Sandman saa oman Netflix sarjansa

Netflix suoratoistopalvelu on tänäpäivänä tunnettu heidän tuottamistaan sarjoista. Lukuiset Marvel sarjat kuuluivat tähän kastiin ja kuuluu vieläkin vaikkei Netflix niitä enää hirveämmin tuota Disney+ palvelun käynnistyttyä. Tähän kohtaan varmaan pitäisi lainata Metallican biisin nimeä, Enter Sandman.

DC Universe on taas täysin eri asia, se on suora kilpailija Marvel:n MCU:lle ja Netflix onkin lähiaikoina tehnyt siirtoja sen puolelle. Esimerkiksi hittisarja Lucifer perustuu DCU:n sarjakuvahahmoon joka oli melkein samanlainen kuin tämä nykyinen kaikkien tuttu Lucifer.

Toisaalta tuo alkuperäinen Lucifer nojaa enemmän raamatun kuvaukseen kun taas Netflixin oma Lucifer sarja ottaa oman näkökulmansa hänen hahmoonsa. Kuitenkin yllättävän moni ei tiedä ettei tuo Lucifer sarja ollut varsinaisesti mikään originaali konsepti. Sillä sama hahmo johon kaikki on lähiaikoina rakastunut näkyi ensimmäistä kertaa DC:n tuottamassa Sandman sarjakuvassa.

Tuo ”The Sandman: Preludes & Nocturnes” olikin yksiä parhaiten vastaanotettuja osia kyseisessä sarjakuva sarjassa.

Mistä Sandman kertoo?

Itse sarjakuvat olivat suhteellisen älyvapaita ja tällä tarkoitankin mahdollisuuksien kattoa, en sitä etteikö juonissa olisi järkeä. Toki pitää muistaa ettei sarjakuvissa pidäkkään varsinaisesti järkeä olla eikä Sandman ole mikään poikkeus kun miettii sen hahmoja.

Uni, Halu, Kuolema, Lucifer ja Sandman ovat päähenkilöiden joukossa joka kuulostaa jo suhteellisen avoinmieliseltä sarjikselta ja sellaiselta joka sopisikin tv-sarjaksi.

Se mistä sarja kertoo on melko monimutkainen kokonaisuudessaan mutta tiivistettynä se seuraa vain Unen (Dream) matkaa joka siis on unien kuningas (yllätys) sekä yksi seitsämästä ”Loputtomasta/Kuolemattomasta”. Hänet oltiin vangittu 105 vuodeksi ja vuonna 2021 hän pääsi pakoon ja nyt hän haluaa rakentaa valtakuntansa uudestaan.

Sarjassa myös nähdään muita DC Comics:n lemppareita kuten Lucifer jota muuten ei näyttele Tom Ellis tällä kertaa vaa Gwendoline Christie joka saattaa jakaa hieman mielipiteitä fanien keskuudessa. Syynä tuolle oli se että Netflixin sarja Lucifer jossa Tom Ellis on kyseisessä roolissa olisi niin erilainen kuin Sandmanin langennut enkeli. Sarjan tekijät ei siis halua rikkoa jatkuvuutta vaikkakin DC:n sarjoissa on jo ”multiverse” joka tuli erittäin selväksi ja sekavaksi Arrowversen kausissa.

Kannattaa pysyä meillä täällä viihteessä kuulolla uusista tulevista sarjoista sekä niiden lisätiedoista. Tämänkin artikkelin teille toi Carnival News.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.