Kultainen maa -dokumenttielokuva avaa Somalimaan kulttuuriin suomalaiseen yhteiskuntaan kasvaneen silmin

Kultainen maa -dokumenttielokuva avaa  Somalimaan kulttuuriin suomalaiseen yhteiskuntaan kasvaneen silmin

Kotimainen dokumenttielokuva Kultainen maa saa ensi-iltansa elokuvateattereissa näillä näkymin 11.2.2022. Elokuva näyttää ainutlaatuisella tavalla aitoa elämää Somalimaan kulttuurissa sekä suomalaiseen yhteiskuntaan kasvaneen silmin että syvällä Somalimaassa olevia juuria kuullen. Kultainen maa -dokumentissa vantaalainen Mustafe muuttaa perheensä 25 Suomessa asutun vuoden jälkeen takaisin synnyinsijoilleen Afrikan sarveen kaivaakseen rikkauksia aavikolla sukunsa mailla. Mustafen perheellä on omat onnensa ja ongelmansa niin Suomessa kuin Somalimaassa. Elokuvassa Mustafe kamppailee kaivostoiminnan käynnistämiseen liittyvien haasteiden kanssa, ja samalla hänen Suomessa syntyneet lapsensa…

Lue lisää

SKIMBAGIRLS – YSTÄVYYDEN RAJAT KOETUKSELLA LAPISSA

SKIMBAGIRLS – YSTÄVYYDEN RAJAT KOETUKSELLA LAPISSA

Neljä naista, viidennet häät ja Suomen Lappi. Mikä voisi mennä pieleen? Skimbagirls-elokuva kertoo neljästä ystävyksestä, jotka pitävät yllä takavuosien perinteitä ja kokoontuvat yhteen hulluttelureissuille. Viime vuosina Lapin yhteiset bileretket ovat muuttuneet ryhmän sarjanaijan Emman hääjuhliksi. Viides kerta toden sanoo – tätä tiuhemmin ei enää voi mennä naimisiin. Nelikko kutsuu itseään Skimbagirlseiksi, vaikka reissuilla ei hiihdetä metriäkään eikä heitä hyvällä tahdollakaan voi kutsua enää tytöiksi. Skimbagirls tähtinäyttelijäkaarti on vertaansa vailla.Alkuvuodesta ensi-iltansa saavan kotimaisen komedian päärooleissa nähdään…

Lue lisää

Teppo Airaksisen SUPERCOOL-toimintakomedian ensi-ilta siirtyy helmikuuhun

Teppo Airaksisen SUPERCOOL-toimintakomedian ensi-ilta siirtyy helmikuuhun

Myös elokuvan keskiviikoksi 22.12.2021 aiottu lehdistönäytös siirtyy ensi-illan mukana. Uusi ensi-iltapäivä on näillä näkymin perjantai 11.2.2022 mikäli pandemiatilanne tämän mahdollistaa. Ensi-iltapäivän varmistumisesta ja uudesta lehdistönäytöksen ajankohdasta tiedotetaan heti, kun mahdollista. Haastattelumahdollisuudet järjestetään tapauskohtaisesti yksitellen mahdollisuuksien mukaan. Haastattelupyynnöt sekä mahdolliset toiveet lehdistönäytöksestä Helsingin ulkopuolella voi edelleen esittää elokuvan tiedotukseen. SUPERCOOL INFO Teppo Airaksisen (Juice, 2018, Napapiirin sankarit 2, 2015, ja Kulman pojat, 2012 sekä tv-sarjat Pohjolan laki, 2020, Downshiftaajat, 2015-2017, ja Kimmo, 2012-2017) ohjaama Supercool on…

Lue lisää

Leea Klemolan tähdittämän HUONOT NAISET -komedian ensi-ilta siirtyy helmikuuhun

Leea Klemolan tähdittämän HUONOT NAISET -komedian ensi-ilta siirtyy helmikuuhun

Leea Klemolan tähdittämän HUONOT NAISET -elokuvan ensi-ilta siirtyy helmikuuhun Myös tammikuun alkuun aiotut elokuvan lehdistönäytös ja kutsuvierasensi-ilta siirtyvät teatteriensi-illan mukana. Elokuvan uusi ensi-iltapäivä on näillä näkymin perjantai 4.2.2022 mikäli pandemiatilanne tämän mahdollistaa. Ensi-iltapäivän varmistumisesta sekä uusista lehdistönäytöksen ja kutsuvierasensi-illan ajankohdista tiedotetaan heti, kun mahdollista. HUONOT NAISET Muun muassa kahdesti parhaan naisnäyttelijän Jussilla sekä Pro Finlandialla palkitun Leea Klemolan tähdittämä Huonot naiset saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan perjantaina 4.2.2022. Huonot naiset on komedia, jossa yllätysvieraat sotkevat…

Lue lisää

Matt Haigin Suomeen sijoittuva menestyskirja Poika nimeltä Joulu elokuvaksi

Matt Haigin Suomeen sijoittuva menestyskirja Poika nimeltä Joulu elokuvaksi

Osittain Suomessa kuvattu suurtuotanto Poika nimeltä Joulu on Netflixin suosituin elokuva. Osin Suomessakin kuvattua elokuvaa tähdittävät muun muassa Maggie Smith ja Sally Hawkins. Matt Haigin supersyksyssä on kolme kirjaa. Elokuvakantisen Poika nimeltä Joulu -kirjan lisäksi on ilmestynyt elokuvassakin esiintyvän, suomalaisesta Miika-hiirestä kertova kirja Hiiri nimeltä Miika. Tietokirja Syitä pysytellä hengissä on vertaisopas ahdistukseen ja masennukseen. Matt Haig on Britannian tällä hetkellä tunnetuimpia nykykirjailijoita. Hänen teoksensa Keskiyön kirjasto, Syitä pysytellä hengissä ja lastenkirjansa ovat nostaneet hänet myydyimpien…

Lue lisää

Odotettu kauhudraama PAHANHAUTOJA saa Suomen ensi-iltansa helmikuussa – elokuva on myyty jo yli 40 maahan

Odotettu kauhudraama PAHANHAUTOJA saa Suomen ensi-iltansa helmikuussa – elokuva on myyty jo yli 40 maahan

Ohjaaja Hanna Bergholmin esikoispitkä elokuva, psykologinen kauhudraama Pahanhautoja saa odotetun ensi-iltansa 4.2.2022. Pahanhautoja (Hatching) on myyty jo 40 maahan, ja sen universaali viesti ottaa voimakkaasti kantaa aikaan, jota elämme. Kuva: Andrejs Strokins Mitä enemmän asioita haudomme, sen voimakkaammaksi ne kasvavat. Elokuvassa tämän saa toden teolla kokea onnelliselta vaikuttava perhe, joka elää ruusukuvioisten seinien sisällä idyllisessä ilmapiirissä. Pahanhautoja kertoo kasvutarinan äidin ja tyttären suhteesta sekä rakkaudettomuuden seurauksista.  Pääosaroolissa Tinja-tyttönä nähdään yli tuhannen hakijan joukosta rooliin valittu…

Lue lisää

OMERTA 6/12 avausviikonloppunaan Suomen katsotuin elokuva

OMERTA 6/12 avausviikonloppunaan Suomen katsotuin elokuva

Ilkka Remeksen bestselleriin pohjautuva elokuva Omerta 6/12 sai ensi-iltansa perjantaina 19.11. ollen avausviikonloppunaan elokuvateattereissa selkeä ykkönen. Ennakkonäytökset mukaanluettuina Omerta 6/12 on saanut nyt yli 20 000 katsojaa.  Aku Louhimiehen ohjaama toimintatrilleri vie katsojat keskelle itsenäisyyspäivän tunnelmaa ja Linnan juhlien loistetta, jonka keskeyttää hyökkäys presidentinlinnaan.  ”Olemme hyvin iloisia siitä, että Omerta 6/12 valloitti viikonlopun katsojatilastoissa selvän ykköspaikan 17 847 katsojalla. Tämä on erinomainen tulos keskellä vilkkainta pikkujoulukautta ja varmistaa sen, että elokuvan esitys jatkuu kaikissa teattereissa yli…

Lue lisää

Aku Louhimiehen Odotus -elokuva saa maailmanensi-iltansa Tallinnan elokuvajuhlien kilpasarjassa

Aku Louhimiehen Odotus -elokuva saa maailmanensi-iltansa Tallinnan elokuvajuhlien kilpasarjassa

Aku Louhimiehen uusi elokuva Odotus on valittu Tallinnan elokuvajuhlien kilpasarjaan ja saa maailmanensi-iltansa Pimeiden öiden festivaalilla (Tallinn Black Nights Film Festival) marraskuun lopussa. Odotuksessa kuullaan Esa-Pekka Salosen elokuvaa varten säveltämää ja johtamaa musiikkia. Odotus on elokuva onnellisuuden kaipuusta, rehellisyydestä ja anteeksiannosta. Tarinan päähenkilö Elli elää puolisonsa kanssa saaristossa. Ellin rauhallinen arki sekoittuu, kun pariskunnan nuoruudenystävä saapuu vierailulle. Sisäinen pakko ajaa Ellin kyseenalaistamaan elämänsä valintoja ja etsimään rohkeutta olla itselleen rehellinen. Seksuaalisuus on Ellille vapauttava henkinen…

Lue lisää

Kiinalaisohjaajan What Remains -elokuvaa kuvataan Turussa ja Paimiossa

Kiinalaisohjaajan What Remains -elokuvaa kuvataan Turussa ja Paimiossa

Stellan Skarsgård, Andrea Riseborough ja Gustaf Skarsgård tähdittävät What Remains-elokuvaa, jota kuvataan parhaillaan Turussa ja Paimion Parantolassa. Kiinalaisohjaaja Ran Huangin ohjaamaa psykologista rikosdraamaa What Remains kuvataan parhaillaan Turun seudulla. Paimion Parantola on elokuvan pääkuvauspaikka ja yksi syistä, joiden takia elokuvatuotanto tuli Suomeen. Elokuvaa tähdittävät näyttelijät Stellan Skarsgård (Dune, Chernobyl), Andrea Riseborough (Birdman, ZeroZeroZero) ja Gustaf Skarsgård (Vikings, Westworld). What Remains on taiteilijataustaisen kiinalaisen ohjaajan Ran Huangin esikoisohjaus. Hänen aikaisempi lyhytelokuvansa The Administration of Glory sai…

Lue lisää

Tältä näyttää HUONOT NAISET -komedia – elokuvateattereissa 5.1.2022

Tältä näyttää HUONOT NAISET -komedia – elokuvateattereissa 5.1.2022

HUONOT NAISET tuo hyvät naurut elokuvateattereihin kautta maan keskiviikkona 5.1.2022 Tältä näyttää Leea Klemolan, Jussi Vatasen, Mikko Penttilän, Emma Kilpimaan ja Anna Ackermanin tähdittämä komedia – katso traileri ja valokuvat Huonot naiset on komedia, jossa yllätysvieraat sotkevat hääjuhlien järjestelyt ja pistävät vipinää uinuvaan lappilaiseen pikkukylään. Huonot naiset saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan keskiviikkona 5.1.2022. Komedian pääosia näyttelevät Leea Klemola, Jussi Vatanen ja Mikko Penttilä sekä uusina nousevina tähtinä valloittavat Emma Kilpimaa ja Anna Ackerman. Komedian…

Lue lisää

Tältä näyttää uusi Kiljuset! -elokuva

Tältä näyttää uusi Kiljuset! -elokuva

Kiljusten perhe tuli suomalaisille ensimmäisen kerran tutuksi jo vuonna 1914, kun kirjailija Jalmari Finne kirjoitti kirjasarjansa ensimmäisen kirjan. Yli sadan vuoden aikana Kiljuset ovat seikkailleet niin kirjojen sivuilla kuin elokuvateattereiden valkokankailla ja teatterinäyttämöillä. Kiljusten perhe astuu helmikuussa 2022 rohkeasti uuteen aikaan, kun Reetta Huhtasen ohjaama Kiljuset! -elokuva saa ensi-iltansa. Koko perheen elokuvasta on nyt julkaistu ensimmäinen maistiainen teaser-trailerin muodossa. Kiljusten mekkaloiva perhe on tuttu monille, mutta nuorimmat sukupolvet eivät kenties ole vielä tutustuneet Mököön, Luruun,…

Lue lisää

UUDESSA KIKKA!-ELOKUVAN TRAILERISSA KOHTAUS KOHUTUSTA SABATTI-OHJELMAN HAASTATTELUSTA

UUDESSA KIKKA!-ELOKUVAN TRAILERISSA KOHTAUS KOHUTUSTA SABATTI-OHJELMAN HAASTATTELUSTA

Kikka!-elokuvan uudessa trailerissa on pätkä kohtauksesta surullisen kuuluisasta Sabatti-ohjelmasta, jossa Kikka joutui Tapani Ripatin ja Irwin Goodmanin arvostelemaksi. Kikka!-elokuvan virallinen traileri on julkaistu.Juuri julkaistussa trailerissa Sara Mellerin näyttelemä Kikka ja Elena Leeven esittämä Paula aloittavat keikkailun ja Kikka on Irwinin (Ville Virtanen) kanssa toimittaja Ripatin (Eero Ritala) Sabatti-ohjelmassa. Kikka myös tapaa Martti Suosalon esittämän Junnu Vainion ja Ile Vainion (Aku Hirviniemi). Trailerin voi nähdä täältä: https://youtu.be/KLhxJD85YrQ Elokuvasta on julkaistu uusi kuva, jossa näemme Kikan tanssimassa. …

Lue lisää

Elokuva-arvostelu Infinite

Elokuva-arvostelu Infinite

Ei ole aivan uusi idea tehdä elokuva, jonka päähenkilöt eivät kuole lainkaan. Näitä on vuosien aikana nähty monenlaisia, useimmiten ne ovat vampyyrielokuvia tai kaukaiseen tulevaisuuteen asettuvia sci-fi jännäreitä. Toisaalta vastaan voi tulla myös taistelevia ritareita ja munkkeja, mutta Infinite on tavallaan näiden kaikkien yhdistelmä. Elokuva ilmestyi tänä vuonna ja pääosan esittäjä Mark Wahlberg tuli alunperin tutuksi musiikista. Infinitessä hänen kanssaan nähdään mm. Chiwetel Eijofor, Sophie Cookson, Jason Mantzoukas, Rubert Friend, Toby Jones sekä Dylan O’Brien….

Lue lisää

Ensimmäinen Remes-filmatisointi OMERTA 6/12 tulee valkokankaille marraskuussa – virallinen traileri julkaistu

Ensimmäinen Remes-filmatisointi OMERTA 6/12 tulee valkokankaille marraskuussa – virallinen traileri julkaistu

Marraskuun 19. päivänä elokuvateattereissa tarjotaan harvinaista herkkua, kun ensimmäinen Ilkka Remes -filmatisointi, toimintatrilleri OMERTA 6/12, saa ensi-iltansa. Elokuvan mittava kansainvälinen näyttelijäkaarti ja näyttävät action-kohtaukset lupaavat elokuvayleisölle vauhtia ja jännitystä. Kuva: Heikki Leis Omerta 6/12 on julkistuksestaan lähtien kuulunut maamme puhutuimpiin elokuviin. Suomen suurimpiin elokuvatuotantoihin kuuluvassa toimintatrillerissä on Aku Louhimiehen ohjauksessa tavoitettu kansainvälinen ote. Elokuvaa on kuvattu niin Virossa kuin Suomessakin. Siinä puhutaan pääosin englantia, mutta myös suomea, ruotsia, ranskaa, serbiaa ja venäjää. Kuvaukset kestivät yhtäjaksoisesti…

Lue lisää

Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily -elokuva on saanut jo yli 150 000 katsojaa

Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily -elokuva on saanut jo yli 150 000 katsojaa

Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily on ylittänyt 150 000 katsojan rajapyykin elokuvateattereissa. Elokuva on saanut eilisiltaan 19.9.2021 mennessä kaikkiaan 151 001 katsojaa. Solar Filmsin tuottaman elokuvan on ohjannut Renny Harlin, joka on käsikirjoittanut sen yhdessä Mari Perankosken kanssa. Elokuvan levittää Nordisk Film ja se tuli ensi-iltaan 28.7.2021. Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily on ensimmäinen tänä vuonna ensi-iltaan tullut elokuva, joka on  saavuttanut elokuvateattereissa 100 000 katsojarajan ja nyt myös 150 000 katsojarajan. Kyseessä on tämän vuoden katsotuin elokuva…

Lue lisää

Elokuva tytöistä, jotka tekevät mitä haluavat – tältä näyttää Alli Haapasalon TYTÖT TYTÖT TYTÖT

Elokuva tytöistä, jotka tekevät mitä haluavat – tältä näyttää Alli Haapasalon TYTÖT TYTÖT TYTÖT

Aamu Milonoff, Eleonoora Kauhanen ja Linnea Leino ovat Mimmi, Rönkkö ja Emma. Kolme tyttöä, joista kaksi janoaa rakkautta ja kolmas etsii nautintoa. Alli Haapasalon elokuva TYTÖT TYTÖT TYTÖT sukeltaa kolmen tytön vauhdikkaaseen maailmaan kolmeksi käänteentekeväksi perjantaiksi. Elokuva saa ensi-iltansa keväällä 2022 ja sen traileri on nyt julkaistu. Tytöt tytöt tytöt kertoo Mimmistä, Rönköstä ja Emmasta. Mimmi ja Rönkkö ovat parhaat ystävät, jotka pitävät yhtä joka käänteessä. Mimmi etsii rakkautta ja Rönkkö haluaa nautintoa. Emman suorituskeskeisen…

Lue lisää

Peter Franzén pääosassa Veikko Huovisen romaaniin perustuvassa Hamsterit-elokuvassa

Peter Franzén pääosassa Veikko Huovisen romaaniin perustuvassa Hamsterit-elokuvassa

Kirjailija Veikko Huovisen Hamsterit-menestysromaani on käsikirjoitettu elokuvaksi ja se nähdään valkokankailla vuonna 2023. Elokuvan kuvaukset alkavat Tampereella tiistaina 14.9. Markku Pölösen ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan toisena käsikirjoittajana on toiminut Paula Vesala. Elokuvan tuottavat Hanna Kauppi ja Marko Röhr MRP Matila Röhr Productions Oy:sta. ”Hamsterit on Veikko Huovisen ’onnellisin’ romaani, oma suosikkini, joten tekeillä on todellinen hyvänmielen elokuva! Käsikirjoitustyö Paula Vesalan kanssa on ollut ilo. Työskentely sujui innostavan luovassa Huovis-huumorin hengessä”, kommentoi ohjaaja-käsikirjoittaja Markku Pölönen. Hamsterit-draamaelokuvan…

Lue lisää

Lauloit juuri -lyhytelokuva syväsukeltaa Koillis-Helsingin asukkaiden mielenmaisemaan

Lauloit juuri -lyhytelokuva syväsukeltaa Koillis-Helsingin asukkaiden mielenmaisemaan

Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyön ja Pohjois-Helsingin Bändikoulun lyhytelokuva Lauloit juuri saa ensi-iltansa Paikallismaisemia-festivaalilla Helsingin Tapulikaupungissa lauantaina 18. syyskuuta. Yhteisötaideprosessin lopputuloksena syntynyt elokuva on osa Valokeilassa Koillinen -taidehanketta. Lauloit juuri on vajaan puolen tunnin mittainen lyyrinen läpileikkaus yhdeksäntoista koillishelsinkiläisen elämästä – kivusta ja toipumisesta, rauhasta ja läsnäolosta. Elokuvan käsikirjoitusmateriaali on syntynyt keväällä 2021 pidetyissä etätyöpajoissa, ja se on kuvattu eri puolilla Koillis-Helsinkiä osallistujille merkityksellisissä paikoissa. ”Pandemia pakotti ajattelemaan asioita uusiksi, mutta loppujen lopuksi käänsimme haasteet voitoksi. Elokuvaprosessi…

Lue lisää

Uusi kotimainen tanssielokuva tarttuu herkkään aiheeseen

Uusi kotimainen tanssielokuva tarttuu herkkään aiheeseen

Tanssitaiteen maisteri Kati Kallio on tanssitaiteilija, kuraattori ja nyt entistä vahvemmin myös tanssielokuvan ohjaaja. Hänen tanssielokuvansa Käy rinnallain (Walks with Me) on hiljattain valmistunut elokuvatuotantoyhtiö Pystymetsän ja tanssiryhmä Myrskyryhmän yhteistuotantona, ja se on jo saanut kutsuja kansainvälisille elokuvafestivaaleille. Elokuva käsittelee ikäihmisen yksinäisyyttä ja luopumisen vääjäämättömyyttä hienovireisellä ja koskettavalla tavalla. Elokuva saa maailman ensi-illan Lontoossa syyskuussa 2021 WOFFF, Woman Over 50 -elokuvafestivaalilla ja samanaikaisesti Kreikassa Thessaloniki Cinedance International -festivaalilla. Ohjaaja Kati Kallio ja tanssitaiteilija Elli Isokoski osallistuvat WOFFF-festivaalin…

Lue lisää

Spede Pasasesta elokuva

Spede Pasasesta elokuva

Viihteentekijä Pertti ’Spede’ Pasasesta on tekeillä kokoillan elokuva. Uraauurtavaa työtä elokuvatuottajana, ohjaajana, käsikirjoittajana, näyttelijänä, koomikkona, lauluntekijänä ja keksijänä tehnyt Pasanen on yksi aikamme monialaisimmista viihteen ikonisista tekijöistä. Spede-elokuva pureutuu Pasasen lukuisiin töihin televisioiden sketsiviihteestä elokuvakomedioihin. Suurimmaksi ilmiöksi nousi Uuno Turhapuro -hahmo, jonka ympärille Pasanen tuotti 19-osaisen elokuvasarjan. Uunon ohella monet muut elokuvat, tv-viihdeohjelmat kuten Spede Show ja Speden Spelit olivat aikansa katsojamenestyksiä. Spede-elokuva tarkastelee Pertti Pasasen innovatiivisinta kautta 1960-luvulta Uuno Turhapuro -elokuvien läpimurtoon ja seuraa…

Lue lisää
1 2 3 4 5 9