- Nightwish jäi määräämättömälle tauolle
- Factory by the Lake – uusi kaupunkitapahtuma Suomessa
- Hockey Night Perjantai sytyttää viikonloppuun tammikuusta alkaen
- MTV Katsomon joulukuun kärkitärpit: Aallonmurtajan päätöskausi, tuore brittiuutuus Archie, ranskalaissarja Remember, rikossarjat Sherwood ja Totuus, uusi Beck-elokuva sekä urheilussa mm. Mestarien liigan lohkovaihe huipentuu
- Aikuisten digitaalinen irtiotto illassa
Lohjan laulava kauppias palaa lavalle
Jos Helsingistä löytyy oopperalaulaja kauppiaana, niin kohta voi Lohjalta löytyä tangokuningas kauppiaana, sillä nyt Lempolan K-kaupassa kauppiasharjoitteluaan tekevä Antti Raiski valmistuu marraskuussa kauppiaaksi ja voi alkaa odotella omaa kauppaansa. Otsikko on siis sinällään hieman harhaanjohtava, että Antti ei ole vielä kauppias eikä hän ole lopettanut keikkailua missään vaiheessa.
Antti on lähtöisin naapurista eli Nummelasta, ja Lohjalle hän muutti 2016. Takana on pitkä ura keikkamuusikkona ympäri Suomea, mutta oma perhe ja lapset sekä lapsuuden haave päästä joskus vielä k-kauppiaaksi ajoivat Antin nykyiseen tilanteeseen.
On ollut hieno kokea kaikki, mitä olen kokenut musiikin kautta, enkä tule musiikkia tai laulamista vielä lopettamaan, mutta keikkojen määrä on vähentynyt todella paljon siitä, kun parhaimmillaan keikkoja oli vuodessa yli 200, kertoo Antti.
Minusta tuli laulaja omasta halusta, mutta isälläni oli iso myötävaikutus asiaan ja esiinnyin jo pienenä poikana bändien kanssa Nummelassa AirMotellissa, missä myös isäni oli töissä. Laulaminen ja levyttäminen ovat antaneet minulle paljon, mutta nyt on aika ottaa seuraava askel ja tavoitella kauppias unelmaa.
Antti asuu Lohjalla perheen kanssa ja on ilmoittanut Keskolle, ettei hän ole valmis muuttamaan vaan odottaa, kunnes sopiva k-kauppa vapautuu lähialueelta.
Lempolan k-kauppias Silja Törrönen on ollut ystävällinen ja luvannut minulle työpaikan siksi aikaa, kun odottelen omaa kauppaani, joten minut näkee Lempolassa jatkossakin.
Töitä ihmisten parissa
Aivan kuten viihdyttäjänä lava-artistina, myös k-kauppiaan työ on työtä ihmisten parissa ja se on nimenomaan sitä, mitä Antti haluaa tehdä.
On minulle tarjottu levytyssopimustakin pitkästä aikaa, mutta levyttäminen ei ollut nyt sitä, mitä halusin tehdä. Haluan panostaa tähän kauppiasuraan täysillä ja jättää musiikin taustalle.
Musiikki ja kauppiasura ovat molemmat siinäkin mielessä samanlaisia, että molemmissa laitetaan itsensä likoon ja molemmat ovat yrittäjyyttä.
Vuoden 2000 tangokuningas on keikkavuosien aikana nähnyt ja kokenut sen, mitä artistin elämä on Suomessa. Musiikkiuran jälkeen Antilla oli myös rakennusalan yritys, ja hän tekikin rakennusalantöitä aina selkäleikkaukseen asti, mutta kauppiasura on seurannut Antin ajatuksissa aina aivan lapsesta alkaen Antin unelmatyönä.
Kolme keikkaa Nummelassa ja Lohjalla
Antti esiintyy pianon säestämänä Klassikoita syysiltaan- konsertissaan tiistaina 15.10 ensin Vihdin lukion auditoriossa Nummelassa, keskiviikkona Puu-Anttilassa ja vielä 17.10 torstaina toisen kerran Puu-Anttilassa. Alun perin ajatuksena oli yksi esiintyminen Nummelassa ja yksi Lohjalla, mutta lippuja meni Lohjan ensimmäiseen konserttiin niin nopeasti, että Antti päätti järjestää vielä toisenkin. Lisätietoja löytyy mm. @AnttiRaiski eli Facebookista. Konserteissa Antti laulaa tuttuja kappaleita hänen uransa varrelta.