Elisa Viihteen kaikkien aikojen katsotuin alkuperäissarja Ivalo (Arctic Circle) saa jatkoa

Yli kahteenkymmeneen maahan myydyn rikosdraaman uudet jaksot tulevat katsottavaksi Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalveluun loppuvuodesta 2021.

Ivalo-sarjan toisen tuotantokauden kuvaukset alkavat tänään. Lapissa ja pääkaupunkiseudulla kuvattavan sarjan toisella kaudella nähdään ensimmäiseltä tuotantokaudelta tutut näyttelijät Iina Kuustonen, Pihla Viitala, Mikko Leppilampi, Kari Ketonen, Inka Kallén, Taneli Mäkelä ja Susanna Haavisto. Uusina näyttelijöinä sarjassa nähdään Mikko Nousiainen, Pertti Koivula, Wenla Reimaluoto sekä myöhemmin julkistettavia kansainvälisiä näyttelijöitä. Toisen tuotantokauden ohjaavat Juha Lankinen (Downshiftaajat 3) ja Jussi Hiltunen (Armoton maa).

Marras-helmikuussa kuvattava sarja on jo myyty yhdysvaltalaiselle Topic-suoratoistopalvelulle.

 – Ivalo on Elisa Viihteen kaikkien aikojen katsotuin alkuperäissarja ja olemme todella iloisia, että suosikkisarja saa jatkoa. Ivalon oikeudet on myyty yli kahteenkymmeneen maahan, muun muassa Saksaan, Yhdysvaltoihin ja Espanjaan. On hienoa olla mukana viemässä suomalaista draamaa myös kansainvälisen yleisön katsottavaksi, ja nähdä että sarjamme kiinnostavat maailmalla. 3.12. lähtien kaikki sarjamme löytyvät yhdestä suoratoistopalvelusta, kun Elisa Viihde Aitio ja Viaplay yhdistyvät Elisa Viihde Viaplay -palveluksi, toteaa Elisan sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela.

– Olemme iloisia päästessämme tarjoamaan Ivalon toisen kauden tilaajillemme. Sarjan ensimmäinen kausi on saanut uskomattoman hyvän vastaanoton ja se löytää yhä uutta yleisöä. Kaukaisen Lapin kauniit maisemat yhdistettynä Ninan tarinaan luovat ainutlaatuiset puitteet rikossarjalle. Tuskin maltamme  odottaa, että saamme nähdä lisää, sanoo Topicin pääjohtaja Ryan Chanatry.  

Ivalon toisen tuotantokauden tapahtumat alkavat puoli vuotta edellisen kauden lopusta. Sarjan keskiössä on yhä Nina Kautsalo (Iina Kuustonen), joka on muuttanut Rovaniemelle ja aloittanut työt kaupungin poliisilaitoksella. Nina liittyy tuoreen murhatutkinnan yhteydessä vastaperustettuun suomalais-venäläiseen poliisiryhmään ja tapahtumiin kytkeytyy myös vanha, ratkaisematon murhatutkimus. Vyyhti pakottaa Ninan kohtaamaan oman perheensä vaietun salaisuuden.

– Olen innoissani, kun pääsemme aloittamaan uuden kauden kuvaukset! Ninan roolissa pääsen taistelemaan, tekemään stuntteja, ajamaan mönkijällä ja näyttelemään poliisia, yksinhuoltajaäitiä ja tytärtä. Ei siis ihan perustoimistodraama. Roolihahmoni joutuu koviin paikkoihin ja kohtaamaan menneisyytensä ja oman haavoittuvaisuutensa. Sanomattakin selvää, että tämä on hieno ja minulle rakas rooli näytellä, kertoo Iina Kuustonen.

Ivalon toisen tuotantokauden ovat käsikirjoittaneet Iiro Küttner, Reeta Ruotsalainen ja Aleksi Delikouras. Sarjan tuottaa Yellow Film & TV, tuottajana Jarkko Hentula ja vastaavina tuottajina Olli Haikka ja Marko Talli. Sarjan toinen tuotantokausi toteutetaan yhteistyössä Business Finlandin ja Yleisradion kanssa. Kansainvälisestä levityksestä vastaa ranskalainen Lagardère Studios Distribution, joka on alan keskeinen toimija Euroopassa.

– On hienoa päästä jälleen tekemään yhteistyötä Elisa Viihteen ja Yellow Film & TV:n kanssa. Lisäksi iloitsemme siitä, että olemme saaneet myös yhdysvaltalaisen yhteistyökumppanimme Topicin mukaan tämän hienon sarjan toiselle tuotantokaudelle. Lapin kauniisiin maisemiin sijoittuvan Ivalon toisella tuotantokaudella on mukana kaikki ne elementit, jotka tekivät sarjan ensimmäisestä kaudesta niin suositun. Ivalo on jäätävä trilleri, jossa pelataan suurilla panoksilla ja voimakkailla tunteilla, sanoo Lagardère Studios Distributionin toimitusjohtaja Emmanuelle Bouilhaguet.

Suomen Lapin jylhissä maisemissa kuvattu Ivalon ensimmäinen tuotantokausi sai ensi-iltansa Elisa Viihteessä joulukuussa 2018.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.