Awkwafina on Nora lähiöstä

Tammikuussa Golden Globe -historiaa tehnyt näyttelijä-räppäri Awkwafina tähdittää itse luomaansa ja kirjoittamaansa komediasarjaa Awkwafina on Nora lähiöstä (alkup. Awkwafina is Nora from Queens). Tositapahtumiin perustuvan sarjan ensi-ilta nähdään Paramount+-palvelussa perjantaina 8. toukokuuta.

Awkwafina, oikealta nimeltään Nora Lum, on noussut suuren yleisön tietoisuuteen muun muassa elokuvista Crazy Rich AsiansOcean’s Eight ja Jäähyväiset, josta Lum pokkasi myös historiallisen parhaan naispääosan Golden Globe -palkinnon ensimmäisenä aasialaistaustaisena näyttelijänä. 

Awkwafina on Nora lähiöstä – komediasarjassa seurataan 27-vuotiaan työttömän nuoren naisen elämää Queensissa, jossa hän asuu yhdessä isänsä, isoäitinsä ja serkkunsa kanssa. Maailmalla suureen suosioon nousseen sarjan juoni perustuu löyhästi Awkwafinan omaan nuoruuteen New Yorkin Queensissa ennen media- ja näyttelijäuran alkua. Awkwafina on Nora lähiöstä -sarjan ensi-ilta oli Comedy Centralin katsotuin primetime-ensi-ilta kolmeen vuoteen, ja yhtiö on tilannut sarjasta toisen tuotantokauden.

Sarjassa nähdään myös liuta muita näyttelijätähtiä, mukaan lukien Jamie Chung, Laverne Cox ja Natasha Lyonne. Awkwafina on Nora lähiöstä alkaa Paramount+ -palvelussa 8. toukokuuta. Paramount+ on uusi suoratoistopalvelu, joka löytyy TeliaTV:stä sekä lisäksi myös Ruudusta 11.5. alkaen