Kukkaisviikkojen ohjelma julkaistu

Kukkaisviikkojen ohjelma julkaistu – hurlumheiviikko 6.6.-10.6. tuo keskustaan kulttuuria, ruokaa, lastentapahtumia ja tietysti kukkia

Kukkaisviikkojen ympärillä on käynyt kuhina. Tapahtuman tuottaja Emmi Nuorgam paljasti jo aiemmin, että perinteistä toritapahtumaa ei järjestetä, vaan tapahtuma levittäytyy tänä vuonna ympäri kaupunkia. Ohjelmaa on Särkänniemestä Pakkahuoneen aukiolle ja Finlaysonilta Kehräsaareen.

Kukkaisviikot ja Tampereen Kaupunki tuovat keskustan tulvilleen kukkia monella eri tapaa. Tänä kesänä voidaan puhua jopa kukkaennätyksestä, kun touko-elokuun aikana keskustaa koristaa yhteensä yli 60 000 upeaa kukkaa ja istutusta! Lisäksi kukat näkyvät neulegraffiteissa, ratikan työmaa-aidoissa, taiteessa, turuilla ja toreilla.

Kukkaisviikkojen avajaiset järjestetään Särkänniemessä keskiviikkona 6.6. Avajaisissa esiintyvät mm. Koiramäen hahmot, Kukkaistyttö Anitta “Iso A” Ahonen ja Tampereen Ukuleleorkesteri. Lapsia hemmotellaan myös lauantaina Kuninkaankadulla, kun SirkusRakkausPumPum ja Kulttuuriyhdistys Oiva taikovat Kuninkaankadulle katumaalausta, skeittiopetusta ja miniramppeja, lastenmusiikkia, keppihevostallin ja keppariradan ja paljon muuta mukavaa.

Kulttuuria, taidetta ja gourmeeta aikuiseen makuun

Tänä kesänä Kukkaisviikot panostavat erityisesti taiteeseen ja kulttuuriin. Kulttuuriohjelmaa Kukkaisviikoille tuottavat Finlayson Art Area, Teatteri Telakka,Laterna ja Klubi. Ohjelmassa nähdään mm. Javiera Marchant Aedon supersuosittu Unapologetic -klubi ja Laterna Kukkii -tapahtuma, jossa esiintyvät Mara Balls, Lepolan Akka & Kulkutauti, Honey Hunters ja The Oates.

Viikonloppuna Pantintalon sisäpiha muuttuu herkkusuiden keitaaksi, kun Kukkaisviikot ja Gastropubit järjestävät Kukkaisviikkojen Gourmetkorttelin. Deli1909 -ravintolan sisäpihalla nautitaan hyvästä ruuasta, jalalle käyvästä musiikista ja virkistävistä juomista, kun kaupungin ravintolasuosikit viettävät viikonlopun taivasalla. Mukana ovat mm. Deli1909, Tiiliholvi, Laterna, Miss Ada Bistro ja Malabadi. Gourmetkorttelin musameiningeistä vastaa perjantaina This Little Big Band, jonka kokoonpanoon kuuluvat mm. ikivihreät tamperelaiset Mikko Lahtonen, Petra-Miisa Juusenaho ja JC Halttunen.

Shoppailua, kukkaseppeleitä ja kaupungin viihdyttävin vilttikirppis

Ostoksille viikonlopun aikana kannattaa suunnata ainakin Kehräsaareen ja Koskikeskukseen. Kehräsaaren kivijalan puodit tuovat tehdaskortteliin basaaritunnelmaa levittäytymällä tuotteineen sisäpihalle ja Koskikeskuksessa askarrellaan lauantaina ammattilaisen opastuksella kukkaseppeleitä ja muita teemaan sopivia koristuksia. Sunnuntaina shoppailua voi jatkaa kierrätyshengessä Koskipuistossa, kun Kukkaisvilttikirppis muuttaa koskenrantaan. Vilttikirppikselle voi tänä vuonna pakata mukaan myös eväät ja vaikka huuliharpun, jolla viihdyttää kanssakirppistelijöitä päivän aikana.

Virallisen ohjelman lisäksi Kukkaisviikkojen tunnelmissa ovat ainakin Lastenkulttuurikeskus Rulla, Tampereen Kauppahalli,Grand Hotel Tammer ja Ravintola Trattoria sekä Ravintola Mixei. Yksityiskohtaisempi ohjelma julkaistaan toukokuun aikana.

Tarkempi ohjelma: http://kukkaisviikot.fi/ohjelma/