Sci-fi sarja Defiance

Defiance on yksi niitä harvoja tulevaisuuten sijoittuvia science fiction sarjoja, joiden tapahtumat asettuvat maahan. Ei kuitenkaan sellaiselle maapallolle jolla nyt elämme, vaan erilaiselle, joka on uudelleen muokattu vieraslajien mukaisesti. Sarjassa eletään siis kohtuullisen lähitulevaisuudessa, eikä maapallo ole enää sellainen kuin se on nyt.

Sarjan kehittivät kehittivät Rockne S. O’Bannon, Kevin Murphy ja Michael Taylor. Sarjan esittäminen alkoi Yhdysvalloissa huhtikuussa 2015 Syfyn kanavalla ja sarjaa tehtiin kolmen kauden ajan.

Sarjan tapahtumat sijoittuvat post-apokalyptiseen tulevaisuuteen, jossa sotien raunioittamassa Maassa elää useita rotuja rinnakkain. Osa roduista saapui matkustamalla avaruudesta, mutta osa on erilaisten mutaatioiden lopputuloksia. Päähenkilö, sotasankari Joshua Nolan (Grant Bowler) adoptoi yksinjääneen ei-ihmislapsen Irisan (Stephanie Leonidas), ja tarina seuraa heidän selviytymiskamppailua Defiancen kaupunkivaltiossa.

Valitettavasti sarjassa näkyy se, ettei erikoistehosteisiin ollut kuitenkaan niin paljon varaa, kuin parhaimmillaan voisi olla ja varsinkin kaikki erikoisemmat eläinhahmot ovat jopa tragikoomisia ja ihmis/alien hahmoissa voi nähdä jopa meidän ikioman Lordin ”kadonneen kaksoisveljen”.

Tarinan alku

5000 vuotta sitten muukalaislaji Votan menetti traagisesti kotinsa. He etsivät itselleen uutta ja huomasivatkin asumiskelpoisen planeetan, Maan. Planeetalla ei ollut vielä teknologiaa, joten he luulivat sen olevan asumaton. Kuinka väärässä he olivatkaan? He matkasivat vuosituhansia ja perillä, vuonna 2013, he törmäsivät epäluuloisiin ihmisiin. Sotahan siitä syttyi. Maapallo oli tuhon partaalla, joten ihmisten ei ja muukalaisten ei auttanut muu kuin solmia rauha.

Vuosi 2046 ja sarjan päähenkilö Nolan saapuu Defianceen kasvattinsa kanssa suoraan sairastuvalle. Heidät on myös ryöstetty, joten rahaa ei ole. Muutaman mutkan kautta sotasankarista tulee paikallinen sheriffi, eli lainvalvoja.

Kaupunkiin mahtuu myös mm. pormestari Amanda Rosewater (Julie Benz), hänen bordellin omistaja siskonsa Kenya (Mia Kirshner) ja muukalaisten voimakasikko Datak (Tony Curran) ja Stahma Starr (Jaime Murray), joiden poika on Romeo ja Julia-tyylisessä suhteessa kaupungin toisen valtaperheen, kaivoksia omistavan McCawleyn, tyttären kanssa.

Kunnon tv-sarjan tyyliin jokainen kausi on oma kokonaisuutensa, valitettavasti tässä tapauksessa vain kolmen kokonaisuuden. Sarjassa on hyvä pohjatarina, ja juoni sekä ajatusta, mutta valitettavasti lopullinen tuotanto ei aivan nouse tarvittavalle tasolle. Sci-fin ystäville kuitenkin suositeltava tuttavuus.

Kolmen kauden sarja

Miksi sarja jäi kolmen kauden mittaiseksi? Siksi, koska sen katsojamäärät laskivat kausi kaudelta. Ensimmäinen kausi keräsi keskimäärin reilut 2 miljoonaa katselijaa, toinen kausi enää 1,56 ja kolmas kausi juuri ja juuri reilut miljoona katsojaa. Monestakin syystä tämä vuoteen 2046 sijoittuva tarina ei jaksanut nousta lentoon.

Sarja oli kyllä tekijänsä ja tilaajansa Syfy-kanavan iso satsaus ja se keräsi eniten katsojia, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Lisäksi tv-sarjan ja online pelin yhdistäminen oli mielenkiintoinen, ja osittain myös toimiva konsepti.

Sarja on nyt saatavilla ainakin Amazon Prime-kanavalla Suomessa kaikkien kolmen kautensa kanssa.

Sarja ja peli

TV-sarja oli myös siinä mielessä erilainen, että yhtä aikaa sen kanssa syntyi peli.

Trion Worldsin Defiance-peli sijoittuu kuin sijoittuukin samaan maailmaan. Runnellussa maailmassa suurimpia aarteita ovat maapalloa kiertävien avaruusalusten osat, Arkit. Nämä tuovat muassaan paitsi arvokasta teknologiaa, myös toinen toistaan iljettävämpiä otuksia. Hirviöiden kukistaminen ja aarteiden kerääminen on Ark Hunter -nimisen ammattikunnan hommaa, ja näitä myös Defiancen pelaajat edustavat.

https://www.trionworlds.com/en/

Siinä missä itse tv-sarja ei ole enää jatkunut, peli elää omaa elämäänsä edelleen ja on saatavilla ylläolevan linkin kautta.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.