Finnkino Itis valmistui aikataulussa – onnistuneen projektin taustalla huippuosaaminen ja mahtava yhteishenki

Uusi Finnkino Itis avautui yleisölle tarkalleen sovittuna päivänä 30. marraskuuta. Kauppakeskuksen saneerauksen aikainen omistaja Wereldhave Finland ja tilojen käyttäjä Finnkino ovat olleet tyytyväisiä Swecon kokeneen tiimin rakenne- ja LVIS-suunnitteluun, projektinhallintaan, BIM-koordinointiin sekä upean sisä- ja julkisivuvalaistuksen suunnitteluun.

Elokuvateatterin sovittaminen Anttilan vanhoihin tiloihin ei ollut mikään pikkujuttu. Laajojen purkutöiden aikana huolehdittiin niin vuokralaisten olosuhteista kuin siitä, ettei kymmenien tuhansien asiakkaiden kauppakeskuskokemus häiriintynyt.

”Olemme toteuttaneet useita elokuvakeskuksia, mutta harvoin olemassa olevaa kauppakeskusta on jouduttu purkamaan yhtä laajasti kuin Itiksessä”, kertoo Swecon rakennesuunnittelija ja hankkeen projektipäällikkö Anssi Mäntynen. ”Asiakasvirta onnistuttiin säilyttämään koko hankkeen ajan ohjaamalla tarkasti kaikkia työmaatoimintoja.”

Purkutyöt vaativat tapauskohtaisia ratkaisuja

Luovilla väliaikaisratkaisuilla huolehdittiin purkutöiden aikana jäljelle jäävien tilojen olosuhteista, kuten ilmanvaihdosta. Vanhojen ja uusien rakenteiden sekä tekniikan yhteensovittaminen vaati suunnittelijoilta tietoa, mutta ennen kaikkea näkemystä.

”Kokonaisuus oli monisyinen vyyhti, jossa vakioratkaisuja ei voinut käyttää”, Mäntynen sanoo. Erityisen haastavaa oli toleranssien ja liitoskohtien hallinta, ja suunnittelijat joutuivat kehittämään ja räätälöimään sopivia yksityiskohtia tapauskohtaisesti. Mäntysen ja muiden Swecon suunnittelijoiden pitkä kokemus Itiksen eri vaiheista ja muutostöistä tuli tarpeeseen.

”Olen ollut Itiksen kanssa tekemisissä käytännössä koko työurani, joten tunnen rakennuksen hyvin, ja Sweco on saavuttanut asiakkaan luottamuksen. Tuntuu hyvältä, että pystyimme olemaan myös luottamuksen arvoisia jälleen kerran”, Mäntynen korostaa.

Finnkino Itis tuo elokuvafaneille paljon uutta ja ihmeellistä

Finnkino on tyytyväinen suunnittelijoiden osaamiseen ja yhteistyöhön, kuten säännöllisesti pidettyihin käyttäjäsuunnittelukokouksiin, joissa ajankohtaisia asioita käytiin läpi kasvokkain.

”Suunnittelijoiden kokemuksesta oli paljon apua, ja se helpotti myös kommunikointia”, kertoo Finnkinon kehitysjohtaja Janne Uusi-Kölli. Finnkinon liiketoiminnan tarpeet ehtivät muuttua hankkeen aikana, mikä poiki muutostarpeita myös suunnitteluun. ”Meidän näkökulmastamme muutokset olivat lähinnä iloinen ongelma, koska suunnittelun aikana esiin nousi uusia asioita, jotka tukevat nyt liiketoimintaamme.”

Uusi elokuvateatteri sisältää Suomen ensimmäisen IMAX-elokuvateatterin, uuden Oscar´s-baarin, kaksi Luxe Premium -salia ja kuusi muuta.

”Toimme Finnkino Itiksen kautta asiakkaille paljon uutta ja pystyimme samalla täydentämään pääkaupunkiseudun teatteriverkostoamme”, Uusi-Kölli toteaa. Uusi Finnkino onkin otettu erittäin hyvin vastaan, ja se on saanut kävijöiltä paljon positiivista palautetta.

”Teatterin layout on selkeä, ja tilat onnistuttiin sovittamaan olemassa olevaan kauppakeskukseen hyvin. Avajaispäivänä Finnkino tarjosi totutusti hyvät avajaistarjoukset, ja ihmisiä riitti Itäväylälle saakka. Koko joulukuun myynti kävi todella hyvin”, Uusi-Kölli kertoo tyytyväisenä.

Onnistuneen projektin taustalla hyvä yhteishenki

Kauppakeskuksen omistajan, Finnkinon, urakoitsijoiden ja suunnittelijoiden yhteistyö oli sujuvaa, ja kaikki pyrkivät toteuttamaan asiakkaan tärkeimmät tavoitteet yhdessä. Laatuvaatimuksista pystyttiin pitämään kiinni, samoin aikatauluista. Viranomaistarkastukset hoidettiin ajallaan, ja kohde luovutettiin suunnitelmien mukaan.

”Vaikka kyseessä oli vaativa saneerauskohde, aikataulut pitivät ja lopputulos on teknisesti onnistunut. Myös yhteishenki säilyi työmaalla hyvänä loppuun asti”, Mäntynen kertoo ilahtuneena.

Aikatauluja ja työmäärää seurattiin koko projektin ajan aktiivisesti, esimerkiksi ”liikennevaloilla”, joiden värit kertoivat, mihin asioihin oli syytä tarttua ensimmäisenä.

”Varmistimme liikennevaloilla, etteivät minkään vaiheen aikataulut ehtineet venyä liikaa. Ongelmia taklattiin aktiivisesti tärkeysjärjestyksessä ja kaikki osapuolet tiesivät koko ajan, miten työt etenevät”, Mäntynen kertoo. ”Työmaan ja suunnittelun ohjaus oli tärkeä osa onnistumista, mutta lopulta tärkeintä olivat asiansa osaavat ammattilaiset. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen koko hankkeen ajan.”