Rallicrossin MM-sarja alkaa C Moressa – selostajina Jani Alkio ja Juho Kokko

C Moressa seurataan tällä kaudella rallicrossin MM-sarjan suomeksi selostettuja lähetyksiä. Moottorit jyrähtävät käyntiin kauden avauksessa heinäkuun 24. päivä. Yhteensä rallicrossin MM-sarja kattaa kaudella 2021 kahdeksan suomalaisittainkin kiinnostavaa osakilpailua.

Rallia ja rata-autoilua yhdistävän rallicrossin MM-sarjassa riittää jälleen sinivalkoista jännitettävää. Sarjassa jatkavat viime kauden MM-nelonen ja Kouvolan osakilpailun voittaja, GRX Taneco -tallin Niclas Grönholm sekä viime vuonna sarjassa debytoinut Betomik Racingin Juha Rytkönen.

C More lähettää jokaisesta osakilpailusta tunnin mittaisen suoran lähetyksen. Selostajina ovat muun muassa C Moren Liiga-lähetyksistä tutut äänet Jani Alkio ja Juho Kokko. Lajia pidempään seuranneet muistavat toki Alkion rallicrossin selostajana jo 2010-luvun alkupuolelta. C Moren lähetysten asiantuntijana on rallicrossin konkari Toomas Heikkinen, jonka palkintokaapista löytyy MM-sarjan kakkossija vuodelta 2014. 

”Rallicross tarjoaa suomalaiskatsojille tänä vuonna rutkasti jännitettävää. Niclas Grönholm lähtee kauteen yhtenä ennakkosuosikkina yhdessä ruotsalaisen Johan Kristofferssonin kanssa. Veikkaan, että Maamme-laulu tullaan kuulemaan niin monta kertaa, että kauden lopussa tuohon sukuun tulee yksi maailmanmestaruus lisää! Niclaksella on takanaan jo monta vuotta yhdessä sekä tiimin että Huyndai I20 -auton kanssa, joten tänä vuonna mahdollisuudet siihen kirkkaimpaan pokaaliin ovat suuret”, ennakoi Heikkinen.

C Moren loppukesän moottoriurheilutarjonta on tuhti. Formuloissa seurataan seuraavaksi 16.–18.7. ajettavaa Iso-Britannian osakilpailua, jossa on luvassa historian ensimmäinen F1-sprinttikisa. Kausi on kovassa vauhdissa myös MotoGP:ssä sekä MXGP:ssä, ja 22. elokuuta kisataankin ensimmäinen Motocrossin MM-sarjan, MXGP:n, Suomen osakilpailu uudella KymiRingin radalla. C Moren tiimi seuraa kisatapahtumia paikan päältä Iitistä.

Rallicrossin MM-sarja C Moressa
24.7. Barcelona, Espanja
31.7.–1.8. Nürnburgring, Saksa (kaksi kilpailua yhdessä tapahtumassa)
22.8. Höljes, Ruotsi
5.9. Lohéac, Ranska
19.9. Riika, Latvia
10.10. Spa-Francorchamps, Belgia
24.10. Montalagre, Portugali

Mattias Ekstrom in action at FIA World Rallycross Championship in Circuit of the Americas, USA on 30th September 2018 // @World / Red Bull Content Pool

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.