarjontaa voi suoratoistaa enintään kolmelta laitteelta yhtäaikaisesti, mutta käyttäjäprofiileja pystyy luomaan aina viiteen eri profiiliin saakka. HBO Maxista löytyy paljon laadukasta katsottavaa, mutta katsottavaa löytyy myös paljon. Siispä halusimme koota yhteen joitain meidän suosikkejamme.

Sinkkuelämää

Sinkkuelämää on yksi kaikkien aikojen suosituimmista sarjoista ja mikä parasta, se löytyy kokonaisuudessaan HBO Maxilta. Sinkkuelämää-sarjan tarina perustuu alun perin Candace Bushnellin kirjoittamaan kolumniin New York Observer -nimisessä lehdessä. Kolumneissa Bushnell käsitteli ihmissuhteita, elämää ja seksiä New Yorkissa ja moni tarinoista perustui myös hänen omaan elämäänsä New Yorkissa. 1998 vuonna aloitettu sarja perustuukin vahvasti Bushnellin teoksiin. HBO Maxilta löytyy siis kokonaisuudessaan sarjan kaikki tuotantokaudet, mutta myös sarjan jatkoksi tehdyt elokuvat vuosilta 2008 ja 2010.

Friends

HBO Maxista löytyy myös yksi kaikkien aikojen suosituimmista sarjoista, nimittäin Friends. Kaikki kymmenen tuotantokautta löytyvät HBO Maxin valikoimasta, joten jaksot eivät lopu ihan heti kesken. Vaikka Friends on joillekin omia taskujakin tutumpi juttu, saattaa sen tarina joillekin niille, jotka eivät sitä ole katsoneet, olla tuntematon. Käytännössä Friends on 90-luvun komediasarja, joka keskittyy kuuteen kaverukseen, jotka asuvat Manhattanilla ja käyvät läpi erilaisia elämän vastoinkäymisiä ja onnistumisia aina rakkaudesta työasioihin. Yksi suosikkijaksoistamme on ensimmäisen tuotantokauden 18. jakso nimeltään ”The One with All the Poker”. Jaksossa kaveriporukka pelaa pokeria, Ross joutuu vaikeiden valintojen eteen ja Rachel hakee uusia töitä. Ei ole ihme, että pokeriaiheiset elokuvat ja sarjat sekä tässä tapauksessa pokeriaiheinen jakso herättää mielenkiintoa, sillä kasinot ja kasinopelit ovat aina olleet mielenkiintoa herättävä aihe. Suosion määrää vahvistaa erilaiset nettikasinot, jotka jäljittelevät oikeanlaista ympäristöä laajalla pelivalikoimallaan ja oikeilla krupieereilla. Toinen erittäin suosittu Friends-jakso on toisen kauden 14. jakso nimeltään ”The One with the Prom Video”, jossa vanha tanssiaisvideo paljastaa asioita kaverusten menneisyydestä.

The White Lotus

The White Lotus on uusi sarja, joka kertoo varakkaista valkoisista lomavierailijoista Havaijilaisessa White Lotus -nimisessä lomakeskuksessa. Sarja on ennen kaikkea yhteiskunnallinen satiiri ja sopiva niille, jotka haluavat saada hyvät naurut. Minisarja koostuu vain kuudesta jaksosta, mutta laatu korvaa määrän – vai mitä? Sarjan tarina, näyttelijöiden suoritus ja miellyttävä ympäristö luovat mielenkiintoisen kokonaisuuden. Lisäksi sarjasta on luvattu toinen tuotantokausi.

The Mare of Easttown

The Mare of Easttown kertoo Philadelphialaisessa lähiössä asuvasta etsivästä Mare Sheehanista (Kate Winslet), joka tutkii vasta tapahtunutta teiniäidin murhaa. Mare on jollain tapaa paikallinen sankari oltuaan osallisena koripallon mestaruusottelussa 25 vuotta sitten, mutta monet ovat alkaneet epäillä hänen taitojaan etsivänä, sillä hän ei ole kyennyt selvittämään toisen, jo vuoden ajan kadoksissa olleen tytön tapausta. Samaan aikaan kaiken muun kanssa hän yrittää pitää oman elämänsä kasassa käytyään läpi muun muassa avioeron ja oman poikansa itsemurhan. Sarja on seitsemästä jaksosta koostuva minisarja.

The Flight Attendant

The Flight Attendant on jännittävä trilleri, jonka pääosassa oleva, Rillit huurussa -sarjasta tuttu Kaley Cuoco esittää Cassie-nimistä hahmoa, hieman holtitonta lentoemäntää, joka päättyy viettämään yön yhden matkustajan kanssa. Cassie herää Bangkokissa muistinsa miltei täysin menettäneenä ja miehen ruumis vieressään. Siitä alkaakin synkkä komedia ja sarja tapahtumia, jotka pitävät katsojan tiukassa jännityksessä.

Harry Potter -elokuvat

Harry Potter -faneille hyvä uutinen on, että HBO Maxin tarjonnasta löytyvät kaikki tämän suositun elokuvasarjan osat. Moni on elokuvat saattanut jo nähdä, mutta moni on varmasti samaa mieltä siitä, että kyseessä on sen verran klassikkoelokuva, että ne katsoo uusiksi vaikka kuinka monta kertaa.

Adventure time

Adventure Time on rentoa katsottavaa sitä vaativille hetkille. Kyseessä on yhdysvaltalainen piirrossarja, joka kertoo Finn-nimisestä ihmishahmosta sekä hänen parhaan kaverinsa Jake-koiran seikkailuista Ooon-nimisessä post-apokalyptisessa maailmassa. Aivot narikkaan ja kohti seikkailuja!

Game of Thrones

Game of Thrones eli GOT ei enää ole niin suuresti pinnalla, sillä sarja saatiin päätökseensä vuonna 2019. Hyvä juttu heille, jotka sarjaa eivät ole vielä katsoneet – nyt he voivat katsoa kaikki kaudet putkeen ilman piinaavia taukoja. GOT on täynnä jännitystä ja odottamattomia juonenkäänteitä ja tekeekin sarjasta siitä kuten monesta muustakin syystä muista eroavan.

Starstruck

Starstruck on hauska komedia, jonka pääosassa näyttelee Rose Matafeo. Hän näyttelee parikymppistä lontoolaista Jessietä, joka viettää upean uuden vuoden illan, mutta saa myöhemmin selville viettäneensä yönsä kuuluisan Tom Kapoorin kanssa. Sarjassa seurataan Jessien kommelluksia erilaisten töiden, suhteensa filmitähden ja muiden seikkailujensa kanssa.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.