C More -alkuperäissarja Rantabaarin 4. kaudella uudet hahmot tuovat säpinää kuvioihin

Katsojien suureksi suosikiksi kasvanut C More -alkuperäissarja Rantabaari saa tänä syksynä jatkoa uuden kauden jaksoin. Sarjan neljäs tuotantokausi alkaa C More -suoratoistopalvelussa maanantaina 27.9. neljän jakson viikkotahdilla. Kutkuttavan koukuttaviin juonenkäänteisiin saadaan uutuuskaudella entistäkin enemmän säpinää, kun mukaan astelee liuta uusia hahmoja.

Neljännellä Rantabaari-kaudella Anssi (Matti Leino) on palannut takaisin Suomeen, mutta aloittaminen aivan puhtaalta pöydältä ei näytä onnistuvan. Alissa (Johanna Puhakka) on luopunut Trissasta, mutta onko hän luopunut kaikesta entisestä? Krista (Emilia Jansson) ja Suvi (Jaana Joensuu) ovat Trissan uudet vetäjät. Myös he ovat uudessa elämäntilanteessa. Trissassa kesäpestejään jatkava ja kimppakämppää asuttava pariskunta Lara (Anni Grönberg) ja Janne (Hemmo Karja) ovat vakaasti yhdessä, ainakin kesän alussa. 

Myös Villen (Jaakko Mölsä) elämässä on muutoksia luvassa. Minna (Mira Rastas) ja Tuomas (Ville Pidätys) puolestaan pyrkivät kauheuksista kohti tavallista arkea. Trissan maisemiin saapuvat ryminällä Järviahon sisarukset Jaakko (Joonas Snellman), Kaapo (Taneli Läykki) ja Riina (Ingrid Gräsbeck), joiden äidin roolissa tv-debyyttinsä tekee laulaja Sani Aartela. Jaakko iskee silmänsä Eeroloiden serkkuun Luukakseen (Tatu Arminen) ja tämän tyttöystävään Jessiin (Anna Tavaila), jotka ovat Trissan uusia työntekijöitä. Mutta millaiseen soppaan kiinnostus johtaakaan?

Mediamoguli Henri Lammasniemi (Karo Lauronen) on trissalaisillekin julkisuudesta tuttu vaikuttaja. Lammasniemen palveluksessa työskentelee myös komea valokuvaaja Petteri (Jon-Jon Geitel).

Rantabaarin uudella kaudella näyttelevät myös Yasmin Ahsanullah,  Hennariikka Laaksola, Samuel Glassar, Katriina Lilienkampf ja Rami Farooq

Rantabaarin 4. kausi C More -suoratoistopalvelussa maanantaista 27.9. alkaen. Jaksoja julkaistaan neljä viikossa. Myös aikaisemmat tuotantokaudet ovat katsottavissa C Moressa. Rantabaari on C More -alkuperäissarja. Se nähdään myöhemmin myös MTV:n kanavilla.

Rantabaarin tuottaa C Morelle ja MTV:lle Fremantle Finland.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.