Nykyromaani nuoreen naiseen kohdistuvista paineista, kaupunkielämästä ja perunalastuista

Pitääkö täyttää ulkopuolisten odotuksia vai toimia sen mukaan, mitä itse haluaa? Mistä tietää, mitä itse haluaa? Entä, jos elämä tuntuu sarjalta epäonnistumisia? Sisko Savonlahden esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus) yhdistelee huumoria ja melankoliaa. Se kuvaa viiltävän tarkasti ja oivaltavan hauskasti nykyaikaa ja sitä, mitä yhteiskunnassamme pidetään normaalina.

”Tiedän, että minun on tehtävä tälle kaikelle jotain ja vähän äkkiä. Mutta vielä hetken ajan minä haluan maata parvekkeella ja muistella entistä poikaystävääni.”

Näin ajattelee nuori nainen asunnossaan, jonne kantautuu ihmisten kiljunta Linnanmäeltä. Kohta on kesä, ja on aika päästä erosta yli. Täytyy nousta murheen alhosta, täytyy löytää työpaikka, täytyy rakastua, täytyy käynnistää positiivisuuden kierre.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu kuvaa noin kolmekymppisten kaupunkilaisten elämää. Siinä missä toiset ovat ehtineet rakentaa uran, joka mahdollistaa heille elintason, josta he ovat aina haaveilleet, ovat toiset – kirjan päähahmo mukaan lukien – löytäneet itsensä tilanteesta, jossa ovat riippuvaisia vanhempiensa ja ystäviensä rahoista. Yhteistä kirjan ihmisille on se, etteivät he ymmärrä, miten elämästä on tullut tällaista. Eikö sen pitänyt olla 30-vuotiaana jotenkin… erilaista?”, Sisko Savonlahti kertoo.

”Puen ylleni mustan haalarin, levitän huuliini huulipunaa ja panen silmilleni suuret aurinkolasit. Kun katson itseäni hissin peilistä, ajattelen: ’Tältäkö muka näyttää ihminen, jolla on sukupuolitauti kurkussa?’”

Sisko Savonlahti
Sisko Savonlahti asuu Helsingissä ja katsoo ylöspäin Anna-Leena Härköstä, Sinikka Nopolaa, Adelea ja Amy Winehousea. Savonlahti löytyy Twitteristä ja Instagramista nimellä @SipeLolleri.

Sisko Savonlahti, Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
304 sivua