- Nightwish jäi määräämättömälle tauolle
- Factory by the Lake – uusi kaupunkitapahtuma Suomessa
- Hockey Night Perjantai sytyttää viikonloppuun tammikuusta alkaen
- MTV Katsomon joulukuun kärkitärpit: Aallonmurtajan päätöskausi, tuore brittiuutuus Archie, ranskalaissarja Remember, rikossarjat Sherwood ja Totuus, uusi Beck-elokuva sekä urheilussa mm. Mestarien liigan lohkovaihe huipentuu
- Aikuisten digitaalinen irtiotto illassa
Elokuva-arvostelu Infinite
Ei ole aivan uusi idea tehdä elokuva, jonka päähenkilöt eivät kuole lainkaan. Näitä on vuosien aikana nähty monenlaisia, useimmiten ne ovat vampyyrielokuvia tai kaukaiseen tulevaisuuteen asettuvia sci-fi jännäreitä. Toisaalta vastaan voi tulla myös taistelevia ritareita ja munkkeja, mutta Infinite on tavallaan näiden kaikkien yhdistelmä.
Elokuva ilmestyi tänä vuonna ja pääosan esittäjä Mark Wahlberg tuli alunperin tutuksi musiikista. Infinitessä hänen kanssaan nähdään mm. Chiwetel Eijofor, Sophie Cookson, Jason Mantzoukas, Rubert Friend, Toby Jones sekä Dylan O’Brien.
Maailmanloppu lähellä?
Elokuva tuo ajatuksen matkustavista sieluista, jotka kuollessaan vain vaihtavat toiseen ruumiiseen. Näitä matkustavia sieluja eli infinitejä on kahta ”uskontokuntaa”, toiset jotka ovat uskovaisia, ja toiset, jotka ovat menettäneet uskonsa. Nämä, jotka ovat menettäneet uskonsa, haluavat lopettaa kaiken elämän maapallolla ja heitä johtaa yksi tällainen infinite.
Elokuvan päähenkilö Evan McCauley on elämänsä käännekohdassa, työtön skitsofreenikoksi diagnosoitu keski-ikäinen mies, jolla ei ole varsinaisesti mitään erikoistaitoja(!). Paitsi että hänen yleistietonsa on vakuuttava alalta kuin alalta ja hän osaa takoa vanhanaikaisella tyylillä japanilaisen samuraimiekan(!).
Elokuvan alussa nähtiin jo kiivas autolla ajo pätkä, missä punaisella Ferrari Testarossalla ajettin pakoon poliisiautoja ja moottoripyöriä ja ammuttiin tarkkaan autosta poliisihelikopterin valot – katsoja voi siis olla varma, että jatkossakin nähdään jotain Bond-maisia vivahteita ja tavallista tiukempaa actionia.
Ongelma on, että Evan ei itse tunnu muistavan olevansa infinite – eikä se mitään, mutta hän on se infinite, joka voi ratkaista loppuuko maapallon elämä vai ei – hän on nimittäin aiemmassa elämässään valmistanut munan, jonka aktivoimalla voi lopettaa kaiken maailman elämän purkamalla sen DNA:n. Ja tätä munaa etsivät nyt myös nämä toiset uskonsa menettäneet ikuiset.
Evan McCauleyn päivittäistä elämää riivaavat taidot, joita hän ei ole koskaan opetellut ja muistot paikoista, joissa hän ei ole koskaan käynyt. Itselääkittynä ja hermoromahduksen partaalla Evan saa pelastajikseen salaisen ryhmän nimeltä Infinites. Maailma pelastuu, jos Evan löytää keinon päästä käsiksi muistinsa syövereihin.
Millainen elokuva
Elokuva tarjoilee hienoja tehosteita ja periaatteessa mielenkiintoisen tarinan, mutta 1h 40 minuuttia elokuvaa ei kuitenkaan kovin korkealle elokuvallisesti nouse. Hyvää viihdettä elokuva on, mutta ei kannata odottaa että herra Wahlberg osastaan Oscarin kävisi noutamassa.
Elokuvaan on yritetty tuoda jotain jännitettä, mutta sekään ei onnistu – eikä se romantiikkakaan tai huumori oikein osu kohdilleen, vaikka hienoja autoja elokuvassa paljon näkyykin – tämä siis tuntuu jopa vuoden 2021 halvalta Bond-kopiolta, ilman Bondia ja MI-osastoa.
Antoine Fuquan ohjaama elokuva perustuu teokseen ”The Reincarnationist Papers”, josta saisi helposti aikaan kunnon TV-sarjan, sillä hengen siirtyminen elämästä toiseen on useammankin uskontokunnan perusteisiin kuuluva ajattelumalli, ja vähän paremmalla käsikirjoituksella sarjasta voisi tulla jopa hitti.
Elokuva on saatavilla useammasta suoratoistopalvelusta.
Arvostelumme: viihteellinen vajaa 2 tuntinen, jonka voi katsella jos muuta tekemistä ei ole, 6,5/10