Karuimmat talvielokuvat, joilla ei ole mitään tekemistä joulun kanssa

Halusimme listata lukijoillemme pari talvista elokuvaa, jotka vievät kauaksi jouluelokuvien makeasta maailmasta. Nämä kuvat ovat syntyneet keskellä talvista maisemaa ja sen usein armottomina nähtyjä piirteitä: kylmyyttä, jäätä ja tuulta, vähäisiä selviytymisen mahdollisuuksia. Talvessa ihmisluonnon lujuus punnitaan, kun selviytyminen on hiuskarvan varassa ja luonnossa liikkujia uhkaavat niin jää, lumi, nälkä kuin armottomat kanssaeläjät.

Television tarjonta talvielokuvien suhteen on ollut ihan hyvällä tolalla viime aikoina. Samoin leffateattereissa pyörinyt Erämaan kutsun uusin filmatisointi tyydytti lumesta, jäästä ja erämaan karuudesta nauttivien kaipuuta kylmääviin elämyksiin.Jack Londonin kirjoittama kertomus, joka julkaistiin jo vuonna 1903 oli oman lapsuuteni mieleenpainuvimpia lukukokemuksia. Pelkästään kirjan sivuilta välittyi kesälomaa viettävän koululaisen mieleen ympäristön kylmyys ja raakuus. Vuonna 2020 uusimman versionsa saanut elokuva onnistui hyvin tavoittamaan nämä tunnelmat

Viihdenälkää tyydyttävät myös kasinopelit netissä, joissa jännittävää tunnelmaa voi hakea vaikka rulettipöydästä. Tämä on jokseenkin mukavampi tapa saada niskakarvansa pystyyn, kuin selviytyminen lumisessa maisemassa. Nettikasinoilla pelaaminen on yleistynyt kovaa vauhtia ja useammille onkin jo tullut tutuksi virtuaaliset kasinot ja niiden monipuolinen tarjonta.

Nämä kaksi elokuvaa, Alive (1993) ja Snowpiercer (2013) saavat katsojansa käsittämään karujen olosuhteiden lisäksi ihmisyyden äärimmäiset rajat, kun kyseessä on hengissä selviäminen ja oman elämän vaaliminen. Toinen elokuvista pohjautuu tositapahtumiin ja toinen on täysin fiktiivinen. Kaikessa karuudessaan senkin luoma maailma on uskottava nykyisen ilmaston lämpenemisen ja sen eteen tehtävien toimenpiteiden noustessa päivittäin uutisotsikoihin.

Armoton pakkanen ja nälkä vievät ihmisyyden

Toinen lapsuuteni kirjallisia elämyksiä oli Alive, Elossa. Vuonna 1974 ilmestynyt kirja perustuu tositapahtumiin. Eräänä aurinkoisena päivänä lokakuussa 1972 urugualainen jalkapallojoukkue lähti turnaukseen Chileen, mutta koneen kokematon lentäjä törmäsi Andien vuoristoa ylittäessään vuorenhuippuun. Koneen vaurioitunut runko pysähtyi kolmen ja puolen kilometrin korkeuteen. Törmäyksessä kuoli osa matkustajista ja koko miehistö. Useat pahasti haavoittuneet kuolivat karuissa olosuhteissa joitakin päiviä törmäyksen jälkeen ja hengissä selvinneet hautasivat heidät lumeen.

Tarinan karuin kohta onkin, kun onnettomuudesta selvinneet joutuvat toteamaan, että pelastuslennot eivät löydä heitä lumisessa maisemassa, vaikka lentävät aivan koneen hylyn yläpuolelta. Selvitäkseen elossa, matkustajat luopuvat inhimillisyydestään ja turvautuvat kannibalismiin.

Kaksi jalkapallojoukkueen jäsentä valmistautui vähäisin tarvikkein ja täysin riittämättömin varustein vaellukselle, jossa he ylittivät vuoriston, mukaan lukien jopa neljä ja puoli kilometriä korkean vuorenhuipun. Tämä sankarillinen vaellus kesti kymmenen päivää, mutta lopulta miehet saapuivat Chileen, aurinkoiseen laaksoon, josta saivat apua. Aikamoista uhkapeliä, onneksi menestyksekkäällä lopputuloksella.

Pelastusjoukot löysivät koneen hylyn ja selviytyneet matkustajat vasta 72 päivää onnettomuuden jälkeen, jouluaaton aattona, eli 23. joulukuuta. Onnettomuudesta selvinneiden joukosta monelle jäi tapahtumasta myös vahvoja henkisiä traumoja. Näitä tarinoita avataan kirjassa elokuvaa syvemmin, joten suosittelemme lämpimästi myös sen lukemista.

Ikuisen talven karuudessa vaaditaan ankaraa luonnetta

Elokuva Snowpiercer (2013) ei kerro talvesta, vaan jäätyneestä maapallosta. Maiseman karuus ja kylmyys välittyy katsojalle junan matkustajien kautta karmealla tavalla. Jäätynyt maapallo on syntynyt ilmaston hallinnan vuoksi, kun säänhallintasatelliitit ovat epäonnistuneet tehtävässään. Maapalloa saatiin viilennettyä, mutta liiaksikin.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.