- Nightwish jäi määräämättömälle tauolle
- Factory by the Lake – uusi kaupunkitapahtuma Suomessa
- Hockey Night Perjantai sytyttää viikonloppuun tammikuusta alkaen
- MTV Katsomon joulukuun kärkitärpit: Aallonmurtajan päätöskausi, tuore brittiuutuus Archie, ranskalaissarja Remember, rikossarjat Sherwood ja Totuus, uusi Beck-elokuva sekä urheilussa mm. Mestarien liigan lohkovaihe huipentuu
- Aikuisten digitaalinen irtiotto illassa
Nykysuomen TV-tähdet
Miksi monissa keskusteluissa vilahtelee vielä todella vanhojen tv-tähtien kuten Tauno Palo tai Ansa Ikonen nimiä tai Spede Pasanen ilmaantuu tasaisesti niin suoratoistokanaville kuin televisioon. Tosiasia on kuitenkin, että nykyään meillä on todella paljon laadukkaita ja viihteellisiä ohjelmia Suomessa niin suoratoistokanavilla ilmaisina kuin kuukausimaksun takana. Lisäksi televisiossa tulee useilta kanavilta koko ajan uusia suomalaisia ohjelmia. Ehkä yksi syy näiden suurien suomalaisten näyttelijöiden jäämisessä kahvipöytäkeskusteluihin on nimenomaan se, että ennen ei ollut valinnan varaa, mutta nykyään on. Miksi?
Miten on mahdollista, että maassa, mikä ei ole kasvanut järin paljoa tai tullut kai muutenkaan viisaammaksi, onkin yhtäkkiä alkanut tuottaa huomattavasti enemmän erilaisia tuotantoja? Luonnollisesti elokuvien ja sarjojen tekninen tuottaminen on tullut nopeammaksi ja kustannustehokkaaksi, mutta myös siksi, että entisten kahden tai kolmen kanavan sijasta nykyään suomalainen ohjelma voi päästä pelkästään Suomessa noin kymmenen eri kanavan ohjelmistoon.
Sama viihteen kehittyminen ja laajentuminen on nähtävillä myös vedonlyönnin ja urheilun ja pelaamisen puolella, missä ennen oli vain vähän tarjontaa ja nyt sitä on yltäkylläisesti. Esimerkiksi Unibet, joka on lähtöisin naapuristamme Ruotsista, tarjoilee vähintäänkin yhtä paljon pelattavaa ja katseltavaa kuin oma monopolimme, mutta varsinkin sen livepelit ja striimauspalveluiden kehitys on ollut samansuuntaista kuin koko tv- ja suoratoistoviihteen, parempaa ja enemmän. Siinä missä tv-elokuvat ja suoratoisto tuottavat katseltavaa viihdettä, Unibet tuottaa viihdepalveluita, joissa voi hakea lisäjännitystä asettamalla euroja suosikkijoukkueelleen tai suosikkihevoselleen ja itse tapahtumahetkellä virittäytyä tunnelmaan katselemalla lähetystä suoratoistona eli striimattuna.
Olohuoneemme tähdet
Yksi tapa lähteä etsimään nykysuomalaisten tv-tähtiä, on katsoa, ketkä kaikki ovat olleet näkyvillä elokuvissa ja esimerkiksi 2010-luvun kenties eniten nähty näyttelijä on Matti Onnismaa, joka näytteli 18 elokuvassa pelkästään 2010-luvulla, muttei yhdessäkään pääosassa. Sen sijaan muut 2010-luvun huiput Tommi Korpela, Elini Knihtilä, Hannu-Pekka Björkman, Peter Franzen, Krista Kosonen, Pikka-Pekka Petelius, Laura Birn, Ilkka Heiskanen, Aku Hirviniemi, Iina Kuustonen ja Mikko Leppilampi, joista suurin osa jatkaa edellee tv:n ja elokuvien parissa. Näistä muuten 2000-luvulla olivat eniten työllistettyjen listoilla jo Korpela, Björkman ja Franzen.
2010-luku toi silmiemme eteen myös aivan uuden viihdeteollisuuden, jota kautta arkeemme ovat tulleet myös tosi-tv tähdet näyttelijöiden rinnalle, ja välillä näiden tosi-tv tähtien oikea elämä on tarua ihmeellisempää, ja siitä pääsemme nauttimaan keltaisen lehdistömme sivuilla.
Suomalainen elokuva 2020
Vuosi 2020 ei näytä hiljentävät elokuvatuotantoa, joskin maailmanlaajuinen pandemia hidastaa sitä, mutta esimerkiksi Temosten pariskunnan ”Aika jonka sain”- tarina kilparatsastajasta on saanut jo kansainvälistä huomiota, puhumattakaan jo melkeinpä kulttielokuvaksi alusta alkaen noussut Helene. Kuka olisi uskonut, että draamaelokuva naistaidemaalarista nousisi niin suosituksi elokuvaksi. Helenen ohjasi Antti J.Jokinen ja pääosissa nähdään Laura Birn, Johannes Holopainen, Krista Kosonen, Pirkko Saisio, Eero Aho sekä Jarkko Lahti. Samalla vuosi tuo jälleen uuden Sami Hedberg elokuvan eli Se mieletön remppa ja Sami on ottamassa tietyllä tavalla Uunon viittaa hartioilleen Suomen naurettavampana näyttelijänä, mutta kyllä Samilla haastajia riittää. Toisaalla myös erikoinen uutuus suomalaisissa elokuvissa on tälläkin sivustolla esitelty Teräsleidit, draamakomedia, missä pääosissa Seela Sella, Leena Uotila sekä Saara Pakkasvirta.
Entä sitten TV-sarjat, niitäkin tulee suomalaisten tuotantona koko ajan sekä suoratoistoon että televisioon, yksi kenties eniten odotetuimmista oli Keihäsmatkoista kertoa fiktiivinen sarja, missä pääosissa nähdään Jenni Banerjee, Aku Hirviniemi, Hannele Lauri, Janne Kataja, Bianca Bradey sekä Janika Terho.
Tai jos aiemmin on päästy kritisoimaan YLE:n heikosta sarjatarjonnasta niin nykyään meillä on Yle Areenan kautta nähtävillä viihdettä vaikka muille jakaa, meillä on niin sairaalamaailmaan uppoutuva Syke, Espanjaan sijoittuva rikosdraama Paratiisi, rikosdraama Karppi, maalaisromantiikkaa Pirunpellossa, Sorjosen seikkailut Itärajalla, ja kymmenet vanhat sarjat, joita suoratoisto mahdollistaa katsottavaksi aivan missä ja koska vain vaikka omalla älypuhelimella.
Tosi TV tähdet vs näyttelijät
Kummat ovat sinusta suurempia tähtiä, kumpia sinä jäät seuraamaan – oikeita ammattinäyttelijöitä vai kymmenien eri viihdeohjelmien osallistujia, voittajia ja häviäjiä, joista osaa jää osaksi arkemme viihdettä.
Kuka sinun mielestäsi on tämän vuoden 2020 seurattavien suomalainen tv- tai suoratoistotähti, ja miksi?