Ruotsin jääkiekko-ikoni Börje Salmingin elämästä tekeillä Viaplay Original -sarja

Börje Salming on yksi Ruotsin ja koko jääkiekon suurimmista ikoneista. Tänä lauantaina tulee kuluneeksi 70 vuotta kiekkolegendan syntymästä, ja Viaplay haluaa juhlistaa sitä julkistamalla uuden Viaplay Original draamasarjan Salmingin elämästä – menestystarinasta, joka ansaitsi hänelle Pohjois-Amerikassa lempinimen ”Kuningas”. Valter Skarsgård tähdittää sarjaa, jonka ohjaa Amir Chamdin ja tuottaa Warner Bros ITVP Sweden. Sarja saa Suomen ensi-iltansa yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelussa.

”Olen todella otettu siitä että elämästäni tehdään dokumenttisarja. Samalla se on myös hyvin jännittävää. Kun aloimme puhua projektista, ajattelin silti, että elämässäni on tapahtunut niin paljon; kuinka isäni kuoli kun olin nuori ja minun piti huolehtia itsestäni, matka Kiirunasta NHL:ään ja kuinka hyvin se meni. Dokumenttiin riittää kyllä materiaalia. Juuri kiirunasta Brynäsiin tuleminen oli minulle iso juttu, NHL:n olemassaolosta tuskin tiedettiin. Sitten pelasin MM-kisat Moskovassa vuonna 1973 ja Toronto kutsui minut tänne ja yhtäkkiä olin Kanadassa. Se tapahtui niin nopeasti, että hyppäsin vain mukaan enkä ajatellut paljoa. On todella jännittävää nähdä, millainen sarjasta tulee kun se on valmis”, Börje Salming sanoo.

Börje Salmingin elämästä kertova draamasarja kuvaa, kuinka hän 1970-luvulla yhtenä ensimmäisistä eurooppalaisista siirtyi Atlantin yli ja asettui kirjaimellisesti kovan linjan jääkiekkoliigaan. Valter Skarsgård (Zebrarummet, Lords of Chaos) esittää nuorta ruotsalaista jääkiekkopioneeria, ja hän on jo aloittanut harjoittelun roolistaan yhdessä Börje Salmingin kanssa.

”Tämä on pelottavinta, mitä olen koskaan tehnyt. On niin ihmeellistä oppia asioista Börjeltä henkilökohtaisesti. Hän kertoo aivan maagisia tarinoita elämästään, niin nöyrästi. Hänen asenteensa oli aina tehdä mitä hän halusi ja pitää hauskaa matkan varrella, mikä inspiroi minua tekemään samoin hänen kuvaamisessaan”, Valter Skarsgård sanoo.

Draamasarja on parhaillaan esituotannossa ja kuvaukset alkavat vuonna 2022. Sarja perustuu Canneseriesin ylistämän ohjaajan Amir Chamdinin (Partisan, Hassel) alkuperäiseen ideaan. Käsikirjoittaja on Martin Bengtsson ja tuottajana Johanna Wennerberg Warner Bros ITVP Sweden.

”Tämä on tarina yhdestä aikamme suurimmista urheilijoista, jonka alkuvoima on yllättänyt kokonaisen urheilumaailman. Arpeutunein kasvoin Salming on paitsi jääkiekkoilija, myös todellinen ruotsalainen sankari, joka on osoittanut sydämellä ja tuskalla, että matka voi joskus olla maalia tärkeämpi. Jos sanotaan, että musiikkiteollisuus oli villiä 70-luvulla, ei se ole mitään siihen verrattuna mitä jääkiekko oli silloin”, Amir Chamdin sanoo.

”Viaplay keskittyy erityisesti pohjoismaisiin tarinoihin, jotka ovat merkityksellisiä myös kansainvälisillä markkinoilla ja Börje Salmingin elämä sopii yhtälöön täydellisesti. Harva urheilu-ikoni ansaitsee elämästään tehtävän draamasarjan enemmän kuin Börje Salming. Sen lisäksi, että hän on iso nimi ja roolimalli miljoonille jääkiekkofaneille Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, kyseessä on myös moderni tarina nuoresta, joka osoitti suurta rohkeutta tasoittamalla tietä monille eurooppalaisille tähdille kovalle pohjoisamerikkalaiselle jääkiekkomaailmalle”, sanoo NENT Groupin sisältöjohtaja Filippa Wallestam.

Börje Salmingista kertova Viaplay Original -draamasarja saa Suomen ensi-iltansa yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelussa. Sarjan nimi ja ensi-ilta ilmoitetaan myöhemmin.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.