- Nightwish jäi määräämättömälle tauolle
- Factory by the Lake – uusi kaupunkitapahtuma Suomessa
- Hockey Night Perjantai sytyttää viikonloppuun tammikuusta alkaen
- MTV Katsomon joulukuun kärkitärpit: Aallonmurtajan päätöskausi, tuore brittiuutuus Archie, ranskalaissarja Remember, rikossarjat Sherwood ja Totuus, uusi Beck-elokuva sekä urheilussa mm. Mestarien liigan lohkovaihe huipentuu
- Aikuisten digitaalinen irtiotto illassa
JOUTSENLAULU – Musikaali Ollista, Jussista ja Yöstä
Legendaarisen Yö-yhtyeen vaiheista, ja varsinkin yhtyeen perustajista, Olli Lindholmista ja Jussi Hakulisesta kertova musikaali tulee maailmanensi-iltaan pe 27.1.2023! Esityspaikka on itseoikeutetusti Pori, tarkemmin Promenadisali. Vuoden mittaan esityksiä on ympäri Suomen.
Olli Lindholm oli Yö-yhtyeen laulaja, ja säveltäjä-sanoittaja sen perustamisesta lähtien aina kuolemaansa asti. Jussi Hakulinentoimi Yössä kosketinsoittajana, laulajana, sekä erityisesti legendaarisena säveltäjänä ja sanoittajana. Bändin tarina alkoi, kun Olli ihastui Jussin omintakeiseen musiikkiin, ja heidän ystävyytensä synnytti Yö-yhtyeen Porissa vuonna 1981. Pian perustamisen jälkeen Yö voitti rockin SM-kisojen Porin karsinnat ja sijoittui kokonaiskilpailussa kolmanneksi. Yö kohosi Suomen suosituimpien yhtyeiden joukkoon vuonna 1983 Jussi Hakulisen säveltämillä kappaleilla Likaiset legendat ja Särkynyt enkeli.
Olli Lindholm arvosti erityisen paljon Hakulista muusikkona ja säveltäjänä. Hakulinen on luonut useita suomalaisia klassikkokappaleita kuten Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen, Kiitos ja kunnia, Hän tanssii kanssa enkeleiden ja monia muita. Musikaalin kappaleet ovatkin juuri pääosin Jussi Hakulisen tekemiä.
Yöllä on takanaan useita menestyslevyjä ja se on kiertänyt vuosikymmeniä kaikkialla Suomessa. Yön vaiheet sisältävät paljon onnea ja menestymisen hetkiä, mutta myös pettymyksiä ja surua. Yö kuuluu pitkäaikaisimpiin ja rakastetuimpiin rock-yhtyeisiin Suomessa.
Talvella 2022 sovimme Jussi Hakulisen kanssa Joutsenlaulu-musikaalin tekemisestä. Hän oli todella innoissaan musikaalin syntymisestä ja oli sen hengessä mukana. Olemme äärimmäisen surullisia hänen äkillisestä menehtymisestään. Musikaali on kunnianosoitus hänen ja Olli Lindholmin mittavalle elämäntyölle, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen suomalaisten sydämiin, kertoo musikaalin käsikirjoittaja Katariina Leino.
Jussi Hakulinen oli tulossa syyskuun pressitilaisuuksiin ja ensi-iltaan Poriin 27.1. ja Tampereen ensi-iltaan 3.2. Valitettavasti hän ei koskaan ehtinyt nähdä Joutsenlaulu-musikaalia.
Joutsenlaulun on käsikirjoittanut kirjailija Katariina Leino. Olli Lindholmia esittää muusikko Matthau Mikojan alias Matti Mikkonen, manserockari jo toisessa sukupolvessa. Mikkonen on Popedan alkuperäiskitaristin, Arwo Mikkosen, poika, joten musiikki miehellä on ollut verissä aina. Hän on luonut kansainvälistäkin uraa mm. Bloodpit-yhtyeen keulakuvana sekä omalla soolobändillään Matthau Mikojan Band. Viime vuodet hän on keskittynyt soolokeikkojen ohella musiikkiteatteriin, jossa hän tälläkin hetkellä esittää Juice Leskistä musikaalissa Viidestoista Yö.
Jussi Hakulista esittää upea laulaja, kultakurkku Erik Kraemer, joka myös on esiintynyt paljon musiikkiteatterissa, esittäen menestyksellä mm. Rauli Somerjokea ja Mikko Alataloa.
Muissa rooleissa nähdään mm. Elisa Lairikko, Simo Pirttimaa, Jussi Ojanen, Simo Stenman ja Petri Lairikko.
Joutsenlaulun tuottaa Suomen Musiikkiteatteri, joka on Suomen suurin kiertävä musiikkiteatteri. Esityksiä on vuosittain yli 150 kappaletta eri Suomen konserttitaloissa. Joutsenlaulun esityksiä on keväällä 2023 yhteensä 30 kappaletta.. Kiertue ulottuu Poriin, Tampereelle, Turkuun, Ouluun, Lahteen, Kuopioon, Vantaalle, Espooseen, Keravalle, Lohjalle, Järvenpäähän, Porvooseen, Jyväskylään, Hämeenlinnaan, Rovaniemelle, Raaheen, Kajaaniin, Ylivieskaan ja Imatralle. Kesällä 2023 esityksiä nähdään Ruissalon kesäteatterissa Turussa. Konserttsalikiertue jatkuu tiiviinä eri kaupunkien konserttisaleissa myös syksyllä 2023.
Tarkempi esityskalenteri: www.musiikkiteatteri.fi.