Berlinalessa kolmessa sarjassa suomalaiselokuvia – myös elokuvamarketissa vilkasta

Torstaina 7.2. alkava Berlinalen elokuvafestivaali on yksi maailman suurimmista elokuva-alan tapahtumista. Tänä vuonna mukana on peräti kuusi suomalaiselokuvaa. Suomalaishankkeet ovat näkyvillä myös ammattilaistapahtuma European Film Marketissa.

Generation-sarjassa korostuvat vahvat nuorten tarinat

Berlinalen Generation 14plus -sarja esittelee nuorista kertoa elokuvia, jotka kilpailevat Crystal Bear -palkinnosta. Suomesta sarjaan on valittu kaksi elokuvaa.

Selma Vilhusen ohjaama ja Kirsikka Saaren käsikirjoittama Hölmö nuori sydän on Itä-Helsinkiin sijoittuva nuorenparin kasvutarina, joka käsittelee mm. teiniraskautta ja rasismia. Elokuva sai kansainvälisen ensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla, ja Suomessa lokakuussa teattereihin tullut elokuva sai yli 65 000 katsojaa. Elokuvan on tuottanut Elli Toivoniemi ja Venla Hellstedt Tuffi Filmsiltä.

Tonislav Hristovin dokumenttielokuva Veeran maaginen elämä kuvaa nuorta naista, joka yrittää selvittää perhetraumojaan live-roolipelaamisen avulla. Elokuva sai kansainvälisen ensi-iltansa Yhdysvalloissa Sundance-festivaalin dokumenttielokuvakilpailussa tammikuussa. Hristovin edellinen elokuva The Good Postman niin ikään esitettiin Sundancessa ja oli myös Euroopan elokuva-akatemian palkintoehdokkaana. Veeran maagisen elämän ovat tuottaneet Kaarle Aho ja Kai Nordberg Making Movies -yhtiöstä.

Panorama-sarjan retrospektiivissä kolme suomalaiselokuvaa, Forum Expanded -sarjassa Uutisten aika

Berlinalen niin sanottu kakkossarja Panorama täyttää 40 vuotta. Laajassa retrospektiivissä esitetään kolme elokuvaa Suomesta.

Panorama-sarja on tunnettu erityisesti lhbtq-elokuvien esityspaikkana. Retrospektiivissä on mukana Ilppo Pohjolan 55-minuuttinen dokumenttielokuva Daddy and the Muscle Academy (1992), joka kertoo kuvataiteilija ja homoikoni Tom of Finlandista eli Touko Laaksosesta.

Lisäksi retrospektiivissä nähdään merkittävimpiin dokumentaristeihimme kuuluvan Pirjo Honkasalon Mysterion (1991), joka sijoittuu virolaiseen Pyhtitsa-nunnaluostariin, sekä Claes Olssonin ohjaama lyhyt musiikkielokuva M.A. Numminen Sings Wittgenstein (1993)

Berlinalen Forum Expanded -sarja keskittyy kokeilevaan kerrontaan, taide-elokuvaan ja mediataiteeseen. Berliinissä työskentelevän Laura Horellin 39-minuuttinen teos Uutisten aika kertoo Suomen suhteesta Namibian itsenäistymistaisteluun. Elokuva pohjautuu arkistomateriaalin 1960–90-luvuilta. Horelli oli mukana Forum Expanded -sarjassa myös viime vuonna teoksellaan Namibia Today.

Elokuvamarketissa Juho Kuosmasen uusi elokuvahanke ja tv-sarja Poromafia

Berlinalen yhteydessä järjestetään ammattilaistapahtuma European Film Market, joka kuuluu maailman kolmen suurimman elokuvamarketin joukkoon. Tapahtumaan liittyy erilaisia osioita, joissa suomalaisetkin ovat näkyvästi esillä.

Co-Production Market on yhteistuotannoille suunnattu foorumi, johon valittiin tänä vuonna 22 hanketta (Official Selection). Niiden joukossa on Elokuvayhtiö Aamun Hytti numero 6, Rosa Liksomin romaanin filmatisointi, jonka ohjaa Juho Kuosmanen. Jo Kuosmasen ensimmäinen pitkä elokuva Hymyilevä mies sai hyvin kansainvälistä huomiota, kun se palkittiin Cannesin Un Certain Regard -sarjassa vuonna 2016.

Co-Pro Series on vastaava sarjamuotoiselle draamalle suunnattu tapahtuma. Yhdeksän hankkeen joukossa on Mikko-Pekka Heikkisen romaaniin perustuva sarja Poromafia, jota tuottaa Kaiho Republic.

European Film Marketin yleisöltä suljetuissa market-näytöksissä esitetään Veeran maaginen elämä sekä Miia Tervon ohjaama Aurora, jonka kansainvälinen ensi-ilta oli tammikuun lopussa Göteborgin elokuvajuhlilla.

Suomen elokuvasäätiö markkinoi suomalaista elokuvaa ja elokuva-alaa European Film Marketissa osana Scandinavian Films -organisaatiota.