South Park -festivaalin VIP loppuunmyyty

South Park -festivaalin VIP loppuunmyyty

South Parkin lipunmyynti käy vauhdilla, sillä lauantain ja kahden päivän VIP-liput ovat jo loppuunmyyty. Perjantain VIP-lippuja on saatavana enää rajoitettu määrä. Peruslipuista jäljellä on päivälippujen lisäksi kahden päivän lippuja. VIP-alue sijaitsee ihanteellisella paikalla, aivan päälavan välittömässä läheisyydessä, josta on näkymä lavalle. VIP:ssä on tarjolla runsas buffet-menu sekä käytössä omat ravintolapalvelut ja wc-tilat. ”Ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa VIP tulee olemaan loppuunmyyty. Perusliputkin liikkuvat vauhdilla, mikä kertoo siitä, että tapahtumaa on välivuoden jälkeen selkeästi odotettu”, kommentoi tuotantopäällikkö…

Lue lisää

Kaupunkiseikkailu City Survivors saapuu ensimmäistä kertaa tunturimaisemiin Rukalle

Kaupunkiseikkailu City Survivors saapuu ensimmäistä kertaa tunturimaisemiin Rukalle

Ruka vastaa kesämatkailun kasvavaan kysyntään tuomalla City Survivors -seikkailukilpailun ensimmäistä kertaa Rukalle 9.6.2018. Noin 2–4 tuntia kestävä kisa kuljettaa osallistujia ympäri Rukan tunturiluontoa sekä Rukan kylää ja haastaa suorittamaan tehtäviä, jotka vaativat päättelykykyä, tietoa, taitoa tai fyysistä suorituskykyä. Kilpailu käydään pareittain ja rastilta toiselle liikutaan juosten tai kävellen. Rukan City Survivors -kisaan odotetaan noin 90 tiimiä. City Survivors on Amazing Race -henkinen seikkailukilpailu, johon voi osallistua kuka vain. Aikaisemmin kisa on käyty kaupunkiympäristössä, Helsingissä kaksi…

Lue lisää

Tammerfestin pääareenan Ratinanniemen sekä Keskustorin aikataulut julki – katso myös mitä klubeilla tapahtuu!

Tammerfestin pääareenan Ratinanniemen sekä Keskustorin aikataulut julki – katso myös mitä klubeilla tapahtuu!

Tampereen kesän varmin merkki Tammerfest valtaa kaupungin jälleen heinäkuun puolivälin jälkeen 18.-21.7. Monipuolinen ohjelmatarjonta on levittynyt pääareenalle Ratinanniemen festivaalipuistoon, Keskustorille ja kymmenille klubeille. Ratinanniemen ohjelma-aikataulut on nyt julkistettu ja omaa festivaalilukujärjestystä voi alkaa suunnittelemaan. Tapahtuman torstaina avaa comebackin tehnyt Neon 2 ja avauspäivän päättää Suomen kovin kotimainen pop-yhtye Haloo Helsinki!. Perjantaina lavalla nähdään muun muassa SANNI, Mikael Gabriel ja niin ikään paluun tekevä Tiktak. Päätöspäivänä hittikavalkadista vastaavat JVG, Samuli Edelmann, tanskalainen MEW sekä lavoilla viimein…

Lue lisää

Maailma kylässä -festivaali tuo ilmaiskonsertteja, dokumentteja ja keskusteluja globaaleista kehityskysymyksistä Helsingin keskustaan ensi viikonloppuna

Maailma kylässä -festivaali tuo ilmaiskonsertteja, dokumentteja ja keskusteluja globaaleista kehityskysymyksistä Helsingin keskustaan ensi viikonloppuna

Maailma kylässä -festivaali tuo ilmaiskonsertteja, keskusteluja, dokumentteja, lastenohjelmaa, katutaidetta ja kirjallisuutta Kaisaniemen puistoon ja Rautatientorille ensi viikonloppuna 26.-27.5. yli sadan ohjelmanumeron verran. Lukuisien ilmaiskonserttien ohella festivaali on myös ajankohtaisten keskusteluiden foorumi sekä maailman keittiöitä esittelevä ruokafestivaali. Festivaalin vuoden 2018 teema on Agenda 2030 – Kestävä kehitys ja alueellinen painopiste Afrikka. Kuva vuoden 2017 Maailma kylässä -festivaalilta. Kuva: Andrea Balogh Ilmainen festivaali Helsingin sydämessä tarjoaa ensi viikonloppuna 18 konserttia maailmanmusiikin huippunimiltä ja kotimaisilta eturivin artisteilta. Lähi-idän…

Lue lisää

Riku Suokas perustaa poikabändin

Riku Suokas perustaa poikabändin

Vuonna 85 -menestysmusikaalin ideoineet Riku Suokas ja Heikki Syrjä tekevät seuraavaksi komediamusikaalin poikabändistä. Toyboys saa kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä syksyllä 2019. Toyboys kertoo viiden nuoren miehen matkasta maailmanmaineeseen. Musikaalin tähdet julkistetaan syksyllä. Lipunmyynti alkaa lokakuussa 2018. Riku Suokkaan edellinen mittava musikaaliohjaus oli Vuonna 85 joka on Suomen esitetyin kotimainen musikaalikantaesitys noin 250 000 katsojallaan. Tampereen Työväen Teatteri on yksi Suomen suurimmista ammattiteattereista. Katsojia on vuosittain noin 145 000. Teatterinjohtaja Maarit Pyökäri jää eläkkeelle 1.9.2018….

Lue lisää

VIISI TAPAA ALOITTAA UNELMIEN KESÄ SUOMESSA

Suomen kesä on vuoden ihaninta aikaa, ja paukkuvat hellerajat, valoisat illat ja värikkäät auringonlaskut ovatkin alkaneet jo kuluvan viikon aikana. Ennen varsinaisia kesälomia päivän tai viikonlopun mittainen irtiotto on mainio tapa toivottaa kesä tervetulleeksi. Lento- ja hotellihakukone momondo.fi kokosi listan erilaisista tavoista aloittaa unelmien kesä kotimaassa. Nyt mennään vauhdilla kohti kesää! Kuva © Visit Lakeland / Flickr   1. YHDISTÄ MATTOJENPESUUN PIKNIK Kevätsiivoukseen kuuluu ehdottomasti mattojen pesu. Tuhansien järvien maassa matonpesupaikkoja löytyy moneen makuun. Valitse…

Lue lisää

KOLME PÄIVÄÄ PARASTA KOTIMAISTA MUSIIKKIA: Iskelmä Festivaali julkistaa uusia artisteja ja etsii Iskelmätarinoita

KOLME PÄIVÄÄ PARASTA KOTIMAISTA MUSIIKKIA: Iskelmä Festivaali julkistaa uusia artisteja ja etsii Iskelmätarinoita

10-vuotisjuhlavuottaan viettävä Iskelmä Festivaali, 28.-30.6., on kolme päivää parasta kotimaista musiikkia. Himos Areenalle saapuvat uudet kiinnitykset ovat Meiju Suvas, Leo, Valovuosi, Samae Koskisen Korvalääke, Nomi ja Oskari Ruohonen. Todelliseen kotimaiseen tähtikaartiin kuuluvat myös jo aiemmin julkistetut Iskelmälavan ja Rantalavan artistit kuten Haloo Helsinki!, Nylon Beat, Popeda, Lauri Tähkä, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Katri Helena, Ellinoora, Samuli Edelman & Orkestra Suora Lähetys, Jari Sillanpää, Anna Eriksson, Laura Voutilainen sekä Matti ja Teppo. Kesän yllätysveto on…

Lue lisää

Tätä kaikkea YleXPop tuo Vaasaan – Luvassa kaikkien aikojen upein YleXPop –ilmaistapahtuma

Tätä kaikkea YleXPop tuo Vaasaan – Luvassa kaikkien aikojen upein YleXPop –ilmaistapahtuma

Kesän paras aloitus, YleXPop-ilmaiskonsertti järjestetään Vaasassa 2. kesäkuuta. Vaasan kauppatorin lavalle nousee suuri joukko Suomen kuumimpia artisteja. Mukana ovat muun muassa Evelina, Mikael Gabriel, Reino Nordin, Nelli Matula, Aleksanteri Hakaniemi ja LCMDF. Festarikesän aloituksen artistikattaus pitää sisällään tämän hetken isoimmat kotimaiset tähdet ja kuumimmat nousevat tähdet. Evelina YleXPop-esiintyjä Evelina julkaisi debyyttialbuminsa 24K vuonna 2016. Siitä tuli Suomessa ensimmäinen albumi, joka striimasi platinaa jo ennen julkaisuaan. Mikael Gabriel Mikael Gabriel julkaisi hiljattain Timanttei-nimisen biisin, joka nousi…

Lue lisää

Club For Fiven Bond-teemainen ”Casino Royale” -show nähdään Turun Logomossa marraskuussa!

Club For Fiven Bond-teemainen ”Casino Royale” -show nähdään Turun Logomossa marraskuussa!

Turun tyylikkäin pikkujoulushow kutsuu mukaansa James Bond-klassikkohittien maailmaan! Turun Logomolla nähdään marraskuussa Club For Fiven James Bond-teemainen ”Casino Royale” -show viiden illan ajan. Sunborn Liven tuottama esitys tulee dekoraatioiden ja tunnelman puolesta olemaan Bond-teemainen sisääntulosta aina loppuillan Teatron jatkoihin asti. Club For Fiven huikea Casino Royale -show saapuu marraskuussa Logomon Teatroon. Illan aikana tulet kuulemaan James Bond -hittejä ja -sävelmiä kuudelta eri vuosikymmeneltä 1960-luvulta tähän päivään. Lauluyhtyeen virtuoosimaiset laulajat ammattitanssijoiden siivittämänä tuovat Teatron täyteen säihkettä,…

Lue lisää

Tammerkosken sillalla maksuton päiväohjelma julki

Tammerkosken sillalla maksuton päiväohjelma julki

* Päiväohjelmassa musiikkia kaikenikäisille * Iltaisin tapahtumateltassa suosikkeja Elastisesta Neljään Ruusuun, myös iltaohjelman aikataulu julki Tampereen ydinkeskustan suosittu, kesäinen Tammerkosken Sillalla saa Keskustorin täyttymään tapahtumista ja musiikista. Maksutonta päiväohjelmaa on tarjolla niin aikuisille kuin perheen pienimmille. Iltaisin tunnelmallisessa tapahtumateltassa viihdytään huippuartistien keikoilla. Avajaisia vietetään herkullisesti pullakahvien kera keskiviikkona 4.7. Tampereen kaupungin avajaispuheenvuoron jälkeen esiintymässä on Valtuustokuoro sekä Mikko Alatalo, joka johdattaa koko torin yhteislauluun. Torstaina 5.7. lavan valtaavat koko perheen suosikit Mimi ja Kuku. Luvassa on…

Lue lisää

RMJ tuo Ibizan Suomen juhannukseen: Aikataulut julki

RMJ tuo Ibizan Suomen juhannukseen: Aikataulut julki

* Päälavan ja teltan aikataulut julki * Uutena artistikiinnityksenä Elastinen * Mecano Beachin ohjelma julki toukokuun aikana * Runsasta oheisohjelmaa benji-hypyistä pikakampauksiin, myös VIP-alueella uutuuksia Kesä on kohta täällä! Kuumimmat juhannusbileet bailataan RMJ:ssä. Rauman Otanlahden rantapuisto muuttuu 21.-23.6. Ibizaksi, jonne saapuu superkattaus Suomen tämän hetken suosikkiartisteja, räväkimmät bilebändit ja kansainväliset DJ-tähdet. Festarin aikataulut on nyt julkistettu ja nähtävissä festivaalin sivuilla. Mecano Beachin laaja DJ-artistikattaus julkistetaan vielä toukokuussa. RMJ:n uusin artistikiinnitys on Elastinen! Ja nimekäs on…

Lue lisää

Viimeinen patruuna Mustion kesäteatterissa

Viimeinen patruuna Mustion kesäteatterissa

Hjalmar Linder (1862-1921) oli aikansa edelläkävijä ja merkittävä henkilö josta on sanottu mm. ”kuinka kamariherra kohtasi mustan karhun, valkoisen kenraalin ja punaisen kohtalonsa”. Mustion linnan kesäteatteri tuottaa tulevana kesänä Viimeinen patruuna nimisen näytelmän 3.8.-18.8.2018. Näytelmän on käsikirjoittanut Jan Lindroos ja ohjaus Marko Kokko. Hjalmar Linderin roolissa nähdään Tommy Haakana ja Mannerheimin roolissa Dan Idman.   MUSTION LINNAN KESÄTEATTERI   www.mustionlinnankesäteatteri.fi

Lue lisää

30. Elojazz tarjoilee Oulussa huippukattauksen

30. Elojazz tarjoilee Oulussa huippukattauksen

Elojazz juhlii tulevana kesänä 1.–5. elokuuta, kun festivaali järjestetään jo 30. kerran. Ympäri Oulua levittäytyvä festivaali aloitetaan tänä vuonna varaslähdöllä jo keskiviikkona klubiohjelman merkeissä. Torstaina tunnelmoidaan avajaiskonsertissa Tuiran kirkossa, ja pääkonsertit järjestetään viikonloppuna tuttuun tapaan Rauhalan patiolla ja Prunnitorilla. Festivaali huipentuu sunnuntaina Big band -tanssiaisiin Rotuaarilla. Juhlavuosi pyörähtää käyntiin jo tulevana perjantaina 27.4. Tubassa ja Voimala 1889:ssä Elojazzin ennakkoklubilla, joissa soittamassa ovat DJ Pappa Wolf, Oulu Youth Jazz Orchestra sekä Sarkkinen-Hiltula-Ohenoja trio. Perjantai-illan huipennuksena festivaalilla…

Lue lisää

Maailmanlopun revyy – viimeinen show jonka tarvitset

Maailmanlopun revyy – viimeinen show jonka tarvitset

Maailmanlopun revyy – viimeinen show jonka tarvitset saa ensi-iltansa Linnanmäen Peacockissa 25.10.2018 Suomen Komediateatteri tekee paluun revyy-teatterin huipulle päivittämällä taiteenlajin uudelle sukupolvelle. Komediateatteri on kutsunut kirkkaimmat kirjoittaja- ja näyttelijätähdet tehtävää suorittamaan, ja he ottivat haasteen vastaan. Näyttämölle nousevat Putous-voittajat Kiti Kokkonen ja Riku Nieminen sekä Siskonpetiläiset Krisse Salminen ja Niina Lahtinen. Muina miehinä heidän rinnalleen astuvat mm. Helsingin Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa hauskuuttaneet komeaääniset ja sulavaliikkeiset Antti Lang sekä Markku Haussila. Ryhmää ohjaamaan ja käsikirjoitusryhmää johtamaan…

Lue lisää

Game of Thrones

Game of Thrones

Jos et vielä ole aloittanut katselua, ja tykkäät fantasiaseikkailuista – tässä on kaikkien aikojen paras sarja! Game of Thrones on George R.R. Martinin kirjoihin perustuva, eeppinen sarja valtataistelusta, kunniasta ja petoksesta myyttisessä Westerosissa. Se on saavuttanut valtavan suosion ympäri maailmaa. Game of Thrones on yhdysvaltalainen fantasiadraamasarja, jonka ovat luoneet David Benioff ja D. B. Weiss. Se perustuu George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -fantasiakirjasarjaan. Martin toimii yhtenä sarjan vastaavista tuottajista ja on pyrkinyt…

Lue lisää

Anthony Bourdain – kohti tuntematonta

Anthony Bourdain – kohti tuntematonta

Jos haluat katsoa erilaista ruokaohjelmaa, missä kuitenkin on kokki vetämässä, mutta joka ei itse tee ruokaa, vaan enemmänkin matkustaa ympäri maailmaa maistellen eri maiden alkoholijuomia, Anthony Bourdain on valintasi. Huippusuosittu amerikkalainen matka- ja ruokatoimittaja Anthony Bourdain matkustaa jälleen ympäri maailmaa. Tällä kaudella hän vierailee mm. Jerusalemissa, Kööpenhaminassa, Tokiossa, Detroitissa ja Etelä-Afrikassa ja esittelee paikallisia ruokaerikoisuuksia ja hämmentäviä paikkoja, jotka usein jäävät tavallisilta turisteilta huomaamatta. Anthony Bourdain – no reservations Suomi jakso: http://www.dailymotion.com/video/x5vkibc

Lue lisää

TV: Catfish

TV: Catfish

Mitä kaikkea ihmiset tekevätkään netissä? Catfish on show, mikä seuraa ihmiskohtaloita netissä, mihin melkein aina liittyy valeprofiili. Mielenkiintoinen sarja, mikä näkyy usealla kanavalla. Muista, että tämä kuitenkin on showta ja ajanvietettä.

Lue lisää
1 2 3 4