Tubecon Video Awards 2019 -ehdokkaat julkistettu – mukana uusi ASMR-kategoria

Suomen parhaat videosisällöt palkitaan jälleen Tubecon-tapahtuman yhteydessä Messukeskuksessa 17.8.2019. Jo perinteeksi muodostuneen Tubecon Video Awardsin tavoitteena on juhlia luovuutta sekä nostaa esiin omaperäisiä videosisältöjä, laadukasta osaamista ja hyviä tarinoita.

Tubecon Video Awardseissa kilpailee yhteensä 33 videota kymmenessä kategoriassa. Gaalassa palkitaan muun muassa vuoden vlogi, vuoden tarina sekä vuoden komediavideo. Kilpailussa on mukana myös täysin uusi ASMR-kategoria. Vuoden parhaan ASMR-videon tittelistä kamppailevat ASMR Sita Sofia, ASSI ASMR sekä TheRelaxingEnd.

– Aistielämyksiin perustuvien ASMR-sisältöjen suosio on ollut viimeisen vuoden aikana räjähdysmäisessä kasvussa. Halusimme huomioida alan jatkuvan kehittymisen palkitsemalla nyt videoita myös tässä kategoriassa, kertoo Tubeconin sisällöstä vastaavan Suomen tubettajat ry:n puheenjohtaja Jussi Koski.

Yleisö pääsi mukaan ehdokasasetteluun, ja ehdotuksia saatiinkin jopa yli 2500 videosta. Suomen tubettajat ry:n nimittämä ammattilaisraati on valinnut näiden joukosta ehdokkaat kuhunkin kategoriaan. Tänä vuonna ehdokkuuden saaneista videoista yli puolet on tekijöiltä, jotka eivät aiemmin ole olleet ehdolla. Esimerkiksi Kokemusten summa käsittelee huumeiden käyttöä koskettavasti Retkahdin-videollaan.

– Yleisön ottaminen mukaan prosessiin on ollut meille alusta asti tärkeää, ja olemme iloisia, että saimme jälleen todella runsaasti ehdotuksia. Ehdokkaiden joukkoon lukeutuu tänäkin vuonna iso kattaus todella ainutlaatuisia ja keskustelua herättäneitä videoita, Koski kertoo.

Lopullisen voittajan kustakin kategoriasta valitsevat Tubeconiin tulevat tubettajat. Kilpailun ehdokkaisiin voi tutustua Tubeconin verkkosivuilla www.tubecon.fi/video-awards/. Lisäksi seuraajat pääsevät antamaan äänensä Yleisön suosikki -kategoriassa. Yleisön suosikki -äänestys avataan elokuussa.

Tubecon Video Awards järjestetään livenä Helsingin Messukeskuksessa ja striimataan suorana Elisa Viihteessä.

Tubecon Video Awards 2019 – kategoriat ja ehdokkaat


Vuoden vlogi
Maatilatour | Esittelyssä Uusi Koti (Anniina Jalkanen)
Vaihdetaan Meidän Elämät Päiväksi (Nikojasanttu)
Indonesian hienoin saari (Kuudes Kerros)

Vuoden tarina
Synnytys – Elämämme ikimuistoisin päivä (ikilomalla)
Alkoholistin lapsi. (JASMINSOFI)
Mun seksuaalisuus (Unelmoin)

Vuoden komediavideo
Lomalle lompsis #kiitollinensiunattuonnellinen (Kalevauva.fi)
Musta perjantai (Blokess)
Miten saada turpaan suomen eri kunnissa (Korroosio comedy)

Vuoden kauneus- ja muotivideo
Tässä olen minä (Mandimai)
Paljon sun outfit maksaa? (Molybros)
Rakastan tissejäni – Siksi tutkin ne kerran kuussa (Tytti Shemeikka)

Vuoden kuvaus ja editointi
Midnight Hike in Lofoten (Teppo Haapoja)
Kiipesin vuorelle ensimmäistä kertaa! – Itävalta (Vinkare)
Olin 48h putkeen nukkumatta! (Deata)

Vuoden kaupallinen yhteistyö
Pidä pääsi 24h – HurHur ft. NikojaSanttu (HurHur)
24 tuntia ilman sähköä -haaste (Roni Back)
Totaalinen elämänmuutos I #vaihtovuosisodankylässä (Äidin Puheenvuoro)

Vuoden pelivideo
Älä ikinä pelaa äitisi kanssa tanssipelejä! (Tixtuu)
Hello Granny! | Pelataan Hello Neighbor Granny (MOD) (paqpa)
Vihainen pelaaja rages! – Apex Legends (Herbailua)

Vuoden ASMR-video
100 Triggers ASMR Challenge (ASMR Sita Sofia)
ASMR Suomi 3dio (ASSI ASMR)
Xbox One ”Official” Keyboard and Mouse (TheRelaxingEnd)

Vuoden video
10 ilmastotekoa, joilla voit hillitä ilmastonmuutosta (Kalenterikarju)
Retkahdin (Kokemusten summa)
Puhutaan vammaisuudesta | ft aktivistikaisa (mansikkka)

Yleisön suosikki
Kuka pysyy pisimpään pahvilaatikossa voittaa 1000e (Nikojasanttu)
50 000 Kcal haaste (Jesse Pynnönen)
Rikon outoja suomalaisia lakeja (MiskaMH)
Olet ruma (Pinkku Pinsku)
Päivä pyörätuolissa OSA 2 (Sita Salminen)
Tehdään äidille Tinder-profiili! (Mandimai)